Hurjaa. Olen harjoittanut ja kehittänyt kriittistä tekstianalyysiä 80-luvulta, ollut osaltani tuomassakin sitä Suomessa yliopistoihin, oppikirjoihin jne. Koskaan aiemmin ei ole näin suoraan ja rajusti hyökätty ammattitaitoani ja väistämättä myös persoonaani vastaan.
#is
1/2
Olen 10 vuotta tehnyt Ylelle Puheet päreiksi -radio-ohjelmaa. Palkkio on 300 euroa per lähetys, aluksi oli 150. Ohjelman valmisteluun menee viikoittain viidestä kymmeneen tuntia ja perjantaiaamuisin kaksi tuntia nauhoitukseen. Olen pahoillani maamme ajamisesta perikatoon.
#Yle
Kriittisen tekstianalyysin idea on avata tekstien valintoja, niiden tuottamia merkityksiä. Kriittisyys tarkoittaa mm. sitä, että tartutaan ajankohtaisiin, vaikuttaviin teksteihin ja samalla vallan olemukseen. Kyllä, solvauksista huolimatta aion jatkaa. Kiitos monille tuesta! 2/2
Putkonen: ”Yle ja Hesari ovat valeuutisoinnillaan vahingoittaneet Suomen kansainvälistä mainetta.”
#Persut
jatkaa rajua hyökkäystään journalismia vastaan. Tällainen puolue Suomen hallituksessa.
Rokotteen vastustajat eivät ole "rokotekriittisiä" . He ovat rokotteen vastustajia. Kriittiset ihmiset katsovat asioista monista näkökulmista ja puntaroivat faktoja. Kriittiset eivät siis vastusta rokotteita.
#rokotevastaisuus
#kriittisyys
#korona
Välillä ihmettelen, millaiset ihmiset asioistamme ovat päättämässä. Otetaan nyt vaikka tämä S. Tynkkynen. Tuomittu kolme kertaa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Viestinnästään siis. Ja nyt on pätevä johtamaan
#hallitusneuvottelut
Viestintä ja digitalisaatio -jaostoa.
Marinin puhetta on ylistetty ja Marinia on onniteltu täällä Twitterissäkin. En ole vielä sattunut näkemään virrassani Orvon enkä Purran onnitteluja. Enkä Niinistön. Varmaan vaan menneet minulta ohi.
#Marin
Ilmeisesti miespuolisen oikeistolaisen pääministerin yksityiselämä, kaverit, pukeutuminen ja ravintolareissut eivät kiinnosta vallan vahtikoiria yhtä paljon kuin naispuolisen vasemmistolaisen pääministerin. Erolle on varmasti jokin journalistinen peruste. Onhan?
#journalismi
Sorruin alkutalvesta 2018. Lopetin vuosia jatkuneen karkkilakkoni, kun sain
#sy
öpä-diagnoosin ja tuli hälläväliä-olo. Melanooma hoidettiin. Nyt voisin yrittää palata karkittomaan aikaan. Löytyisikö täältä tukea? Ainakin yhtä monta karkitonta päivää kuin tykäystä tälle twiitille.
Monet poliitikot ovat pitkään puhuneet vieraslajeista, väestönvaihdosta, haittamaahanmuutosta, Suomesta maailman sosiaalitoimistona jne. Puheilla on vahvistettu ennakkoluuloja, luonnollistettu rasismia ja oikeutettu vihaa. Nyt samat poliitikot ovat hämmästelevinään puukotuksia.
Kuulin niin uskomattoman väitteen, että oli pakko tarkistaa.
Kyllä, eduskunnassa on 200 kansanedustajaa.
Ihanko kaikki oikeasti tarpeen maksaa verovaroin?
Purra: ”minusterivalinnat tehty puolueen etu edellä”. Kuulinko oikein? Ei kai ministerin tehtäviin kuulu minkään puolueen edun ajaminen. On tämä saatana savotta.
No niin, minua on nyt syytetty useampaan otteeseen maalittajaksi, koska olen kirjoittanut Twitter-ketjut kahden Ilta-Sanomien tekstin kielellisistä valinnoista. Toki monenlaisia muitakin solvauksia on tullut. Alkaa tuntua siltä, että kunniaani tutkijana ja ihmisenä loukataan.
Sikamaista tuo Halla-ahon käyttäytyminen. Juuri valittuna eduskunnan puheenjohtajana (”puhemiehenä”) syyttää osaa kansanedustajista keskisormen näyttämisestä Halla-ahon äänestäjille. Ei tule ihan heti mieleen, milloin ”puhemies” on puuttunut yhtä selvästi presidentinvaaleihin.
Taas veisataan oikeiston perusvirttä: Suomen julkinen sektori on liian suuri. Ennen kuin jatkatte veisaamista, kertokaa toki, missä on liikaa poliiseja, sairaanhoitajia, sotilaita, opettajia jne. Ilman konkretiaa puhe liian suuresta julkisesta sektorista on populistista potaskaa.
En haluaisi olla ikävä ihminen, olenpa kuitenkin: Ministeri Purra kehottaa protestoijia menemään töihin. Alkoi kiinnostaa hänen oma työhistoriansa. CV vaikuttaa kovin niukalta. Kiinnostaisi tietää, millä kyvyillä hän ohjaa Suomen talouslaivaa.
#journalismi
Keskisarjan piti sitten päästä sanomaan n-sana eduskunnassa. Puheenjohtaja ei reagoi. Keskisarja lukee ilmeisesti jotain Sarastus-kolumniaan pöntössä.
#persut
#rasismi
#eduskunta
Kuinkahan tavallista on, että istuva eduskunnan puheenjohtaja (”puhemies”) käy haukkumassa eduskunnan opposition puheessaan? Lisää varmaankin kansanedustajien luottamusta hänen tasapuolisuuteensa puheenjohtajana?
Yleisradiota vihaavat populistit, äärioikeistolaiset, sivistymättömät arvokonservatiivit, monet täysin tavalliset simppelit perusihmiset. Minulle se kertoo siitä, että jos tällaista radiota ei olisi, se pitäisi pikimmiten keksiä!
#Yle
Ei katumusta, ei virheiden myöntämistä, ei puolueen arvojen uudelleenarviointia. Vain uhmaa ja uhriutumista. Vika on aina muissa. Hallitukselle ei voi ennustaa pitkää ikää.
#Junnila
#persut
#hallitus
Kesäkuu loppuu ikävästi. Vilhelm Junnilan päätös on äärimmäisen raskas sekä hänelle itselleen että meille kaikille muille. Hän osoitti tänään juuri sitä suoraselkäisyyttä, josta olen oppinut hänet tuntemaan.
🧵
1/
Persujen ryhmäpuheenvuorossa korostuvat Rydmanin sananvapaus ja Rydmanin kehuminen. Ei mitään Rydmanin toimista tyttöjä ja lehdistöä kohtaan. Vihjailuja valehtelevasta mediasta. Uhriutumista. Harvoin eduskunnassakaan kuulee näin paksua potaskaa.
#Rydman
#eduskunta
Olen vuosien saatossa saanut paljon kuraa päälleni, kun olen arvostellut persuja mm. vierasvihan lietsonnasta ja demokratian rapauttamisesta.
#Persut
-arvopohja on ollut luettavissa puolueohjelmista jne. Ihmetyttää, että puolueen perusolemus tuntuu tulleen monelle yllätyksenä.
Erehdyin lukemaan Ukkolan kolumnin Iltalehdestä. Kiusaaminen näyttäytyy siinä pohjimmiltaan kiusatun vikana: mitäs läksit, Atte. Argh. Tämä on sairas yhteiskunta, ja valitettavan usein journalistit ja muut mielipidevaikuttajat levittävät ja syventävät tautia. Klikkejä ropisee?
Rasismia ei enää yritetäkään peitellä. Rasistisissa yhteyksissä lanseerattu mamu-sana sopii jo ministerinkin viestiin. Rasistit ovat päässeet tavoitteeseensa: rasistisen kielenkäytön, merkitysten ja ajattelun luonnollistumiseen, tavallistumiseen, arkipäiväistymiseen.
#rasismi
Maaliin tänään taas monia mamupolitiikan kiristyksiä, kuten: Vastaanottorahaa leikataan. Oleskeluluvan saamista vaikeutetaan. Ns. kaistanvaihto kielletään - enää ei kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen kikkailla itselle toista reittiä oikeutta. Ankkurilapsi-ilmiötä torjutaan.
Eduskunnan puheenjohtaja puhuu Wagnerin sotilaista itärajalla. Jos hänellä on tällaista tietoa, voisi olettaa, että se on salaista. Jos hän puhuu vain lämpimikseen, hänen kannattaisi olla hiljaa. Tällainen tiedon, arvelun tai huhun levittäminen ei sovi hänen asemassaan olevalle.
Vaikka miten pyörittelen asiaa, en voi käsittää, miksi kansanedustajalla (tai ylipäätään kenelläkään) on baarireissulla käsiase mukanaan. Todella kummallista ja huolestuttavaa.
Pientä
#tekstianalyysi
-summausta.
* On 2 erillistä twiittiketjua.
* Hyödynnän kielentutkijan ammattitaitoani.
* Twiitit eivät ole tutkimusta.
* Ne eivät ole mielipidekirjoituksia.
* Näytän, miten merkityksiä synnytetään kielellisin valinnoin.
* Aion jatkaa.
#merkityskriittisyys
Opiskelijat käskevät hallitusta työntämään leikkaukset perseeseensä (siis hallituksen peppuun).
#Hallitus
puolustautuu vastaamalla, että ei sinne mahdu. Sinne on jo työnnetty juhlapuheet ja vaalilupaukset.
#budjetti
#budjettiriihi
Nyt ehdokas Halla-aho kertoo jo suoraan, että puuttuisi lainsäädäntöhankkeisiin ja jarruttaisi huonoina pitämään. Tätä se ylistetty arvojohtajuus sitten käytännössä olisi. Presidentti sekaantuisi asioihin, jotka eivät kuulu hänen valtaoikeuksiensa piiriin.
#presidentinvaalit
Tiedotustilaisuus jää ”tiedotustilaisuudeksi”. Lopuksi
#Purra
uhriutuu ja syyttää media. Nauttiiko tämä
#hallitus
todella eduskunnan luottamusta?
#eduskunta
Milloin ns. kansalle kerrotaan journalistisissa julkaisuissa tarpeeksi laajasti ja näyttävästi, että Suomen Uutiset ei ole journalistinen julkaisu? Että se on persujen propagandalehdykkä? Ja että sen ”päätoimittaja” on
#persut
-puolueen johtava propagandisti?
Voi voi, kun menitte nyt polarisoimaan sen keskustelun. Pelaatte Putinin pussiin. Kyllä ei pitäisi puhua mitään rasismista, sovinismista, groomingista, toimittajien maalittamista, köyhien kyykyttämisestä tms. Hyshys. Pysytään tolkullisina. Ihquu kesäpäivää kaikille.
Hei, Sari Essayah!
* Yksikään ihminen ei ole säkki. > Säkiksi kutsuminen on käytännössä aina nimittelyä.
* Monikin ihminen on natsi. > Ihmisen kutsuminen natsiksi ei ole läheskään aina nimittelyä.
#kieli
#nimittely
Toivon huomiselta, että
* ihmisyys voittaa
* tasa-arvo voittaa
* demokratia voittaa
* tieto voittaa
* oikeudenmukaisuus voittaa
* avoimuus voittaa
* empatia voittaa
* toivo voittaa
* rakkaus voittaa.
#vaalit2019
”Rydmanin mukaan nimitys ei ollut poliittinen”, kuitattiin uutisissa. No ei tietenkään Rydmanin mukaan! Eikö journalistien tehtävä ole selvittää, oliko poliittinen ja valehteleeko Rydman? Oivoi.
#Noponen
#journalismi
Rydmanin sairaalloinen kostoretki Hesaria ja vapaata journalismia vastaan jatkuu härskinä. Miten ihmeessä tällainen ihminen voi toimia Suomen tasavallan valtioneuvoston jäsenenä?
Verotuksellisestikin pidän ratkaisua oikeana, mutta vielä paljon tärkeämpi tämä päätös on suomalaisen lehdistökulttuurin kannalta. Tämä saattaa nimittäin olla tärkein roskajournalismia ennaltaehkäisevä päätös vuosikymmeniin.
Etenkin Helsingin Sanomien ns. ”tutkivaan
Uhkailu ei kuulu politiikkaankaan. Jotta tilanteen vakavuus tulisi selväksi, Tynkkysen olisi aiheellista julkaista video myös editoimattomana. Ja journalismissa pitäisi välttää ylilyöntejä: ”yritettiin hyökätä”, yritettiinkö todella hyökätä?
#journalismi
Purra tahtoo Tiitisen listan julki. (Jotain on keksittävä, jotta ohjataan huomio pois puolueen rasismista.) Purralta itseltään ei saatu ennen vaaleja julki minkäänlaista leikkauslistaa. Ei edes vaaliohjelmaa.
Mitä sinulle on tapahtunut,
#Oulu
? Maaperässäsi versoo vihan aate. On vaikea ymmärtää ja hyväksyä sitä, että
#Lokka
on äänestetty valtuustoon ja
#Tynkkynen
eduskuntaan. Mitä rakentavaa ja rakastettavaa he tähän yhteiskuntaan ovat tuoneet tai tuovat? Mitä hyvää?
#vihapuhe
#rasismi
Kokoomuksen Marttinen valittaa, että on vaikea löytää uusia leikkauskohteita. Joko vähäosaiset on imetty kuiviin? Joudutaanko kajoamaan hyväosaisten masseihin? Kuulostaa kamalalta. Vuorineuvokset barrikadeille? 🤣
Konservatiivit arvostavat Olympialaisia valtavasti. Valitettavaa on, että Olympialaiset eivät ainakaan avajaisten perusteella enää arvosta konservatiiveja.
Urheilu tulee pitää politiikan ulkopuolelta. Vasemmistoaktivismi valjastaa kaiken propagandaan ja normalisoi woketustaan.
Tottahan se on, että
#Yle
ei ole tasapuolinen. Rasistista, sovinistista yms. #äärioikeisto-sisältöä on aika vähän. Sitä moni tuntuu kaipaavan nykyisen tasa-arvoon, ihmisoikeuksiin yms. nojaavan ”vihervasemmistolaisen ideologian” asemesta. Tämä ns. Yle-keskustelu on absurdia.
Huoh.
#Kokoomus
lupasi pyhästi ennen vaaleja, että koulutuksesta ei leikata. Vaalien jälkeen ollaan leikkaamassa kansanopistojen ja kesäyliopistojen rahoituksesta. Nyt tarvitsee enää määritellä
#koulutus
uudestaan ja kaikki on hyvin.
#hallitusneuvottelut
Ehdotus journalistille. Käykääpä läpi eri puolueiden kansanedustajien twiittaillut vaikka muutaman kuukauden ajalta. Tehkää esmeks yksinkertaista sisällön ja asenteiden analyysiä. Mitä kansamme edustajat oikein julkisesti kertovat, miten ajattelevat? Kiinnostelisi.
#journalismi
Aika erikoista tämä keskustelu, jossa halutaan erottaa Li Andersson ja vasemmistoliitto toisistaan. Andersson on taitava poliitikko, joka osaa kertoa johtamansa puolueen arvoista, ohjelmista ja näkemyksistä ymmärrettävästi ja johdonmukaisesti sekä edistää puolueensa tavoitteita.
Miksi Jenni Haukion titteliksi mainitaan ensimmäiseksi ”tasavallan presidentin puoliso” myös tässä väitöskirjayhteydessä? Esimerkiksi juuri äsken Ylen radiouutisissa. Ei kai hän tasavallan presidentin puolisona väitellyt vaan väitöskirjatutkijana ja valtiotieteiden maisterina?
Surullistahan tämä on. Pääministeriä vaaditaan toistuvasti tilille valehtelemisesta, varapääministeriä rasismista. Ylimielinen leikkauslinjalla leuhkiminen herättää pahaa verta. Luottamus hallitukseen ja ministereihin on ymmärrettävästi pohjalukemissa.
#hallitus
Monenlaista räikeää vääristelyä ja perseilyä politiikassa on nähty. Nyt ollaan tilanteessa, jossa kaikki rajat ylitetään. Yksi törkeimmistä esimerkistä on Purran leikkaamis-
#populismi
. Ennen vaaleja leikkaaminen ei käy; vaalien jälkeen leikkaaminen on suurinta hupia.
#politiikka
Miten voi olla mahdollista, että ministeri ilman minkäänlaisia seuraamuksia nimittelee eduskunnassa laillista ay-liikettä sortojärjestöksi? Sorto tarkoittaa mm. väkivaltaisesti käsittelemistä, alistamista, tyrannisoimista. (Kuva Suomenmaan jutusta.)
#eduskunta
#v
älikysymys
#kieli
Monenlaiseen on politiikan aktiivisena seuraajana tottunut, mutta Suomen tasavallan hallituksen sisältä tuleva raju hyökkäys journalismia vastaan sittenkin yllättää. Ja huolestuttaa. Huolta lisää se, että moni johtava poliitikko ja yhteiskunnallinen vaikuttaja on asiasta hiljaa.
Myös yksittäistä twiittiä, pikkutekstiä, voi tarkastella
#tekstianalyysi
-keinoin. Katsotaanpa yhtä paljon huomiota saanutta kansanedustaja Riikka Purran twiittiä joulukuun lopusta.
#merkityskriittisyys
1/20
Ihanko aikuisten oikeasti valtiovarainministeri syyttää lakkoja ison investoinnin menettämisestä? Jos tiedon ja ymmärryksen taso on tällainen, pitäisi ehkä toimia toisenlaisessa tehtävissä?
#populismi
Luulaja voitti Raahen, Ruotsi Suomen - SSAB:n 4,5 mrd:n investointi.
Kun tilanne ei muutenkaan ole helppo, on SSAB myös yksi niistä, joihin lakot kovasti kohdistuvat.
40 % yrityksistä kertoo vähentävänsä investointeja Suomeen poliittisten lakkojen vuoksi (Tekno jäsenkysely).
Meillä on ”vastassa vimmaisen vihamielinen media”, arveli Halla-aho
#presidentinvaalit
-tuloksen selvittyä. Mitäpä muuta populisti voi tehdä kuin syyttää tappiostaan mediaa? Toisekseen tästä on lopulta vain pieni askel syytöksiin vaalien väärentämisestä.
#populismi
#trumpismi
Minulle uusin
#gallup
ja
#persut
-alamäki kertovat siitä, että pian tapahtuu jotain.
#Populismi
-puolue ei voi sietää kannustuksen jyrkkää laskua. Saksiviesti ei toimi. Jotain on tehtävä. Miten saadaan kansalaisten huomio kiinnitettyä maahanmuuttoon? Miten lisätä uhkaa ja pelkoa?
Voiko hetero toimia tasavallan presidenttinä? Voiko hyvän hallitusohjelman laatia ilman EK:n apua? Voiko Suomessa toimia ministerinä, jos ei ole edes pikkuisen rasisti? Voiko maata johtaa, jos ei osaa valehdella? Ajattelemisen aihetta, olkaa niin hyvät.
Tähän on tultu. Voit valehdella ihan mitä huvittaa, kunhan valehtelet vetoavasti eli ”retoriikka” kulkee. Emmekö me ihmiset osaa tai halua enää nähdä ja kuulla sisältöä ulosannilta? Mihin katosi alkeellisinkin kriittisyys?
Onkohan elämäni eka kerta, kun jaan perussuomalaisen kansanedustajan puheenvuoron X:ssä. Mutta tämä on vaan pakko panna jakoon. Retoriikka kulkee kuin nuorella Zyskowiczilla! Hyvää työtä,
@BergbomMiko
!
Mikään
#tiedonanto
ei muuta sitä, että toinen hallituksen pääpuolueista nojaa ohjelmissaan ihmisryhmien vastakkainasetteluun, pohjimmiltaan rasistiseen, ja että sen edustajat ovat jatkuvasti esittäneet rasistisia kannanottoja eivätkä ole kertoneet kantojensa muuttuneen.
#rasismi
Kaikkien mielipiteitä pitäisi kunnioittaa? No ei pitäisi. Esim. natsien ja rasistien mielipiteet on syytä jättää kunnioittamatta. Tässä "kaikkien mielipiteet ovat arvokkaita" -ajattelussa piilee se vaara, että hölmöyttämme normalisoimme ihmisvihamielisiä puheita ja asenteita.
Hyvä että se
#rasismi
on saatu kitkettyä hallituksen piiristä. Mitä nyt toisen päähallituspuolueen puoluesihteeriltä välillä vähän lirahtelee.
#hallitus
Rasismia voisi vastustaa myös kieltäytymällä yhteistyöstä rasistien kanssa. Yhteistyö on käytännössä rasismin hyväksymistä, edistämistä ja luonnollistamista.
#rasismi
#hallitus
Rasismi on Suomessa todellinen ongelma.
Syksyllä eduskunnalle annettava tiedonanto on mahdollisuus rakentavaan ja yhdistävään keskusteluun ja konkreettisiin keinoihin edistää yhdenvertaisuutta ja syrjimättömyyttä.
Vuoden ajan on pyörinyt hidastettu filmi PS:n vallankaappauksesta. Erityisesti olen ihmetellyt muiden puolueiden, poliisin ja median pehmeyttä asiassa. PS:ään suhtaudutaan kuin se olisi kannattajiensa intresseihin pohjaava tavallinen poliittinen puolue – mitä se ei ole. 1/17
Twitterissä on keskusteltu Iltalehden valmiuslakijutusta, jossa väitetään, että "Marin ja vasemmistoliitto epäröivät, muut puolueet ja Niinistö runnoivat läpi". Sitä ovat jakaneet mm. Turkkila, Ukkola, Jungner ja Päivän Byrokraatti.
#tekstianalyysi
1/20
Mä olen pensa-Tiku
Mä olen pensa-Taku
On persuina ain huvinamme
huomion vain haku
Lälä lälläti lälläti lää
Läppä paskaa on lässyttää
Me Sebun kanssa perustimme
populistipodin
Ja kuulijoita hauskuutamme
monin sanasodin
Lälä lälläti lälläti lää
Läppä lantaa on levittää
#runopol
Poistin tilini, kun en jaksanut enää. Twitterin pimeällä puolella tämä aiheutti riemunkiljahduksia. Mm. Kulttuurin ja taiteen keskusjärjestön pj
#Romakkaniemi
tanssi haudallani järjestämällä kyselyn. Piruuttani heräsin henkiin aika pian. Täällä ollaan taas, pissapäät.
#Twitter
Jos ja kun Purra ja Rydman eivät nauti opposition luottamusta, miten ihmeessä Halla-aho nauttisi? Eduskunnan puheenjohtajana toimiva Halla-aho on perussuomalaisen rasismin sekä vieras- ja vähemmistövihan oppi-isä, ideologiamestari.
#rasismi
Turha väittää, ettei Iltalehti olisi syyllistänyt Marinia. Marin esitetään aktiivisena tietoisena toimijana, joka maksattaa (panee maksamaan, antaa maksaa) perheensä aamiaiset (veronmaksajilla). Tämä "totuus" elää vahvana hyökkäyksissä Marinia vastaan.
#aamupala
#tekstianalyysi
Tämä on kyllä vakavaa. Kiistattomien faktojen sivuuttaminen olankohautuksella muuttaa poliittista kulttuuriamme. Ja rapauttaa ihmisten luottamusta päätöksentekoon. Elämme valheen aikaa.
#ValehtelijoidenKlubi
HS: ”Miten tällaista päätöstä, joka ei lyhennä hoitojonoja, voidaan tässä taloustilanteessa perustella?
Orpo: ”Eiköhän se paine kuitenkin joka tapauksessa vähene julkiselta puolelta, kun yksityisiä lääkärikäyntejä tuetaan.
Orpo ei enää usko tosiasioita.
No niin, nuoriso, muistakaa säännöt:
1. Fasisti saa olla, mutta fasisti ei saa sanoa olevansa.
2. Ajattele, mitä sanot, jottet sano, mitä ajattelet.
3. Jos lirahtaa, sano "koska sananvapaus".
4. Jos on hankalaa, sano "entä kommunismi".
5. Huuda Päivän Byrokraattia apuun.
Milloin meillä aletaan keskustella vakavasti siitä, kuinka hyvin USA:n presidentiksi sopii rikostuomion saanut tunnettu sovinisti, rasisti ja valehtelija, joka on kannustanut sekopäitä demokratian tuhoamiseen ja joka on hyvää pataa maailman pahimpien hirmuhallitsijoiden kanssa?
Wahlroos käväisi Suomessa haukkumassa taloustieteilijöitämme huonoiksi, ääliöiksi jne. Kyllä nämä toisten työllä rikastuneet sivistysporvarimme ovat sitten ihania.
Kuvitellaanpa tilanne... Journalisti: Antaako Suomi hävittäjiä?
PM: Voidaan keskustella.
Journalisti: PM lupasi Horneteja.
Moni journalisti: Ei ole kysytty presidentiltä, puolustusministeriltä, puolustusvoimilta.
Kuoro: Huono PM. Narsisti. Kaupan kassa.
#journalismi
#populismi
Mikä siinä on, että päätös vaalien siirtämisestä ei herätä minussa minkäälaisia tunteita? Kuukausi tai pari sinne tai tänne ei demokratiaa eikä mitään muutakaan hetkauta suuntaan eikä toiseen. Miksi tästä kiivaillaan?
#kuntavaalit2021
#kuntavaalit