Politiikan toimittaja ja juontaja Ylellä ohjelmassa
#Politiikkaradio
.
Political journalist at Finnish public broadcasting company Yle.
linda.pelkonen
@yle
.fi
Ville Tavio (ps.) puhui väestönvaihdosta
#Politiikkaradio
'ssa jo vuonna 2019. Kohdassa 11 min Tavio kertoo: "on käynnissä niin sanottu väestönvaihdos..."
Väestönvaihtoteoria on äärioikeiston levittämä salaliittoteoria.
#äärioikeisto
#v
äestönvaihto
Äänestetty on:
@kokoomus
ja
@KDpuolue
hyväksyvät natsiviittaukset ja esiintymiset äärioikeiston kanssa.
@sfprkp
-edustajista 7 vastustaa.
Kuka olisi uskonut 15 vuotta sitten että tähän on tultu?
Järkyttävää että jo muutenkin köyhyydestä kärsivää vielä kaiken kukkuraksi solvataan tilanteestaan somessa ja kasvotusten. Ikään kuin ei muutenkin olisi raskasta kun on hädin tuskin varaa ruokaan. Miettikää vähän sanojanne.
#toimeentulotuki
#k
öyhyys
Helposti yle-keskusteluissa unohtuu miten paljon Yle panostaa kulttuuriin:
noin 12 suomalaista elokuvaa vuosittain, tv-sarjoja, sinfoniaorkesteri, UMK+euroviisut, elämäni biisi, radion musiikkiohjelmat jne
#kulttuuri
#ykk
ösaamu
Kävin läpi TEMin lukuja: avointen työpaikkojen määrä on romahtanut (-37%) samaan aikaan kun työttömien työnhakijoiden määrä on noussut.
Kun työttömiä työnhakijoita on 250 000 ja avoimia työpaikkoja 55 000 niin ei kyllä hyvältä näytä.
#ty
öttömyys
Vuokrasin auton kerrankin et pääsen sukuloimaan. Luulin et bensa on kallista kun siitä niiiiin paljon valitetaan. Olin varautunut et mun bensat varmaan maksaa jotain monta kymppiä mut se olikin vaan 23 euroa. Tässä huomaa et se mitä lukee muokkaa mielipiteitä vaikka ei tiedä.
Olen ollut yli 3 viikkoa sairaslomalla ja tänään tuli testin tulos: ei koronaa. Kyse on siis jostain ärhäkästä flunssasta. Odotan ja toivon että ensi viikolla pääsen taas tekemään
#Politiikkaradio
'ta. On tää kyllä aikamoinen harjoitus olla yksin eristyksissä jo melkein 4 viikkoa.
Palasin tänään töihin kesälomalta.
#Politiikkaradio
starttaa kuitenkin vasta 14.8 uusin jaksoin. Siihen saakka teen kirjoitushommia.
Tän kesän uutisten perusteella veikkaan että ei tule tylsä syksy politiikan toimittamisen kannalta.
Aloitin tänään
@ylepuhe
´lla
#politiikkaradio
´n toimittajana. Olen ihaillut ja mielenkiinnolla kuunnellut ohjelmaa vuosia, joten aivan mahtavaa päästä tekemään sitä. Käväisen äänessä jo tänään klo 16 – aiheena presidentin uudenvuodenpuhe.
Halla-ahon perussuomalaiset ovat flirttailleet äärioikeistolaisten liikkeiden kanssa jo vuosia.
@iltalehti_fi
listasi hyvin viime vuosien kytkökset.
Tällaisen puolueen kanssa
#keskusta
ja
#kokoomus
olisivat valmiit hallitusyhteistyöhön.
#äärioikeisto
Käytiin
#untoh
ämäläinen kanssa
#astudio
'ssa pohtimassa hallituksen riitoja. Oltiin monesta asiasta vähän eri mieltä.
Luulen että hallituskumppanin selkään puukottaminen
#luonnonsuojelulaki
-aloitteessa ei tuo keskustalle lisää kannatusta.
Junnila väittää olevansa yrittäjä, mutta mistään rekisteristä ei löydy todisteita. Ja väittää opiskelleensa valtio-oppia, vaikka ei ole todistusta yhdenkää kurssin suorittamisesta.
Taas median piti olla se taho joka selvittää.
#orponhallitus
#junnila
Tää näkemys ei varmaan oo just nyt suosittu, mut armeijat saastuttaa ihan hirveesti.
"Sotilaallisen toiminnan osuus ihmiskunnan hiilijalanjäljestä on 6% eli se saastuttaa enemmän kuin koko siviili-ilmailu yhteensä".
#turpo
#ilmastonmuutos
#sota
#ukraina
Tutkija
@VuorelmaJohanna
: käännytyslaki voi jopa heikentää turvallisuutta.
Lakiin liittyy ainakin 2 ongelmaa:
-miten voimme jatkossa vaatia muilta kv-sopimusten noudattamista?
-rajan voi ylittää myös muualta kuin raja-asemalta
#k
äännytyslaki
Samaa mieltä että ei ole presidentin tehtävä puuttua kansalaisten lisääntymiseen. Ei eletä sentään missään Handmades talessa
#presidenttitentti
#presidentinvaalit
Yllättävän moni on yllättynyt et pian on myös
#euvaalit
. Miksi niistä puhutaan vielä niin vähän? USA:n vaaleista -20 puhutaan nyt jo.
#vaalit2019
#eu
#eurooppa
Oli mielenkiintoista kuulla eilen että
@keskusta
'n eduskuntaryhmässä on kaiken tän keskellä ollut myös aikaa ja mielenkiintoa analysoida mun mikroilmeitä.Sain kuulla et mun kysymyksiä on pidetty asiallisia mutta mikroilmeistä on päätelty etten pitäisi keskustasta.(1/2)
#keskusta
Perussuomalaisten kansanedustaja osoitti tyylitajuaan keskustelussa. Sen sijaan että irtisanouduttaisiin selkeästi ääriliikkeistä, uhriudutaan ja syytetään mediaa.
#maalittaminen
#uhriutuminen
#äärioikeisto
Some muistuttaa että nyt tuli 2 vuotta siitä kun aloitin
#Politiikkaradio
'ssa.On ollut jännä tie kirjoittavalle toimittajalle opetella tekemään haastatteluja radioon.
#Audio
on tehokas ja mun mielestä kuuntelijana mukava muoto imeä tietoa, mut tekijälle siinä on paljon haasteita.
Katselusuositus välipäiville: Kylmän sodan Suomi. Näin 80-luvulla syntyneelle varsinkin todella kiinnostavaa perehtyä tähän ajanjaksoon jonka keskelle sattui syntymään: Suomi oli rähmällään itään ja media suomettunutta.
#Kylm
änsodanSuomi
#ven
äjä
Kun puhutaan suomalaisten turvallisuudesta (ja keskitytään vain
#raja
-turvallisuuteen) niin miten on unohtunut, että meillä on vaarallinen
#covid
-pandemia joka taas vain yltyy: Suomessa kuolee 20-40 ihmistä viikossa koronaan.
#turpo
#turvallisuus
#korona
Nyt pyörähti käyntiin mun viimeinen viikkoni
#Politiikkaradiossa
tältä vuodelta. Jään perjantain jälkeen opintovapaalle 5 kuukaudeksi. Mutta sitä ennen vielä tulossa julki 3
#el
ämäjapolitiikka-jaksoa sekä Timo Soinin haastattelu. Osa näistä toki tulee julki vielä ensi viikolla.
”Ristolle ja muillekin tiedoksi, elämäntehtäväni ei ole kelvata yhtään kenellekään saati miellyttää kenenkään esteettistä silmää. Mieluummin keskityn muuttamaan maailmaa paremmaksi.”
Hyvä kirjoitus
@huippumisukka
!
@HannuNiemi
Juurihan kerroin mistä minuutista voi aloittaa kuuntelemisen jos asia kiinnostaa. En aio toistaa tähän kaikkea mitä hän sanoo. Jos puhuu kuin äärioikeistolainen, levittää äärioikeiston salaliittoteorioita niin onkohan silloin äärioikeistolainen vai ei - enpä tiedä 🤔
PS-nuoret menetti avustuksen Twitterissä julkaistun tekstin ja kuvan takia.
Avustusta saavien järjestöjen on noudatettava toiminnassaan nuorisolain tavoitteita, mm nuorten yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen.
#tasaarvo
#rasismi
#vaalit2019
Väestönvaihto-sanaa ovat käyttäneet Euroopassa etnisestä puhtaudesta puhuneet äärioikeistolaiset. Sanasta on käsitteellinen yhteys natsipropagandaan. Aiheesta kirjoittaa esim. Pekka Torvinen Helsingin Sanomissa 5.7.2019. 20/20
Marinilla on enemmän ministerikokemusta kuin Juha Sipilällä, Paavo Lipposella tai Esko Aholla, jotka eivät toimineet päivääkään valtioneuvoston jäseninä ennen pääministeriyttään.
Hyvä kirjoitus
@markkuhuusko
!
#marininhallitus
@MarinSanna
#politiikka
Putinin trollit -kirjan kirjoittaja
@JessikkaAro
kertoo
#Politiikaradio
'ssa millä tekniikoilla informaatiosotaa käydään.
Miksi Venäjä viljelee natsi-retoriikkaa? Tai jakaa Anna Kareninan tuhoamiseen liittyvää videota?
Kuuntele lähetys klo 13
@yleradio1
.
#putinintrollit
#turpo
Palasin tänään opintovapaalta töihin
#Politiikkaradio
'on. Ollessani 5 kk breikillä moni asia on muuttunut: ohjelma on siirtynyt uudelle kanavalle
@yleradio1
'een ja osaksi
@yleuutiset
ja
@YleUutiset_pol
. Odotan innolla että pääsen tekemään töitä tässä upeassa porukassa!
#ylemme
@TapaniKiiski
@yleradio1
Politiikkaradiossa haastatellaan vuosittain satoja ihmisiä niin koko Ylen rahoituksen voi leikata jos joskus on vieraita joista sinä et pidä?
Lakia ollaan muuttamassa. Maalittaminen ja vihapuhe ovat lisääntyneet niin merkittävästi että se haittaa jo monen viranomaisen työtä ja ihmisten elämää, joten korkea aika tehdä asialle jotain.
#vihapihe
#maalittaminen
#sannamarininhallitus
Mielenkiintoinen gallup:
-SDP nousi ykköspaikalle
-kokoomus ja PS laskivat hieman
-Vasemmistoliitto nousussa
Voiko leikkauksilla olla jotain tekemistä tämän kanssa?
#leikkaukset
#orponhallitus
2/2 Haluaisin tietää analysoidaanko myös miestoimittaja
@keskusta
eduskuntaryhmässä tähän tyyliin ja myös haluan pahoitella mikroilmeitäni kaikilta joita ne ovat loukanneet.
#politiikka
#journalismi
#keskusta
Nykyfasistit hyvin harvoin nimittävät itseään fasisteiksi - mistä fasistin sitten tunnistaa?
Jos et ehdi/jaksa kuunnella koko puolen tunnin keskustelua fasismista, kuuntele edes tämä 9 minuutin pätkä.
#politiikkaradio
#ylepuhe
#fasismi
@oula_silver
Kiitos
@MTVUutiset
kutsusta Pöllöraatiin, mutta tittelini on väärin. Miespuoliset kollegat on kyllä laitettu oikein politiikan toimittajiksi, mutta mulla lukee vain toimittaja, vaikka olen myös politiikan toimittaja.
Useat yritysjohtajat arvostelevat Riikka Purran
#maahanmuutto
-linjauksia.
@pvesterbacka
: "vastuutonta isänmaan vahingoittamista."
@PekkaLundmark
: "Nokian noin 6900 hengen vahvuisessa Suomen henkilöstössä on edustettuna noin 80 eri kansallisuutta."
Sauli Niinistö: ei lähdetä ensin väärinymmärtämään toisia vaan yritetään ensin ymmärtää. - tämä olisi hyvä lähtökohta melkein kaikessa.
#presidentinvaalit2018
#yletentti
Mitä se tarkoittaisi jos
#kehitysyhteisty
ö'stä leikataan? Viime vuonna Suomi antoi humanitaarista apua yli 100 miljoonalle ihmiselle ja auttoi 92 miljoonaa nuorta saamaan seksuaalikasvatusta. Esim Afganistanin naisia on autettu.
#hallitusneuvottelut
@ikoneja
Meillä Politiikkaradiossa on välillä allmalepaneleja ja välillä allfemalepaneleja. Mulle ei ole annettu mitään DEI-koulutusta enkä ollut edes kuullut mistään DEI-asioista ennen kuin somesta luin tällaisia outoja väitteitä.
Vihapuhe, uhkailu ja maalittaminen ovat uhka demokratialle.
Kaikki eivät enää uskalla osallistua some-keskusteluihin tai olla ehdolla kuntavaaleissa. Mediaa yritetään vaientaa.
Pitäisikö lakia muuttaa?
Tänään
#Politiikkaradio
'ssa aiheena maalittaminen.
#sananvapaus
Haastattelin tänään legendaarista diplomaattia Tapani Brotherus (josta on tehty draamasarja Invisible heroes). Keskustelimme Chilen mielenosoituksista ja Chicagon poikien koulukunnasta, josta Chile on ottanut oppia 70-luvulta.
#chile
#politiikka
#ylemme
#politiikkaradio
Käsittämättömän seksististä, esineellistävää ja törkeää julkaista salaa otettuja kuvia pääministerin takapuolesta.
Suomi on selvästi kaukana tasa-arvon mallimaasta.
#tasaarvo
#misogynia
Yksi ärsyttävimmistä poliitikkojen tavoista: vastataan kysymykseen toteamalla jokin itsestäänselvä fakta jostain aivan asian vierestä. Tää toistuu vaalitentistä ja haastattelusta toiseen.
#vaalit2019
#eduskuntavaalit2019
#vaalitentit
Kun ministeri haluaa jättää tehtävänsä, hän voisi ensin kertoa puolueelle, sitten hallituskumppaneille ja sen jälkeen pitää tiedotustilaisuuden medialle. Toisaalta asian voi myös antaa ruotsalaisen lehdistön hoidettavaksi ja heitellä päälle pari epämääräistä kommenttia.
#Berner
Vihreissä esim
@AtteHarjanne
ja
@OsmoSoininvaara
ovat kertoneet tappion syyksi pääministeriasetelma / taktinen äänestäminen ja
@satuhassi
pohti imagon ja sloganin merkitystä.
Mun mielestä syyt ovat syvemmällä: hallituksessa ei mennyt putkeen.
#vihre
ät
...ja se missä tein virheen oli, että mukaan pääsi myös lauseen lopussa olevat sanat "ja on äärioikeistolle tyypillistä", ja nyt ymmärrän että noita sanoja ei alkuperäisessä ollut.
Tämä oli inhimillinen virhe jota pyydän anteeksi ja oikaisu tulee tietenkin. 2/2
RIP Tommi Parkkonen. Vuosia sitten kun työhaastattelussa kysyttiin, keitä politiikan toimittajia arvostan, mainitsin Tommin. Kolumnit olivat aina niin osuvia. Hän osasi valita sanoja ja ymmärtää yhteiskuntaa poikkeuksellisen taitavasti. Oli ilo tuntea ja tehdä töitä yhdessä.
Alma Median eurovaalikoneen eka kysymys: "Euroopan unionia ei tarvita, sen voisi purkaa kokonaan." Onko tää todella relevantti kysymys näissä vaaleissa?
#vaalikoneet
#Eurovaalit2019
"Trump huomautti, ettei hän ole lääkäri, mutta jatkoi silti spekuloimista valohoidon ja desinfiointiaineiden sisäisessä käytössä koronaviruslääkkeenä."
#Mansplaining
yhdistettynä
#fakenews
voi olla vaarallinen yhdistelmä.
#koronakriisi
#korona
Onko Suomessa toteutettavat työelämän uudistukset todella vain sellaisia joita on jo muissa Pohjoismaissa toteutettu?
Tänään vertaillaan Suomen mallia muihin Pohjoismaihin.
Studiossa
@IKarryla
ja
@AhtelaJ
.
Kuuntele
#Politiikkaradio
klo 13
@yleradio1
🎧📻
#ty
öelämä
#lakot
#kukkamekkohaaste
: Jo vuonna 2015 kukkamekossa pukumiesten keskellä. Viekö
#kukkamekko
uskottavuuden? Ehkä jakkupuku olisi aikuisempi ja tyylikkäämpi valinta
@PetaistoHelena
?
Toisaalta vastustan sitä että naisen pitää näyttää mieheltä ja olla kuin mies jotta olisi uskottava.
@tosentti
@AppelsinUlla
Juuri näin. Se, että tekstejä analysoidaan, ei tarkoita, että olisi vain yksi tapa kirjoittaa. Enemmän olisin huolissaan yhteiskunnasta, jossa lehtijuttujen sanavalintoja ei saisi pohdiskella julkisesti.
I have been targeted in fakenews and threatened by people because of my journalism.
I have been fighting this in court since 2015. Last year I won the case in court, and the men who were thretning me were convicted.
#ThretsToWIJ
#trolling
#freedonofspeech
#journalism
Join us on Sep 22, for our global
#ThreatsToWIJ
campaign by to discuss impacts of
#trolling
on
#womenjournos
. Self censorship, isolation, loss of job, negative effect on mental health and often physical attacks are only some of these. 11:00AM ET & 15:00PM GMT.
Jos
#istumaj
ärjestys-keississä perussuomalaiset yritti vaikuttaa vähemmän oikeistolaiselta niin taisi käydä päinvastoin. Nyt asiaa on puitu julkisuudessa perusteellisesti ja se nimenomaan alleviivaa sitä missä kohtaa heidän esim talouslinjauksensa ovat.
#eduskunta