Upea avaus aurinkoiseen lauantaipäivään. Minusta ja vaimosta tuli klo 7.59 isovanhempia. Tyttäremme synnytti terveen 10/10 potran pojan Hämeenlinnan aluesairaalassa. Voi sentään tätä onnenpäivää.😍😍😍
Tämä YLE toimittajan tilaustaksimatka Välimerellä kyllä oli yksi turhimmista uutisista aikoihin. Toimittaja A-studiossa määrittelee elintasosiirtolaiset vielä turvapaikanhakijoiksi. YLE taas voimalla levittämässä tätä elintasosiirtolaisten asiaa.
@filsdeproust
Tämä on yksi suurimmista virheistä joihin kaupunki nyt syyllistyy. Koko se porukka joka siitä päätti tulee häpeämään tätä. Alueella nyt voimassa toimenpidekielto.
@JuuLeh
Ei voi olla aivottomampaa kirjoitusta kuin tämän kommunistin Ei antanut ilmaiseksi. . Oma äiti piti lastenpukimoa ja kertoi muutamasta asiakkaasta samanlaista tarinaa. Talouden tiedot puhdas nolla näillä.
@merjaya
Erinomaista että YLE ylisuuri budjetti leikataan. Toimittajien selkeä vasemmistolaisuus ja maailmaparannus nyt putsattava sen yhteydessä. Back to basic on terve tavoite.
Voi tätä naivismin määrää. Kirkkoherra kuutamolla.
Tuomiokirkon muuria töhrittiin rasisminvastaisilla iskulauseilla – kirkkoherra: ”En yhdistäisi suoraan mielenosoitukseen” | Iltalehti
@AtteKaleva
@cmioffice
@YleAstudio
Kyllä sanoi ja ihmettelin koska Hizbollah on nimenomaan Iranin luoma armeija. Se sanottiin myös ennen keskustelua esitetyssä insertissäkin.
@iltalehti_fi
@HeikkiOjala
Tämä on käsittämätöntä höpinää ministeriltä kun nyt suomalaiset veronmaksajat kärsivät itse vihervasemmiston hölmöilystä. Ei koskaan enään vihreitä hallitukseen.
@KanniainenVesa
Sosialisti Bryggare on Tuomiojan ryhmää eli ei yllättänyt hänen todella tyhmä kommentti. Muutama ukrainalainen yu-huippu on myös jo kaatunut maata puolustaessaan eli kommenttin tyhmyys on ääretön.
@UllaKaukola
Ristus kun ei mene ymmärrykseen vaikka väännetty rautalangasta se että tämä SDP talouspolitiikka menee päin seinää jonka jo tehnyt. Marin ei jälkiään tänne jää katsomaan vaan hyppää johonkin EU hillotolpan päälle.
@janirasanen
Tämä Sitra on kyllä yksi turhimmista organisaatioista joita Suomessa on. Ilmasto höyrypäitä täynnä joille Suomen omavaraisuus on yhdentekevää.
@AnttiSipila
@hsfi
Ristus sentään näiden lasten uutistoimittajien tarvetta esittää oma vasemmistopolitiikkaa jokaisessa uutisessa sekä oppikirjoissa. Suomi ei vielä sosialismissa vaikka sinne kovasti yritetään ohjata.
#vaalit
@MariaOhisalo
@MartinPaasi
Ristus mitä takinkääntökaunistelu puhetta jälleen ministeriltä. Leikataan 40 miljoonaa ja ollaan samaan aikaan tuomassa jopa tuhansia ihmisiä pakolaisina Suomeen. Tuli nyt ilmeisesti mieleen että on vastuuministeri kun on ollut kiinnostuneempi mm.maatalouden ympäristöasioista.
@PetriLindroos1
Ei helkkari sentään.. työnantajan lakisääteinen velvollisuus on antaa perehdytys ja opastus työhön ml.kesätyöntekijät erityisesti. Vakava rike työnantajan taholta. Myös tauot on oltava normaalisti. Yhteys nyt AVI valvontaan.
@scopenaattori
@SatuKoivisto2
Suomen lipun häpäisemistä tulisi heti antaa pikasakko. Nämä sen tekijät eivät arvosta Suomea eikä itsenäisyyttä. Hävetköön !
@marttila_helena
On kyllä täyttä typeryyttä ottaa kantaa verotuksen progerssiion kunselvösti ei ymmärrä mitä se tarkoittaa. Fakta on että suurituloisten kustantavat veroillaan sinunkin palkan.
@pbyrokraatti
@ProvinssiFest
Ristus ...täyttä mielivaltaa. Provinssirockin järjestäjän syytä nopeasti selittää syyt sananvapauden rajoittamiselle yleisessä tapahtumassa.
Onko Elokapina tämänkin takana? Nyt ehdottomasti kiellettävä tämän järjestön toiminta Suomessa.
Eduskunnan täysistunto keskeytettiin mielenosoittajien vuoksi
@OsmoSoininvaara
Nyt on otettava huoltovarmuus mukaan kriteeriksi ja turve on uusiutuva luonnonvara. Hitaasti mutta uusiutuu. Kotimaisena vielä työllistävä vaikutus. Realismia.
@yleuutiset
Ristus sentään tätä YLE uutisointia. Mitä täällä henkilöllä ylipäätään Suomessa on oikeutta yhtään mihinkään hoitoon. Ulos maasta ja hammas taskuun. Suomessa on kymmeniä tuhansia oman maan kansalaisia jonossa terveydenhoitoon. Uutisoikaa siitä.
@hsfi
Kyllä Suomi voi laittomasti täällä olevat palauttaa koska perusteita ei Suomeen jäämiseen ole. Ei mitään ihmisoikeussopimusta nyt rikota kun toimittu lakien mukaan päätösten osalta.
@yleuutiset
Palautus lähtömaahan nyt näille kielteisen päätöksen saaneille välittömästi. Suomella ei ole mitään velvollisuutta heitä täällä enään pitää.
@unofficial_mara
Mikään vastuuntuntoinen ja kustannustehokuutta hakeva rakennusliike ei voi näin toimia. Kiinnostaa kovasti nyt sekä urakoitsija ja vuosi mistä kerrot? Vastaava mestari on 100% varmuudella entinen mestari näin toimittaessa.
@jennavehvi
Oho...vai ihan yllättyivät. Kerroitko sen myös että edellinen vihervasemmistohallitus vei Suomen lähes konkurssiin? Täällä ihmiset onneksi fiksuja äänestessään.
@AuteroMiia
Kyllä on jokin olennainen jäänyt kaverille kertomatta jos Suomen kieltä ei 5 vuodessa tyydyttävästi ole opiskellut. Tämän asian kertominen jokaiselle maahantulijalle oltava ykkösjuttu.
@KurronenS
On nyt Kuurosen Sanna pride viikon jälkeen päässyt ulos kaapista ja viestittää täydellä laidalla täysillä vihervasemmistolaista läppää. Ei ole EVA arvot enää kunniassa.