Academy Professor, Finnish Meteorological Institute & Univ Eastern Finland. Aerosols, clouds and climate. Curiosity may kill cats, but scientists are not feline
@Halla_aho
1. Metsäpaloriski kasvaa kuivuuden myötä. Lämpö edesauttaa.
2. Australiassa on ollut kuivin ja lämpimin ja vuosi 120 vuoteen.
3. Ilmastonmuutoksella on osuus näihin ennätyksiin.
4. Tämä ei ole hörhöilyä.
@MLemola
Markku, mieti. "Tutkintoja on tullut tehtyä". Mitähän se voisi tarkoittaa, kun sanojana on Yliopistotutkija, ja mitähän Mikon viestin loppuosa voisi tarkoittaa? On muuten kansainvälisesti arvostettu eksoplaneettatutkija. Loinen????
Kansalainen lähestyi sähköpostitse. CO2 ei kuulemma lämmitä. Toisaalta sitä on ilmassa liian vähän, yhteyttämiseen tarvittaisiin. Lisäsi, että ilmastosta ei kukaan tiedä riittävästi, mutta samalla toivoi että hallitus vähentää ilmatieteen laitoksen porukkaa reilusti. Näin.
Tieteellisten projektien tulokset ovat tieteellisiä julkaisuja. Ne kerrotaan projektiraporteissa. Kaiva esiin ja kritisoi niitä julkaisuja jos löydät niistä virheitä. Et tosin taida osata kuin tasolla ”tällainen tutkimus on turhaa.” Mikä on poliittista populismia pahimmillaan.
Suomen Akatemiaan liittyvä keskustelu jatkuu. Pinnaan tämän twiitin profiiliini ja lisään tähän ketjuna jokaisen hankekuvauksen hintoineen, jonka olen nostanut esiin. Päivitän tätä joka kerta uuden noston yhteydessä, jotta nämä löytyvät samasta paikasta. Kyse ei ole enää
Lämpimin vuosikymmen päättyy. Ilman suuria luonnonmullistuksia seuraava tulee olemaan vielä lämpimämpi. Ja niin edelleen. Voimme kääntää tämän kehityksen. Se edellyttää fossiilisista polttoaineista luopumista ja päästöttömiin energialähteisiin siirtymistä. Hyvää Uutta Vuotta!
Tiesitkö Laura, että Ilmatieteen laitokselta saa oikeaa tietoa Suomen paikallisilmastoista,
kasvihuonekaasujen pitoisuuksien noususta Suomessa
sekä maamme ilmaston lämpenemisestä
#totuus
Tiesitkö että maapallolla ei ole yhtä yhteistä ilmastoa vaan eri paikallisilmastoja. Suomi kuuluu boreaaliseen ilmastovyöhykkeeseen eli pohjoiseen havupuumetsävyöhykkeeseen. Eikä se ole muuttunut miksikään. Sinua huijataan.
#ilmastopolitiikka
598 525€
Silmukoista tähtiin ja takaisin: kvarkkiaineen etsintää neutronitähtien ytimistä.
Neutronitähdet ovat ulkomaita. Ei hyödytä Suomea tämä homma.
Tämä vetää jotenkin sanattomaksi. En minä kyllä menisi esimerkiksi ehdottamaan saksalaiselle, että voisin opettaa hänelle hänen äidinkieltään. Vaikka olenkin saksaa neljä vuotta koulussa opiskellut.
1. Väittää minua epäpäteväksi. 2. vääristelee sanomisiani. 3. uhriutuu kun kutsun häntä siksi mitä hän on. 4. huutaa apuun Halla-ahoa. Nimetön trolli. Varsinainen surkimus.
Hei fysiikan, meteorologian, kemian tai soveltuvan tekniikan alan opiskelija. Haluaisitko tehdä gradusi/dippatyösi Ilmatieteen laitoksella? Aiheena jäänukleaatio. Laita sähköpostia ari.laaksonen
@fmi
.fi Saa jakaa!
Nyt tuli sellainen lisähomma, ei pyytämättä mutta melko yllättäen kuitenkin, että pakko ottaa aikaa jostain, ja valitettavasti se on twiittaus. Eli koitan olla aika hiljakseen kesäkuun puoleen väliin asti, saas nähdä onnistuuko.
@ReijoTossavaine
@HagelinHeidi
Meinaat ettei kuivalla ja kuumalla säällä ole mitään tekemistä sen kanssa, miten ihmisen sytyttämä palo leviää? Ja voitaisiin täällä Suomessakin luopua metsäpalovaroituksista ja tulentekokielloista?
Nämä neropatit eivät ymmärrä, että ilman hiilidioksidin aiheuttamaa lämmitystä ilmakehässä olisi hyvin vähän vesihöyryä. Vesi sataa alas, hiilidioksidi ei. Hiilidioksidi mahdollistaa vesihöyryn aiheuttaman kasvivuoneilmiön.
Löytyykö väkeä jotka olisivat valmiita 1) keräämään pintalunta joka on selkeästi Saharahiekkaista, muuten koskematonta, 2) suodattamaan sulaveden pois ja 3) lähettämään hiekat meille Ilmatieteenlaitokselle? Jos, niin viestiä dm tänne tai ari.laaksonen
@fmi
.fi niin tulee ohjetta.
Carl Sagan kertoo ilmastonmuutoksesta lähes kaiken mitä tiedämme nykyään, vuonna 1985. Jos olisi silloin alettu toimia, olisi tilanne aika lailla erilainen kuin nyt. käyttäen
@YouTube
@p0mmiina
@AriJLaaksonen
No Ari on opiskellut luultavasti joskus 1980- luvulla, eikä silloin mistää kaupunkilämmösta varmaan tiedettykään. Eikä Professuuri ei tarkoita mitään kaikkitietävyyttä, vaan uutta tietoa tulee kokoajan.
Välillä meinaa keittää todella pahasti. Amatööri tulee minulle selittämään, että hiilidioksidimittaukset ovat jotain ihme indeksilukuja. Simo, ne ovat mittauksia, usko huviksesi. Saat ihan itse etsiä datalähteet netistä. Vinkin annan. GAW.
@teacher_finnish
@AriJLaaksonen
@mikarantane
@xxxeerh
Ari, share me the source for that CO2-data so that I can check if they are calibrated to index, or physical measurement results
@viren_matti
Ensinnäkin, ne maailmalta saatavat sääennusteetkin tarvitsevat säädataa, jotta mallin alkutila olisi oikein. Kansalliset ilmatieteen laitokset tuottavat sen datan. Mittausten ylläpito ja datan jakelu vaatii henkilökuntaa, eivätkä mittalaitteet ole ilmaisia.
Muutama päivä sitten, kun vain linkkasin uutiseen uudesta marraskuun lämpötilaennätyksestä, sain kolme ilmastourpoa kimppuuni peräjälkeen. Koko päivä meni. Saas nähdä nyt. Ja siis uusi ennätys on 1.9 ASTETTA ENEMMÄN kuin edellinen kolmen päivän takainen.
It's unlikely that the temperatures will rise again, so the final maximum temperature at Mariehamn airport - and hence the national record - remains at 16.6°C.
This not only surpassed the previous record, but really crushed it by a huge margin.
Short thread:
Nyt tuli sellainen lisähomma, ei pyytämättä mutta melko yllättäen kuitenkin, että pakko ottaa aikaa jostain, ja valitettavasti se on twiittaus. Eli koitan olla aika hiljakseen kesäkuun puoleen väliin asti, saas nähdä onnistuuko.
Muistatteko Saharan hiekkapölyepisodin helmikuussa 2021? Lumelta kerättyjä pölynäytteitä lähetettiin Ilmatieteen laitokselle yli 500 kpl. Analysoitujen näytteiden perusteella kirjoitettu julkaisu on nyt ilmestynyt:
Mika taivastelee, 480 000€. Se on siis myönnetty 4 vuodelle. Palkan sivukulut sisältyvät, myös projektin muut kulut. Lisäksi, kokonaiskustannusmalli toimii niin, että aika iso osa osoitetaan instituutin yleiskustannuksiin. Max 2 jatko-opiskelijaa pystyy palkkaamaan.
Otetaanpas taas esille eräs Suomen Akatemian hanke. Lisään taas ketjun ensimmäiseen viestiin kaikkien nostamieni hankkeiden päivitetyn listan ja niiden kustannuksen.
Aihe: Sanasta kuvaksi - Sarjakuvasopimukset sosiaalihuollossa
Hinta: 480 000 euroa
Tällä kertaa tutkimme sitä,
Opettaja Hämeestä kertoi Ilmatieteen laitoksen ilmastotilastoista vastaavaavalle tutkimusprofessorille ja yksikönpäällikkölle, että Ilmatieteenlaitos on eri mieltä hänen kanssaan. Pitänee toistaa, että kyseinen opettaja Hämeestä ei ole millään tavalla ilmastoasioiden asiantuntija
Vestibulaarineuroniitti iski manantaina. Eli sisäkorvaongelma, joka laittaa tasapainoaistin sekaisin. Kävely on kuin yksivuotiaalla. Mennee viikkoja ennen kuin hermosto tottuu. Ei vaarallista, mutta inhottavaa. Siksi en jaksa pahemmin twiitata juuri nyt. Ihan vaan tiedoksi.
En tiiä taas itkeäkö vai nauraa. Välillä osa näistä vaikuttaa, häivähtävän tuokion verran, selväjärkisiltä. Mutta kun ei niin ei. Ja sitten youtubeen selittämään miten ilmasto on aina muuttunut ja aurinko ja kuu. Ja kosmiset säteet, ja lustot ja meri. Ja planeetatkin. Runoutta?
Tämä ajattelun mestari on sitä mieltä, että ihmisen vaikutuksesta ilmastonlämpenemiseen ei ole todisteita ja lämpeneminen on luonnollista. Olen häneltä todisteita pyytänyt tästä asiasta, mutta todistustaakka on ilmeisesti vain asiantuntijoilla 🤷♂️
@AriJLaaksonen
@kerberos858
@AriIhalainen
@PetriPihko
@KHayhoe
Vetäydyn keskustelusta voitajana. ET sitten pystynyt osoittamaan esittämiäni laskelmia (Wenyi Zhong Joanna D. Haigh) vääriksi. No ei aina voi voittaa. Jätän sinut kannatajiensi kanssa miettimää uusia EPÄTIETELLISIÄ väitteitä ilmasto"tieteen" alueelta.😆
Tässäpä on nyt sitä ilmastonmuutokseen varautumista, konkreettisesti: Töölönlahdelle rakennetaan tulvaportti – Finlandia-talo ja muut arvorakennukset vaarassa
Kalifornian kuvernööri on kyllästynyt että tästä pitää edelleen väitellä. Ymmärrän.
"Tämä on ilmastohätätila" – uhrimäärän pelätään nousevan USA:n länsirannikon paloissa
@AriJLaaksonen
Liitukaudella merien keskilämpötila oli +35 astetta. CO2:sta oli nelinkertaisesti nykyiseen verrattuna. Kasvillisuus kukoisti ja elukat kasvoivat siksi jättikokoisiksi. En ihan osta tätä co2 -pelkoa, että se tuhoaisi koko maapallon ekosysteemin.
Yleisön pyynnöstä päätin kuitenkin tarkastella Sarkomaan ja Ruotun väitteitä, jotka ovat heidän kirjoitelmansa alussa, sivulla 7. Enempää en aio käydä läpi; jos twitterkansa haluaa alkaa ruotia heidän virheitään, niin täällä ne ovat:
\jatkuu
Toissapäivänä
@JyrkiItkonen
väitti minun valehdelleen maikkarin haastattelussa Australian lämpimimmästä vuodesta. Perusteli sitä käyrällä, joka näytti korkeimpia mitattuja lämpötiloja eri vuosilta, ei vuosikeskiarvoja. Valehteli siis itse. Ei pyydä anteeksi. Nyt tämä. Jepujee.
@AriJLaaksonen
@pirijanne
@realPseudonyymi
Kehtaat väittää asiasta, johon et ole perehtynyt. Todella heikko esitys lämpösä
teilyn suhteen, kun katsoo Melbouren nykyistä mittausta. Vanhat lehdet kertovat myös faktaa!
Mitä alentavaa siinä on, että toteaa asian niin kuin se on. Neuvostoliitossa tutkimus oli poliittisessa kontrollissa, mitä byrokraattikin haluaa, länsimaissa ei.
Jännä asenne tieteentekijöillä, kun tavallinen kansa kritisoi tieteenrahoitusta, niin siihen vastataan todella alentavaan sävyyn. Ei välttämättä paras tapa puolustaa omaa alaa, kun rahoitus on todellakin uhattuna.
Kumpi on parempi: että meillä on 176 vuoden mittainen vertailukelpoinen lämpötilasarja Kaisaniemestä, olkoonkin että siihen on estimoitu noin 1 asteen korjaus 1900-luvun alun kaupungistumisen johdosta, tai että meillä ei ole lämpötilasarjaa Kaisaniemestä?
Saharan hiekkaa meikäläisen takapihalta. Ruskea on hyvin hienoa pölyä, mustat jättijärkäleitä aerosolitutkijan näkökulmasta. Miten ne ovat päässeet näin kauas? Coolia päästä katsomaan mikroskoopilla. Saisikohan kerättyä tarpeeksi, että pöly riittäisi jäänukleaatiokokeisiin...
Juuri nyt tutkin millä mekanismeilla jääkiteet muodostuvat yläpilvissä. Jos tutkijakollegojen kanssa siinä onnistumme, lisäämme palasen ilmaston ja sen muutoksen ymmärrykseen.
Kannatan, että tutkijat laajemmin kertovat, mitä teemme ja mihin pyrimme. Twitterissä voi harjoitella tiivistämistä.
Omani: olen tutkinut ympäristöoikeudellisen ratkaisun teoriaa tavoitteena, että viranomaiset ja tuomioistuimet tekisivät entistä paremmin perusteltuja ratkaisuja.
Hei
@SimoRuoho
ja kumppanit! Salaliittokartalla ilmastonmuutoshujauksesta seuraava on, että Suomea ei ole. Siirtykääs siihen niin saadaan vähän vaihtelua. Löytyiskö vanhoja sanomalehtileikkeitä?
Good lordy, lord - is there really a conspiracy theory that denies the existence of Finland, I mean I’ve been there. Visited Santa Claus and everything. Although admittedly I am a deep state cultural Marxist Illuminati lizard, so perhaps you should doubt me…
Eihän se ilmastotiede mikään tieteenala ollutkaan, vaan yksinkertaisia lämpötilojen ja vedenpintojen tilastoja. Eli mitään sen kummempaa osaamista ei vaadita. Fabiosta voidaan todeta, että täysin pätevä siis. Mitään politiikkaintressiähän hänellä ei ole, koska ei ole tutkija.
Hannakaisa rulettaa! ”Jos on päästöjä, joita jotkut maat eivät raportoi, ne saadaan tällä kiinni” – Hannakaisa Lindqvist kehittää ratkaisua, joka voi mullistaa maailman päästölaskennan lähteestä
@yleluonto
Hiukan hassu oli tää, ja eriparinen vertailu;
@ivanpuopolo
taitaa olla minun kanssani samaa mieltä muutoksesta ja sen syistä. Anyways, kiitos
@PasiPennanen
- tuli muutama kymmenen seuraajaa lisää ja 4000 meni rikki 😎 Ja kiitos kaikille seuraajille!
Kumpi on kovempi ilmastotaistelija?
@AriJLaaksonen
Ilmatieteen laitoksen tieteellinen johtaja, professori, joka pohjaa asiantuntemuksensa dataan ja sen tuntemiseen
@ivanpuopolo
, juontaja. Käyttää päivät todistaakseen, ettei ilmastonmuutokselle kannata tehdä mitään, koska Kiina
1/25 Part 1 - Why does soap work so well on the SARS-CoV-2, the coronavirus and indeed most viruses? Because it is a self-assembled nanoparticle in which the weakest link is the lipid (fatty) bilayer. A two part thread about soap, viruses and supramolecular chemistry
#COVID19
#minungraduni
oli ajan hermolla 1990: "Otsonikatoon liittyvien stratosfääriaerosolien syntymekanismeista". Dekaani & tarkastaja Antti Siivola: ei voi antaa laudaturia koska on yli 90 sivua, antaisi väärän signaalin. Kaksi vertaisarvioitua paperia siitä tuli kumminkin.
Mitä nyt aiemmasta kokemuksesta olen oppinut, niin luultavasti joukko erittäin hyvin asioista perillä olevia ihmisiä ryntää kimppuuni, kun sanon, että tähänkin on ilmastonmuutos vaikuttanut. Video: Tältä Kalajoen palo näyttää nyt -
Kannustin ihmisiä blokkaamaan faktantarkastajan eri inkarnaatioita. Olen koittanut sietää tätä samaa tyyppiä ”tutkijan” hahmossa, mutta eihän se asioiden vääristeleminen miksikään muutu siitä minä hän esiintyy. Menee blokkiin.
Löytyykö väkeä jotka olisivat valmiita 1) keräämään pintalunta joka on selkeästi Saharahiekkaista, muuten koskematonta, 2) suodattamaan sulaveden pois ja 3) lähettämään hiekat meille Ilmatieteenlaitokselle? Jos, niin viestiä dm tänne tai ari.laaksonen
@fmi
.fi niin tulee ohjetta.
@apuustinen
@iiris_suomela
@Halla_aho
Ihmisen kokonaisvaikutus lämpenemiseen, mukaan lukien muut kasvihuonekaasut ja viilentävät aerosolit, on noin 70-80%. 1950-luvun jälkeinen lämpeneminen on kokonaan ihmisperäistä.
Nonni. Chirpty. Kaikilla muilla on mukavaa jengiä ympärillä, mutta meitsin on ympäröinyt sisimmällä kehällä melkoinen seurakunta, ja aseellakin sojotetaan ohimoa kohti 🤣
Journalisti osoittaa, että mielikuvat ovat valttia. ”Tutkija” alias faktanväärentäjä peittoaa IPCC:n raportin mennen tullen, googlaamalla jotain satunnaisia käppyröitä? Sallikaa mun nauraa.
@MVirtanen
@JR600000
@HagelinHeidi
@AriPauna
Luitko yhtään mitä sanoin edellä? Kukaan ei väitä ilmastonmuutoksen sytyttävän paloja, mutta on aivan selvää, että Välimeren alueen lämpenemisen ja kuivumisen takia maastopalot ja niiden torjuminen tulee koko ajan isommaksi haasteeksi.
En kovin helposti blokkaa ketään, koska haluan keskustelujeni olla kaikille näkyviä, ja toisaalta minua ärsyttää jos en näe kommentteja meneillään olevassa keskustelussa. Tähän mennessä vasta 5 blokkia. Tämä on kohta kuudes. Valehteleva trolli. Blokatkaa tekin.
Eilen huvitti hieman erikoisemmin argumentoiva "skeptikko". Mutta tällaiset asioista tietävinä esiintyvät ovat oikeasti ärsyttäviä. Ja mielestäni juuri näitä argumentteja pitää ampua alas.
Jaahans. Ilmastonmuutos, valheellisesti luodut uhkakuvat?Todellisuudessa kyseessä on vakava uhka ihmiskunnalle. Merenpinnan nousu, jäätiköiden sulaminen, merijään katoaminen, kuumuusjaksojen lisääntyminen, hirmumyrskyjen voimistuminen, ikiroudan sulaminen nämä ovat havaitut m.m.
Pakko kunnioittaa jollain tasolla. Tämä trollanderi on tykittänyt sellaisella arsenaalilla perjantai-illan, ja yön puolelle, etä huh-huh. Hyvin osaa ”skeptikkojen” virsikirjan. On kyllä sortunut pariin otteeseen syyttämään meitä tieteentekijöitä väärentäjiksi. So sad.
Meikäläistä aina silloin tällöin kehutaan pitkäpinnaisuudesta ilmastokahjujen kanssa. Mutta en kyllä pärjää
@kalle_nordling
’ille. Tsekatkaa miten hän pysyy asiassa eikä sorru kuittailemaan takaisin.