Helsinki päätti tänään 3 kk vuokranvapautuksista niille yritysvuokralaisille, joilta korona on käytännössä vienyt asiakkaat. Vetoan vahvasti kaikkiin muihin vuokranantajiin, että tekisitte samoin. Tämä olisi nyt vastuullista yrityskansalaisuutta.
Suomessa ollaan varmaankin pian tekemässä maailmanennätystä siinä monellako tasolla poliitikko voi toimia. Ministeri-kansanedustaja-aluevaltuutettu-kunnanvaltuutettu. Ei ole kunniaksi meille tämä, ei.
On kiinnostavaa mitä presidentti Niinistö huomenna sanoo presidentti Bidenille. Vielä merkittävämpää on kuitenkin se mitä Biden sanoo Niinistölle. Toivottakaamme presidentillemme voimia ja viisautta historiallisen tärkeään tapaamiseen.
Finlandia-talon julkisivu valaistaan siniseksi hoitohenkilökunnan ja muiden kriittistä työtä tekevien kunniaksi joka ilta lauantai-illasta alkaen. Toivottavasti kaunis valaistus ilahduttaa meitä kaikkia.
Miettikää millainen globaali paheksunta olisi syntynyt jos Trump olisi siirtänyt USAn presidentinvaalit koronan takia! Voi sitä huudon määrää! Ja jenkeissä tautitilanne oli ja on paljon pahempi kuin meillä.
Nato-jäsenyyden hakemiselle on harvoin luontevia tilaisuuksia. Kun Baltit liittyivät, Suomi ei tarttunut tilaisuuteen. Nyt olisi vieläkin parempi hetki. Kun sota Ukrainassa taukoaa, voi hyvin olla myöhäistä. Ei ajeta tätä siihen, että aina löytyy syy sanoa, ettei juuri nyt.
Asiahan ei ole niin, että vain uusmaalaiset mökkeilisivät, paluumuuttaisivat Euroopan kriisipesäkkeistä ja viihtyisivät ravintoloissa. Emme todellakaan tarvitse yhtään enempää maan sisäistä (keinotekoista) vastakkainasettelua.
On tämä jännittävä maa: kun Kepu saa vaalivoiton, se rupeaa rakentamaan maakuntia. Ja kun Kepu saa rökäletappion, se rupeaa taas rakentamaan maakuntia. Onko siellä Säätytalolla muita puolueita? 5,5 miljoonan maa ei nyt vaan tarvitse liittovaltiorakennetta!
Kävin juuri lenkillä. Ilokseni näin runsaasti helsinkiläisiä ulkoilemassa. Siististi. Yksin tai kahden hengen ryhmissä. Turvavälit kunnossa. Uskokaa hyvät ihmiset, että tämä on tärkeää. Korona tappaa, mutta niin tappaa liikkumattomuuskin. Aurinkokin piristää kummasti.
Ihmisarvo, ilmasto ja Eurooppa - kolme tärkeätä syytä miksi syvempi yhteistyö perussuomalaisten kanssa on minulle mahdoton ajatus. Aiheesta lisää blogissani.
Krimin miehitys unohtui muulta maailmalta käytännössä muutamassa kuukaudessa. Samoin kävi Valko-Venäjän väärennetyille vaaleille ja protestoijien nujertamiselle. Nyt näin ei saisi käydä, päättyi tämä kriisi miten rahansa. Maailmanparannus on kestävyyslaji.
Siinä ei yksinkertaisesti ole mitään järkeä eikä se ole kenenkään etu että kaikki liikuntatilat pannaan kiinni ja baarit on auki. Pitkän päälle pahempaa kuin parin viikon kiinniolot on se, jos ihmisillä menee usko systeemiin.
Vaalit on varmaan helpompi järjestää kesä- kuin huhtikuussa. Vielä helpompaa olisi todennäköisesti vuoden päästä. Tai kahden vuoden päästä. Kansakunnan vahvuus mitataan kykynä toteuttaa demokratiaa vaikeina aikoina....
Kansakunnille tulee hetkiä, jolloin ei enää voi vain puhua optioista ja sanoa ettei juuri nyt ole sopiva hetki. Nyt on sopiva hetki. On johtopäätösten aika.
Pääministeri näytti kutsuneen minua häiriötekijäksi. Helsingin valtuusto kanssani samoilla linjoilla äänin 82-3. Ja Espoo, Vantaa ja Kauniainen kukin selkeällä enemmistöllä. Mielenkiintoista kun pääministeri pitää 1,2 miljoonan ihmisen pääkaupunkiseutua häiriötekijänä...
HVKn maskikupru on nolo, mutta joku tolkku pitää olla siinä mitä sen takia vaaditaan. Vaatimukset ministerin erosta ovat kohtuuttomia. Sen sijaan ministerille kuuluu laitoksen toimintakyvyn ja ammattimaisuuden turvaaminen. HVK on paljon vartijana vielä viikkoja.
Huomasin opposition valitelleen, että se on pidetty täysin sivussa liikkumisrajoitusten valmistelusta. Täysin sivussa valmisteluista on pidetty myös ne kaupungit, joiden alueella liikkumista on ajateltu rajoittaa.
Paljon on puhuttu Veikkauksen mainonnasta, mutta minua on kiusannut koko kesän laaja ja aggressiivinen pikavippien mainonta. On hyvin tiedossa kuinka tästä vääjäämättä seuraa paljon ongelmia ja traagisia ihmiskohtaloita. Miksi tähän ei kukaan puutu?
Vaalipäivä on Suomessa aina liputuspäivä. Tänään lippujen kuuluisi kuitenkin olla puolitangossa, kun maan tyhmin hallintouudistus lopullisesti sinetöidään. Käykää silti ihmiset äänestämässä. Aina on väliä sillä, kuka päättää.
Helsinki ei peri ravintolaterassien maksuja huhti-kesäkuulta, lupamenettelyä kevennetään ja aikatauluja nopeutetaan. Kevytrakenteisilta terasseilta ei välttämättä edellytetä toimenpidelupaa ja ravintolan viereiseen puistoon laajentamisen käsittelyä kevennetään.
Entisenä ministerinä, Kokoomuksen kansanedustajana ja perustuslakivaliokunnan jäsenenä päivän uutiset Säätytalolta ja Eduskunnasta herättävät yhden ajatuksen yli muiden: Voisiko tämän painajaismaisen päivän vielä peruuttaa?
Riippumatta siitä mitä mieltä sotesta ollaan, hallituksen tapa ajaa sitä ei kuulu sivistysvaltioon. Epämääräisiä laskelmia, olemattomia vaikutusarviointeja, vetäytymistä kriittisestä keskustelusta, jumalatonta kiirehtimistä ja runttaamista. Tämä on nyt jo häpeäksi koko maalle.
Pitkän ja raskaan viikon päätteeksi ennustan, ette lakia liikkumisrajoituksista koskaan saateta voimaan. Näin uskon. Ja näin toivon. Meistä jokainen voi tähän myös vastuullisella käytöksellä seuraavan runsaan viikon aikana vaikuttaa.
On ollut ilo ja kunnia toimia Helsingin ensimmäisenä pormestarina viimeiset neljä vuotta. Onnea
@filsdeproust
! Pidä hyvää huolta rakkaasta Helsingistä.
On surullista seurata kaikkea väistelyä ja vääristelyä
#alhol
’in ympärillä, josta tehtäväni takia tiedän paljon. Suomalaisia lapsia emme voi hylätä kriisialueelle. Henkinen ryhti mitataan vaikeissa paikoissa. Täydellisiä ratkaisuja ei ole. Totuudesta ei silti saa tinkiä.
Demokratiassa päättäjillä on oikeus tehdä tyhmiä päätöksiä. Myös todella tyhmiä. Kun sote-uudistuksen hulluus vielä joku päivä paljastuu, 23.6 tulee julistaa kansalliseksi suruliputuspäiväksi.
Sitä en lakkaa ihmettelemästä että uutisissa lähes päivittäin kerrotaan, että eniten uusia tapauksia on ilmennyt Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella, mutta ei koskaan kerrota, että tämä on yli kolme kertaa suurempi kuin maan toiseksi suurin sairaanhoitopiiri.
Kysymys siitä onko suojavarusteita riittävösti ei ole mielipidekysymys. Vastuuministeri joka väittää, että niitä on riittävästi, joko ei tiedä mistä puhuu tai puhuu pötyä. Molemmat skenaariot ovat pelottavia.
Meillä kaikilla on vain yksi elämä. Uskon vahvasti, että tämä elämä on rikkaampaa, jos sen aikana voi tehdä erilaisia asioita. Ensi kesään asti jatkan täydellisen sitoutuneena Helsingin peräsimessä. Sen jälkeen teen jotain muuta. Mitä muuta? En todellakaan vielä tiedä.
Ei voi olla niin että juhlapuheissa puhutaan kauniita lasten ja nuorten harrastuksista ja käytännössä toimitaan toisin. Sekoilu pitää lopettaa. Vastuu on hallituksella. Lapset ja nuoret ensin, ihan aikuisten oikeesti!
Iiris Suomela sanoo, ettei ole vedenpitävää keinoa eritellä eri ravintoloita toisistaan. Kuulostaa älylliseltä laiskuudelta. Mikäköhän tässä kriisin hallinnassa on ollut vedenpitävän kristallinkirkasta?
#yleastudio
Pitkän illan päätteeksi haluan kiittää kaikkia ammattilaisiamme erityisesti terveydenhuollossa sekä varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa, jotka näinä päivinä tekevät työtään vaikeassa tilanteessa ja kovien paineiden alaisena.
(Pienimuotoista visiirituotantoa lukuunottamatta) olen myös erittäin pettynyt suomalaisen elinkeinoelämän kykyyn ottaa suojavarusteiden kotimainen valmistus tosissaan, vaikka tästä on puhuttu jo monta viikkoa.
On operatiivista laiskuutta pohtia vaalien siirtämistä sen sijaan, että ryhtyisi tomerasti toimenpiteisiin, joita vaalien onnistunut järjestäminen poikkeusoloissa vaatii. Suomi on hyvin organisoitunut yhteiskunta - haasteet on kyllä voitettavissa.
The New York Times kirjoittaa Amos Rex museon huikeasta avauksesta. Siis The New York Times! Kansainvälinen huomio syntyy paikallisesti vaikuttavista teoista, joissa on kunnianhimoa ja rohkeutta. Helsinki on vahvasti tällä tiellä.
#amosrex
#myhelsinki
Onnittelut
@JoeBiden
&
@KamalaHarris
Enää 73 päivää siihen, kun Yhdysvallat palaa Pariisin ilmastosopimukseen. Maailmalla on nyt muutenkin enemmän toivoa.
On täysin kohtuutonta, että Paralympiakomitea menettää valtionapunsa. Päivän myöhästynyt hakemus ei voi näin rajuun päätökseen. Jos laki ehdoton, sitä pitää muuttaa. Ellei, ministerin tulisi muuttaa päätöstä. Helsingissä pystyimme samanlaisissa tapauksissa olemaan armeliaampia.
Tartuntamäärät Helsingissä nousseet huolestuttavasti viimeisen kahden päivän aikana. Syy on selvä: EM-kisaturismi Pietarissa. Esim. tänään Helsingissä 40 uutta koronatapausta, joista vähintään 19 kisaturisteilla.
Tämä uutinen on juttu joka olisi hyvin voinut jäädä julkaisematta. Joku roti pitäisi olla siinä mistä tässä ajassa tehdään vakavasti otettavassa mediassa otsikoita.
Sote-uudistus on suomeksi sanottuna ihan dorka uudistus. Turmiollisin uudistus vuosikymmeniin. Valtava tasapäistämisharjoitus. Ja jättimäinen tulonsiirto kaupungeista muualle. Tätä ei voi yksikään kaupunkien tai veronmaksajien ystävä millään kannattaa.
Somessa jaetaan videota, jonka kerrotaan olevan eilisistä bileistä Helsingissä. Koronaturvallisuudesta ei tietoakaan. Tänään kuulemma jatketaan. Tällainen piittaamattomuus raivostuttaa. Vaarannetaan ihmisten terveys ja tuhansien elinkeino. Asia on selvityksessä.
Kutsun alkavalla viikolla Espoon, Vantaan, HUS:n ja HSL:n johdon pohtimaan mahdollisia kasvomaskeja koskevia linjauksia. Suojautuminen on paitsi terveyskysymys myös keino ylläpitää mahdollisimman normaalia elämää ja välttää ylisuuria taloudellisia tappioita koronan kakkosaallossa
Valtuuston Garden-keskustelun hupaisimman puheenvuoron käytti Liike Nytin Joel Harkimo kysyessään mihin tarvitaan Gardenia kun meillä on jo Hartwall Areena? Niinpä, kilpailu on hyväksi kunhan ei häiritse mun tai mun kavereiden bisneksiä? Missä usko markkinatalouteen?
Laakson uuden koronaterveysaseman avaamisen mahdollistivat suurelta osin vapaaehtoisesti töissä olleet työntekijät, jotka ovat rakentaneet aseman toimintakuntoon viikonloppuna. Näistä ihmisistä saa olla ylpeä!
Helsinki on luotettava, turvallinen, avoin ja toimiva. Näiden ominaisuuksien arvo on nousussa sekasortoisemmaksi muuttuvassa maailmassa. Eilen Helsinki näytti koko maailmalle, mistä meidät on tehty. Lämmin kiitos tästä kaikille helsinkiläisille .
#Helsinki2018
#myhelsinki
Maanantaista lähtien Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunkien hallinnoimissa tiloissa voidaan toteuttaa alle 20-vuotiaiden harrastustoimintaa rajatusti ja erityisiä turvallisuusohjeita noudattaen.
Yksi koronarajoitusten keskeinen vastimus on että niiden pitää olla oikeasuhtaisia. Liikuntatilojen kategorinen kiinnilaitto ei sitä mielestäni ole. Onko joku tästä eri mieltä?
Lepomäen perusteltua sote-kannanottoa kannattaa lukea huolella myös VMssä. Vieläkö kehdataan virkavastuulla väittää, että uudistus pienentäisi kestävyysvajetta. Veikkaan, että Lepomäki saa lähipäivinä pyyhkeitä, mutta hänen pääargumenttejaan ei kukaan tule kumoamaan.
Jos hallitus on sitä mieltä, että brittimuunnos estää lasten ja nuorten harrastukset, käy helposti niin, että harrastuksiin ei päästä moneen kuukauteen. Jos hallitus on tätä mieltä, sen pitää sanoa tämä ääneen ja myös ottaa päätöksestään vastuu.
Finlandia-talon torni valaistaan tänään tummansiniseksi kunnioittamaan Uudessa-Seelannissa tehdyn raukkamaisen terroriteon uhreja ja heidän lähimmäisiään.
#Christchurch
Liikunta ja urheilu on iloinen, onnellinen ja jopa elintärkeä asia.
On todella inspiroivaa aloittaa tämän kansanliikkeen johtajana. Kiitos kaikille luottamuksesta!
Nelosluokkalaisten tavassa juhlia itsenäisyyttä on jotakin, mistä me kaikki voisimme ammentaa: riemun ja ilon kautta. Oli valtakunnassa millainen kriisi tahansa, täällä tulee poikkeuksellisen hyvälle tuulelle.
#pormestarinitsen
äisyysjuhlat
#borgm
ästarenssjälvständighetsfest
Kuukausia työn alla ollut hallituksen esitys uusiksi rajalaeiksi saatiin meille pe klo 17 jälkeen. Lausuntomme aikaraja on su klo 22.00. Priorisoimme ja venymme kyllä, mutta tuntuu että kaikkien aikaa ja työtä ei tasapuolisesti arvosteta.
@JariTervo1
Vapaavuori on jo naimisissa, eikä siihen yhtälöön noin juridisessakaan mielessä sovi toinen kihlautuminen. STMllä tosin on tunnetusti viime aikoina ollut hieman haasteita lainsäädännön kanssa.
Helsinki keskeyttää Kaivopuiston rannan liikenteen väliaikaisjärjestelyt. Hyvistä tavoitteista huolimatta, kokeilu ei ollut onnistunut. Ajoesteet poistetaan ensi viikolla, ja alue palautetaan tilaan, jossa se oli kesän alussa.
Kehun Helsinkiä, kyllä. Mielelläni aiheesta, ylpeydellä. Vaikka puutteita ja ongelmiakin riittää, kuten kaikkialla. Mutta en hauku enkä mollaa mitään muuta paikkaa Suomessa! Tämä tiedoksi niille, jotka haukkuvat Helsinkiä tai syyttävät vastakkainasettelusta.
Helsinki rakentuu demokratian, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien kunnioitukselle. Edistämme näitä arvoja joka päivä. Tänään olemme paikka, jota koko maailma seuraa. Annamme tapaamiselle maailman toimivimmat puitteet ja toivottavasti arvoihimme perustuvan innoituksen
#Helsinki2018
Tänään avaamassa ja marssimassa etujoukoissa
#PrideHelsinki
. Juhlahumun keskellä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden teemat ajatuksissa.
#Helsinki
on kaikille, Helsinki on rakkauden kaupunki.
Sotemaku kaatui liian massiiviseen ja monimutkaiseen viritykseen. Viisautta olisi nyt olla ryntäämättä uusiin jättireformeihin tai liian kiireisiin johtopäätöksiin. Valtiomiesmäistä olisi nyt ottaa rauhallisesti ja huolella analysoida mitä tästä kaikesta pitää ja voi oppia.
Ottamatta kantaa laajennukseen Löylyn kaltaiset asiat ovat niitä, jotka tekevät Helsingistä Helsingin ja joita haluamme lisää. Kehittyvä, kokeileva, uskaltava, yllättäväkin - sellainen kaupungin pitää olla.
HS kirjoitti viikolla ansiokkaasti Piilaakson huippuosaaja Catherina Fakesta, joka ei tyttärensä kanssa saanut jäädä Suomeen. Hallituksen soisi puuttuvan tarmolla myös näihin maahanmuuttoprosesseihin.
Olemme lähestymässä hankalampia aikoja epidemian hoidossa ja tarvitsemme nyt valtiovallan ja paikallishallinnon välille vuorovaikutusta, emme vastakkainasettelua tai käskyttämistä. Pääministerin vastuu tällaisen otollisen ilmapiirin ja toimintatavan luonnissa on korostetun suuri.
Poikkeuksellisissa oloissa vietetty ramadan päättyy tänä viikonloppuna. Juhlatkin ovat nyt erilaiset ja Eid Al Fitr vietetään vain perheen kesken. Eid-Mubarak!
Koronan opit kertovat että sote-uudistus pitäisi pysäyttää. Nyt sen sijaan koronan luoman sumuverhon suojassa sotea runtataan huomaamatta läpi. Sanonpahan vaan: modernin historian vahingollisin hanke.
Viattomiin ihmisiin kohdistuva terrori kaikkialla maailmassa on tuomittava. Yhdymme
#SriLanka
suruun valaisemalla tänään Finlandia-talon maan lipun pääväreillä.
Olisi hyvä jos käyttöön otettaisiin ennemmin sellaisia rajoituksia, joilla on merkitystä, ja joiden hyödyt ovat haittoja suuremmat ja vastaavasti vältettäisiin sellaisia rajoituksia, joilla ei ole merkitystä, ja joiden haitat ovat hyötyjä suuremmat.
Rupeaa muistuttamaan enemmän itämaista basaaria kuin sivistysvaltion parlamenttia. Suomessa on aina voitu luottaa kunniallisiin prosesseihin. Ettei tässä poliittisessa teatterissa nyt vain tuhottaisi jotain kansallisesti arvokasta?
Minulla on unelma elävästä ja turvallisesta keskustasta, jossa rekat eivät rymistele katutasossa ja autojen sijaan on tilaa terasseille, kahviloille ja tapahtumille. Eurooppalaisissa kaupungeissa Tukholmasta Berliiniin, tunnelit ovat mahdollistamassa viihtyisämpiä keskustoja.
Ei hallituksen kaatua tarvitse, riittää että maakuntauudistus kuopataan. Hallituksen kaatumisella uhkailu sinänsä vanha keino runtata kansanedustajat äänestämään näkemystensä vastaisesti.
Maria Lohela: ”En voi hyvällä omallatunnolla tukea sote-uudistusta. Havahduin miettimään, mitä me oikein olemme täällä tekemässä.”
Virtuaalinen kukkakimppu 💐Lohelalle Helsingin kaupungilta.
Lähdössä yöpormestarikierrokselle,
@HelsinkiPoliisi
tarjoaa auton ja partiokaverit, katsotaan mitä yö tuo tullessaan. Haluan tutustua kaupungin moniin kasvoihin, odotan tulevaa iltaa ja yötä mielenkiinnolla.
Tänään 1. kuntavaalit sitten 1992, joissa en ole ehdolla. Olo on haikea, mutta ennen kaikkea kiitollinen siitä, että olen saanut palvella rakasta kotikaupunkiani. Nyt on seuraavien vuoro jatkaa. Helsinki on hieno kaupunki, yksi maailman hienoimmista. Pitäkää siitä hyvää huolta!
Mitenköhän kävisi jos ihmiset saisivat päättää kumpi kaadetaan: A) perhevapaauudistus vai B) maakuntauudistus? Tai jos kansanedustajat voisivat vapaasti näistä äänestää?
Hallitus ei pyytänyt lausuntoja monimutkaisista liikkumisrajoituksista mutta pyytää niitä yksinkertaisesta rokotekohdennuksesta. Kumpikin menee pieleen mutta eri syistä.
Käynnissä röyhkeä prosessi jossa hallitusrintama sosiaali- ja terveysvaliokunnassa yrittää runtata uudistusta, joka edelleen on perustuslain vastainen. Eduskunnassa tapahtuu koko ajan kaikenlaista. Taitavalle tutkivalle journalismilla olisi näinä päivinä paljon kysyntää.