Puolustuspuheeni vapaakaupalle ja markkinataloudelle. Jos muut tekee tyhmyyksiä, ei itse pidä ryhtyä samaan. Ilman tukitaisteluakin pärjää hyvin, fiksumpia keinoja investointien houkutteluun. Kaikkea ei voi kukaan tukea ja suhteellinen etu pitää pintansa.
Kaksi viikkoa koronan kourissa veti veteläksi perusterveenkin. Virus karkasi keuhkoihin, viikko vierähti sairaalassa - iso kiitos koko hoitohenkilökunnalle HUS infektio-osastolla! Toipuminen etenee, immuniteetti saatu. Kiitos tuesta.
Miten maailma makaa - jäinkö jostain paitsi?
”Valtio maksaa 80% sähkölaskuista.”
Ei valtio mitään maksa, veronmaksajat maksavat. Tarkoittaa enemmän veroja ja/tai vähemmän palveluita - nyt tai tulevaisuudessa. Ei oikotietä onneen.
”Ekonomisteilla liikaa valtaa.”
Jep jep. 🙈
Jonnet ei muista: soten piti säästää rahaa ja auttaa velkaista valtiota.
Sen sijaan saimme 22 aluetta ja kolmanteen hallinnon tasoon kovapalkkaisia puoluesotureita tehtävänään mankua rahaa valtiolta. Voisivatko kannustimet edes olla huonommat? 🤷♂️
Minäkään en arvannut, että pisin raju sulku tulee Suomeen, kun:
-Yli 86% rokotettu
-Lievempiä oireita aiheuttava variantti
-Rajoitusten haitoista hyvinvoinnille selkeää dataa
-Muut Pohjoismaat kohti normaalia
-Terveysviranomaiset ei edes enää suosittele laajoja rajoituksia
🤷♂️
Finland is a weird country. Everywhere else life satisfaction declined but here we are MORE happy with our daily lives under restrictions than without them. Who doesn't like a valid excuse not to meet anyone? It seems we sure like isolation as much as the stereotype says. 🤷♂️
Stora Enso eilen: yhtiön vähennettävä 1000 työpaikkaa surkean suhdanteen takia.
Teollisuusliitto tänään: myös Stora Ensoon kohdistetaan 3pvä lakko asiasta, jota työnantaja ei päätä.
Kiinnostavaa nähdä, mihin maahan henkilövähennykset kohdistetaan. Pelkään pahinta. 😔
Elämme surkeassa suunnitelmatalouden simulaattorissa. Yritäppä uusia passia - aika perustoimenpide vapaassa yhteiskunnassa - kuukaudesta toiseen ajat täynnä. Yksityinen toimija vuokraisi Kampista kopperon ja hoitaisi joustavasti asiat kovemman kysynnän ajan. Käsittämätöntä. 🤦♂️
Tanska: kaikki halukkaat rokotetaan 27.6. mennessä.
Ruotsi: kaikki halukkaat rokotetaan 26.6. mennessä.
UK: kaikki yli 50v rokotetaan 31.3. mennessä.
Suomi: ???
Kotitalouksille, yrityksille ja medialle tärkeä tieto. Tavoitteiden asettaminen ehkä ikävää, mutta tarpellista.
Faktoja:
1. Ainoana maailman maana Suomi on voittanut kaikki jalkapallon arvokisojen ottelunsa, voittoprosentti tasan 100.
2. Hradecký on torjunut kaikki pilkut arvokisoissa, torjuntaprosentti 100.
3. Pohjanpalon kaikki vedot arvokisoissa maaliin, prosentilla 100.
#Huuhkajat
Ekonomistin rauhanomainen ratkaisu sotaan: tarjoa, jokaiselle antautuvalle venäläissotilaalle 100 000€ + oleskelulupa EU-alueelle. Kallista? Ei! Vaikka KAIKKI reilut 200 000 venäläissotilasta Ukrainassa tarttuu tarjoukseen, ei se maksa kuin 20mrd euroa. 1/3
Olen shokissa. Viime hallituksen vastoin kaikkien asiantuntijoiden suosituksia rakennettu sote ei ollutkaan menestystarina. 😞
"Hyvinvointialueiden alijäämä tietää 0,5 miljardin leikkauksia muihin menoihin. Viime vuoden tappio on noussut 1,35 miljardiin."
Aikamoista. Tanskan suurin iltapäivälehti pyytää anteeksi lukijoiltaan. Eivät esimerkiksi kyseenalaistaneet virallisia koronalukuja sairaaloissa - nyt tiedetään, että liki kolmasosa sairaalassa ihan muista syistä kuin koronan takia. Suomessa sama paljastunut vastikään.
"We Failed"
One of the largest newspapers in Denmark is apologizing for its journalistic failure during COVID-19 by only publishing official government messages without questioning them. Via
@Niemandsknecht
Muistatko, kun Hitas-asuntoja mainostettiin "koko kansan" ja "keskiluokan" asuntoina? Tässä myynnissä edulliseen hitas-hintaan 130m2 kämppä Jätkäsaaresta - vain reilut 900 000 euroa! 🤷♂️
Eikö tämän muinaisjäänteen voisi jo poistaa sääntelymuseoon? 🤨
Lapsi nuhassa - päiväkotiin ei asiaa ennen negatiivista testitulosta. Julkisella viikon jono. Syksystä karsea lapsiperheille, heidän työnantajille & koko Suomelle. Samalla romutetaan pienten lasten vanhempien (etenkin äitien, ikävä kyllä) työnsaanti. Kotihoidontuen pakkopaluu? 😨
Hallituksen yksi elvytyslinjoista: aloituspaikkojen lisäys yliopistoissa. Aallon tutaan +40%, Jyväskylän taidehistoriaan +67%, mutta Helsingin eläinlääkikseen +3% ja lääkikseen +0%. Eikö niitä lääkäreiden aloituspaikkoja voi lisätä edes pandemiassa? 🧐
Mielenkiintoista. Ensin paljastui, ettei koronarajoituksia tehdessä ole huomioitu toimien haittoja (liikuntasulut 2022 never forget). Nyt kävi ilmi, että rajoituksia ohjeistaa vapaamuotoinen ryhmä ilman materiaaleja. Kiinnostava tapa rajoittaa perusoikeuksia Suomessa vuonna 2022.
Mikä on AVI:lle rajoituksista linjaava koronakoordinaatioryhmä? Kutsuvat itseään "vapaamuotoiseksi ryhmäksi". Mihin ryhmän linjaukset perustuvat? Diaesityksiin ja muistiinpanoihin, joita ei jaeta ryhmän jäsenille ja jotka eivät ryhmän ymmärryksen mukaan ole julkisia asiakirjoja.
Pomoni seuraavat 3kk, nyt myös arkipäivinä. Perhevapaalta takaisin töissä taas elokuun alussa. Talous ja asuntomarkkinat pärjäävät pienemmällä tuella kesän yli. 🤗🇫🇮
Kappas - vuokrasääntelyn purkaminen lisännyt vuokra-asuntojen määrää kolminkertaiseksi Buenos Airesissa ja onnistunut vakauttamaan vuokrahinnat. Markkinat toimivat sittenkin. 🤗
Javier Milei Got Rid of Rent Control in Argentina. Housing Supply Skyrocketed
Asiantuntijat esittivät 5 sote-aluetta, saatiin 21.
Haettiin säästöjä, saatiin kuluja.
"Danske Bank ei odota sote-uudistuksen saavuttavan säästöjä pian, koska palveluita järjestäviä hyvinvointialueita on liian monta, jotta kustannussynergioita syntyisi."
Mikä on oikea syy, miksi ravintoloille ei ole annettu viinien ulosmyyntilupaa ja pienpanimoille etämyyntiä? Eikös se vähennä kontakteja ja auta taudin nujertamisessa? Alkon edessä olevaa jonoa katsoessa tuli mieleen.
Pysähdy hetkeksi. Ajattele, kuinka kummallinen olisi otsikko:
"Mietimme, miten alkoholiverotuoton vähentymistä voidaan kompensoida uusilla nuorille juomamauilla."
"Pikavippiyritysten yhteisöverot laskussa, ministeri selvittäisi porrastettujen kiskurikorkojen mahdollisuutta."
USA:ssa lähtöoletuksena, että ministerillä pätevyyttä omasta vastuualasta. Ikävää, jos Suomessa se on haitta.
"Kaikki virkamiehet eivät ole innoissaan uudesta ministeristään. Syynä on se, että Ranne on teiden kunnossapitoa tunteva insinööri."
Kysyin tarjoilijalta, miksi kukaan tilaisi isoa Lagunitaksen IPAa. Hän ei tuntunut ymmärtävän järkytystäni, kun tutkin juomalistaa. Ymmärrätkö ekonomistia perjantaishokkia katsomalla listaa?
Humps! Veronmaksajilta liki 400 miljoonaa taas eri järjestöille. Yleisavustukset ”yleishyödylliseen toimintaan” varsin suuria. Teho vrt terveydenhuollon suora resurssointi? Kuinka paljon aikaa menee pelkkään hakemusrumbaan - pois muusta tärkeästä työstä.😕
”Ahtaajien ay-vaikuttaja kirjoittaa rikkurien hirttäytymisestä.”
Kuulostaa modernin myönteiseltä työilmapiiriltä, jossa arvostetaan jokaisen oikeutta itsenäisiin päätöksiin.
Venezuelassa leivän hinta nousi saatavuusongelmien takia huolestuttavan korkealle 2017. Sosialistipresidentti Maduro päätti puolittaa hinnat hintakatolla. Helppoa ja hauskaa? Ei. Hintasääntelyn lopputuloksena leipä loppui kaupoista.
Mitäs voimme Suomessa oppia vastaavasta? 🤔
Tuloerot supistuivat viime vuonna. Joidenkin mielestä hyvä uutinen. Tulos siis saavutettiin siten, että suurituloisten tulot pienenivät enemmän kuin muiden. Kaikki köyhtyivät. 😔
Voiko joku selittää: miksi puhtainta ja turvallisinta energiamuotoa vastaa hyökkäävät he, jotka yleensä väittävät välittävänsä eniten ilmastosta? Ilmastopuheet heillä vain valheellinen sumuverho vai eivät osaa lukea tilastoja? 😔
BREAKING:
The new Spanish left-wing government has decided to follow Germany down into the abyss by dismantling all its nuclear power plants.
According to the new coalition government, all 7 nuclear reactors are to be dismantled and replaced by renewable energy.
🇪🇸
Muistutus: vientisektorin tilanne haastava jo valmiiksi. Nesteeltä lähtee satoja työpaikkoja ilman uusia ikäviä tietojakin, kiinnostavaa nähdä Nesteen jalostamojen henkilöstövähennysten lukumäärät helmikuun tienoilla yt-neuvotteluiden päättyessä. 🤔
Tällä valtava vaikutus. Maanantaina odotettavissa ruplan romahdus, mikä tekee kaikesta ulkomaalaisesta kallista Venäjällä yhdessä yössä. Samalla talletuspaon uhka räjähtää, mikä voi kaataa terveitäkin pankkeja ilman ulkomaisia linkkejä. Katseet Pietarin pankkiautomaateille!
Englannissa loppuvat rajoitukset. Maskit pois busseissa, kouluissa ja kaupoissa. Etätyöt ohi. Edes vasemmisto-oppositio ei vastusta liikettä. Liikuntatilat ja tapahtumat pyörineet jo. Sairaalakuormitus yli tuplat Suomeen.
All Covid restrictions to end
Kummallisia korona-ajatuksia liikkeellä:
1. Talous selviää nopealla "V-käyrällä" kriisistä.
→ Ei selviä. Konkurssit, työpaikkojen menetykset ja varovaiset kuluttajat jättävät jäljen.
2. Ei vaikutuksia asuntomarkkinoihin.
→ Kyllä on. Kauppamäärät romahtavat ja hinnat hiipuvat.
Vaiettu salaisuus: Suomen koulujärjestelmä jättää pojat pulaan. Korkea-asteen suorittaa puolet naisista, mutta vain kolmasosa miehistä. Kaupunkikeskustojen lukioissa tyttöjä jo yli 70%. Poikien asia ei ehkä kiinnosta samaan tapaan - vai huomasiko kukaan kv-poikien päivää juuri?😕
Olenko ainoa, jota huolettaa, kuinka vähän Suomessa keskustellaan mahdollisista toimista talouskasvun kiihdyttämiseksi? Vaalitkin ovat ovella, mutta eri kasvu-uudistusten paremmuusjärjestyksestä ei mainintaa. Ikääntyminen tulee ja julkinen velka vaan kasvaa. Tämä ei pääty hyvin.
Suomi on ollut aina köyhempi kuin Ruotsi. Mutta ero ei ole koskaan ollut yhtä suuri kuin viime vuosina. Ero revähtänyt $7 000, kun se oli pitkään noin $2 000.
Huonommaksi homman tekee näkymä: ikääntyminen iskee. Toisaalta pakko hyvä konsultti: kasvun eteen käärittävä hihat.
Kaikkien yllätykseksi: viime hallituksen sote-uudistus ei tuo säästöjä, vaan saimme kolmannen hallinnon tason ilman ilmeisiä hyötyjä. Jännä, ettei yksikään asiantuntija suositellut tehtyä mallia. 🤷♂️
Nykyisen
#sote
'n rahoitusmallin yksi suurimmista haasteista on, että ulkopuolisten on hyvin vaikea havaita tai arvioida onko yksittäisellä hyvinvointialueella todellista rahapulaa. Lisäksi kaikilla alueilla on voimakas kannustin sanoa, että rahat ei riitä.
Hmm. Hieman perspektiiviä ja rahkeita.
Suomi velka 74%
Ruotsi velka 29%
Ruotsi BKT/hlö yli 10% korkeampi kuin Suomessa.
Silti "Pienipalkkaisen työttömän toimeentulo Suomessa ja Ruotsissa melko samalla tasolla", varsin erilaisilla järjestelmillä. 🤔
Tuntuu, että Suomessa ei olla vieläkään totuttu markkinatalouteen.
-Yritys sulkee ovensa: koko keskusta kuihtuu! Ei välitetä hinta- ja vuokratasojen viestistä.
-Päästökauppa tekee saastuttavimmasta alasta kilpailukyvyttömän: tuetaan äkkiä tätä toimialaa! Samaa tukea ei muille.
Mitä??? Markkinat eivät sulkeneet ympäristölle tuhoisasti ydinvoimaloita Saksassa ja ylisäännelleet valmiiksi turvallisinta energiaa Suomessa. Rehellisyyttä, kiitos.
”Jälkikäteen on osoittautunut vääräksi päätökseksi, että annetaan markkinoiden viedä.”
On aika uudelle.
Kiitos kollegoille
@HypoPankki
yhteisestä matkasta, innolla odotan
@suomenyrittajat
alkua! Myönteinen muutosvoima tarvitaan - kun kilpailulle ja kasvulle kriitiiset pienet & keskisuuret yritykset pärjäävät, myös koko Suomi pärjää. ☺️
”Hän oli suorittanut Suomessa tutkinnon ja haki vakityötä pätevänä sairaanhoitajana.”
Miksi ihmeessä Suomessa tutkinnon suorittanut joutuu edes hakemaan oleskelulupaa? Ja saa vielä hylsyt. 🤦♂️Samalla Suomi tarvitsee työperäistämaahanmuuttoa epätoivoisesti.
Älä yksityistä luonnollisia monopoleja! Oli kyse sähköverkosta (tehty tyhmyyksissä), vesijohtoverkosta (osa kunnista suunnittelee) tai Suomen ainoasta kv-lentokentästä. Valtiolla ja kunnilla PALJON ei-monopoliyhtiöitä pilaamassa markkinoita - myy ne heti.
Rokotteita riittää kohta kaikille, varsin hyvällä suojalla.
Pfizer/BioNTech - 95%, 1.3mrd kappaletta
Moderna - 95%, 0.5-1mrd kappaletta
AstraZenec - 70%, 3mrd kappaletta
Ensi vuonna tuska taitaa pitkälti päättyä. Kiitos tutkijat, tiedeyhteisö ja globaali lääketeollisuus!
Yllättäviä lukuja EU:n tuoreessa ilmastokyselyssä! Suomi seilaa omissa lukemissa: jopa 25% väestöstä mielestä hallitus tekee LIIKAA ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa ja 40% pitää
@MarinSanna
hallituksen toimia riittävinä. Vain 34% mielestä hallitus ei tee tarpeeksi. 😯
Liikenne osa kaupungin tuotantokoneistoa. Nyt ydin remppaan. Pelkään pahoin - tätäkin tehdään muutama tunti arkipäivässä. Kustannuksia kaupunkilaisille ajasta ja vaivasta ei huomioida. Tulisi viedä läpi kaksi- tai kolmivuorotyössä viikonloppuja myöten.
Asuntojen hinnoista näkee selvästi koronan tuoman käänteen asuntomarkkinoille. Kasvukeskukset eivät enää kiinnosta ja hintaerot tasaantuvat, kun kotitaloudet hakevat luontoa ja etätyötiloja entistä kauempaa keskuksista.
Eiku sori. En katsonut ensin yhtään dataa, perun puheeni.😏
Espa vrt Eteläsatama. Osoitus kaupunkipolitiikan ja keskustelun nurinkurisuudesta. Suomen arvokkaimmalla tonttimaalla parkkipaikka ei herätä mitään reaktioita. Status quo bias vahva.
Ulkoparkkipaikkojen paikka ei kävelykeskustassa missään viihtyisässä metropolissa.
"Sairaalassa ei ole hoidossa yhtään koronapotilasta. Ikäihmisten ja riskiryhmäläisten hyvä rokotekattavuus näkyy."
Silti rajut rajoitukset perusoikeuksiin jatkuvat ainakin helmikuun loppupuolelle. Sorry - tässä ei ole enää mitään järkeä. 🤦♂️
Hyvä muistaa, että SSAB on kertonut arvioivansa miljardiluokan investoinnin tekemistä Luulajaan tai Raaheen. Miten SAK, AKT ja Teollisuusliitto mahtavat arvioida Suomen vetovoimaa investoinneille tällä hetkellä?
Argh! Jokainen kerta, kun kulkee Töölönlahden talojen ohi, tekee mieli repiä hiukset päästä. Miljoonilla haaskattu hyvinvointia, kun sai rakentaa vain 5-6 kerrosta. Niillä rahoilla parantaisi aika monen lastentarhanopettajan palkkaa. No, mutta onneksi ei varjosta junarataa! 🤦♂️
Onneksi hallitus rakentelee tukipaketteja tyhjien talojen lämmitykseen. Muuten miljonääreillä tilanne kohtuuton! Valtiontalous kuitenkin niin hyvässä kunnossa ja muita kiireellisiä asioita ei ole pöydällä. 🤷♂️
Erittäin hyvää ennakkotietoa omicronista. KAIKKI tapaukset EU-alueella toistaiseksi oireettomia tai lieviä. Kuolemia 0 kpl. Jos jatkuu näin - leviää nopeasti, oireettomia/lieviä tapauksia, syrjäyttää deltan ja tuo immuniteettia - pandemian toivottu pääte.
Neljän päivän työviikosta uutisoidessa rehellistä lukea raportti ja todeta:
-Tutkimus ei satunnaistettu
-Hyötyjä ennen työajan lyhentämistä osallistumisesta
-Yli joka seitsemännellä työaika jopa kasvoi
-Keskimäärin työaika lyheni 0,34pvä, ei 1pvä
-Töitä yhä useammin vapaalla
🤔
Niin kauan, kun ”ympäristöpuolueet ja -liike” suhtautuvat järjenvastaisesti puhtaaseen ydinvoimaan, ei heitä voi ottaa vakavasti ilmastonmuutoksen vastaisessa vakavassa taistelussa.
Germany Is Closing Half of Its Nuclear Reactors at Worst Possible Time
"Lakkosumien vaikutus on yhteensä EK:n laskelmien mukaan nousemassa 750 miljoonaan euroon."
Vahinko vastaa samaa kuin KAIKKIEN 20 000 Suomeen rekisteröidyn Teslan polttaminen poroksi. Ei auta Suomen taloutta tai työllisyyttä. 😳
Oho, mitä lukuja työllisyydestä! 👏👏👏
Työllisyysaste 72.5%
Työttömyysaste 6.6%
Työttömiä vähiten finanssikriisin jälkeen
Piilotyöttömiä vähiten viiteen vuoteen
Avoimuuden nimissä: mikä poliittinen tahto? Ilvekset harventavat puutiaisia levittävää ja liikenneonnettomuuksia aiheuttavaa peurakantaa, eivätkä arat ilvekset itse aiheuta ihmisille vaaraa.
”Poliittinen tahto” johtaa 300 ilveksen ampumiseen.
VR sanoo suoraan: Onnibusin toi kilpailua kuljetusalalle → hintoja pakko laskea → käyttäjämäärät kasvuun ja ennätystulos.
Kilpailu ja markkinatalous tekee hyvää. Etenkin kuluttajille, mutta myös koko alalle😊
Ikävä totuus: korona ei katoa. Islannissa 75% väestöstä tuplarokotettuja ja rajoilla tiukat toimet. Silti tartuntamäärät ylös. MUTTA rokotusten myötä tilanne ei näy sairaaloissa influenssoja pahemmin. Uusi virus pysyvä riesa. Tätä parempaa aikaa terveyden osalta ei syytä odottaa.
Katastrofi.
Suomessa syntyi lapsia viimeksi yhtä vähän 1830-luvulla. Naista kohti lapsia enää 1,26. Maailman matalin 0,7 Etelä-Koreassa. Vuosi 2023 historiallinen: globaali hedelmällisyysluku ensi kertaa alle nettouusiutumisluvun. Ihmiskunta tuhon tiellä.
#talous
#hyvinvointi
😟
Ennuste: näemme pian jopa negatiivisen myyntihinnan asuntokauppoja. Ostolla ei oikeasti tienaa - iso yhtiölaina ja vastikevastuu siirtyy samalla. Myyntihinnan ja velattoman hinnan ero iso. Tilanne silti uusi ja hullunkurinen: ostat asunnon ja myyjä maksaa kaupoilla sinulle! 😬
Yksi ei varallisuustilastoissa muutu: Suomen rikkaimpia ovat maanviljelijät, köyhimpiä opiskelijat. Tavallisella maanviljelijällä yli 500 000 euroa nettovarallisuutta, tyypillinen ylempi toimihenkilö pääsee
vain kolmasosaan. Suomessa valkokaulustyö ei vie rikkauksiin.
Israel poistanut liki kaikki rajoitukset maan sisällä, baarit pullistelevat ja ravintolat loppuunmyyty - silti tartuntaluvut sukeltavat. Laumasuoja on ihana asia.
Whaaat?!? 🤯
"Valtioneuvosto on jatkanut asetusta, jolla rajoitetaan ravitsemisliikkeiden toimintaa koronaepidemian vuoksi.
Ravintoloiden anniskelua ja aukioloa koskevia rajoituksia MAALISKUUN LOPPUUN ASTI."
Suomi on ollut aina köyhempi kuin Ruotsi. Mutta ero ei ole koskaan ollut yhtä suuri kuin viime vuosina. Ero revähtänyt $7 000, kun se oli pitkään noin $2 000.
Huonommaksi homman tekee näkymä: ikääntyminen iskee. Toisaalta pakko hyvä konsultti: kasvun eteen käärittävä hihat.
Oho! Kaikkien asiantuntijoiden mukaan tehoton aikuiskoulutustuki on muiden pulmien ohella sitonut 80 henkeä hallintoon. Vertailun vuoksi omasta taustasta
@HypoPankki
tai
@suomenyrittajat
koko henkilöstömäärä on tätä pienempi. Onneksi uskalletaan uudistaa.
Maaliskuulle järeitä poliittisia lakkoja hallitusta vastaan. 2vko maa kiinni. Vaikutukset kansantaloudelle isot, verrokkia haettava 2005 metsäteollisuuden työtaisteluista. Talousennusteet uusiksi, negatiiviseen suuntaan. Vahingot väliaikaisia (pääosin), jos uudistukset läpi. 🤔😟
Asuntokaupan turhin dokumentti? Pakollinen ja maksullinen energiatodistus. Onko koskaan, ikinä, missään jäänyt yksikään kerrostaloasunnon kauppa tekemättä energiatodistuksen tietojen perusteella? Rahaa valuu hukkaan byrokratiaan. Norminpurkua kaivataan, mutta lisää tulee. 🙈
Tanskassa lapsilla ei maskeja koko pandemian aikana, opettajilla jopa maskikielto. Skandinaviassa oppiminen ja lapsen etu tärkeämpää. Tosin ei yllätä, kun käynyt ilmi, ettei meillä edes arvioida rajoitusten ja suositusten haittoja. Suomi on Pohjolan musta lammas.
Ruotsissa avattiin yökerhot. Samana päivänä Helsingissä viestitetään, että maskisuositus on edelleen voimassa kouluissa kolmasluokkalaisista ylöspäin.
Kriisimoodin jatkumisellakin voi olla hintansa. Kannattaako jäädä takamatkalle?
Täytyy sanoa, että Juha Sipilän järjestämä tekoälyseminaari oli varsin tuottoisa. Tilaisuudessa tapasivat nimittäin Silo AI:n perustajat - yhtiö myytiin nyt yli 600 miljoonalla eurolla! Samalla saa valtio veroeuroja ja Suomi uusia miljonäärejä. 🫡
Syytä syvään pessimismiin ilmastonmuutoksessa. Fossiilisten hintanousun reaktiot: leikataan bensaveroa (Hollanti, Kanada), ajetaan alas puhdas ydinvoima (Saksa), lisätään öljyn tarjontaa (USA), lasketaan biopolttoaineen osuutta (Suomi). Kaikissa "ilmastoystävällinen" hallitus. 😟
Eliitti antaa ihmeellisen vähän arvoa kansalaisten halulle juhlia Mantan kanssa. Isoa osaa yhdistäviä kansallisriittejä tarvitaan. Patsaiden tehtävä tuottaa hyvinvointia, Manta ylivoimainen juuri juhlahulinoiden takia. Älkää ihmeessä viekö museoon tai peittäkö pois kansalaisilta.
Ensin omikron vei koronapassilta pohjan, pilasi tartuntatilastot (oireeton tartunta hyvä asia!) ja sitten sairaalaluvut. Nyt sama käynyt kuolleisuustilastoille. Valetilastot kertoo 30pvä tartunnasta menehtymisen autokolariin johtuneen koronasta. Avoin Tanska näyttää tilastotietä.
Pidän rajakontrollien heikkoutta suurimpana virheenä koronakriisin aikana Suomessa. Viime kesänä huuteli lisäkseni usea muukin saman asian perään. Ja vieläkin pohdinnassa. Ei ihme, että brittivariantti pääsi mellastamaan.
Keltainen ei ole hyvä väri. Työllisyystoimia tarvitaan yhä, jotta Suomi nousee Pohjoismaiselle tasolle. Hyvä kansalaiselle, hyvä taloudelle, hyvä julkiselle sektorille.
Ei ole mitään kestävää perustetta myydä kaupungin omaisuutta alehintaan hyväosaisille. Oli kysessä sitten hitas tai puolihitas.
Nämäkin rahat ovat pois oikeasti tarvitsevilta, kaupungin pienipalkkaisilta ja helsinkiläisiltä veronmaksajilta. Luokatonta toimintaa Helsingiltä. 🤦♂️
Siis miksi tällainen
#puolihitas
-systeemi on olemassa? Tämähän on vielä normi-hitasta hullumpi tapa käyttää kaupungin rahoja, vai enkö nyt vain ymmärrä jotain?
#hitas
#lotto
Tilastokeskuksen etusivua tuijottaessa tulee kylmä hiki. Surkeaan suhdanteeseen suurin syy Suomelle liian korkeassa korkotasossa. Ei muukaan euroalue kestä tätä tasoa, mutta meille vaikutus välittyy ensimmäisenä. Lisäksi rasitteena huonosti valittu maantieteellinen sijainti. 🥶
Argh! 🤯
"Ministeri Habeck myönsi Dohassa, että Saksan sitominen Venäjän energiaan oli virhe, mutta torjui ehdotuksen siitä, että Saksan ydinvoiman alasajoa ei toteutettaisi aikataulussa vielä tämän vuoden aikana."
Sen sijaan kaasua Qatarista asti. 🤦♂️
Kipeä paketti. Osa ymmärrettävää, osa kritisoitavaa. Parempi silti, että velkaantumiseen tartutaan.
Ihmettelen kuitenkin, että yritystukia ei perattu lainkaan. Tasapuolistaisi myös kilpailukenttää yritysten välillä. 🤔
Hallitus on sopinut vuosien 2025–2028 julkisen talouden suunnitelmasta.
Hallitus on tehnyt päätökset, joilla parannetaan julkisen talouden kestävyyttä ja luodaan edellytykset velkaantumisen kasvun taittamiseen.
#Kehysriihi
|
@VMuutiset
Tiedote👇
Milloin on soveliasta hämmästellä hidasta rokotusvauhtia ja avoimia rajoja ilman testauspakkoa, kun uusi koronamuunnos leviää? USA tilasi rokotteet etukäteen, jotta heti hyväksymisen jälkeen saatettiin aloittaa rokottaminen. Suomessa byrokratia esti?
Hallituksen tiukat ja kunnianhimoiset linjat:
-Kehyksiin palataan 2024
-Velkaantuminen loppuu 2030
-Turpeelle lisätukia, jotka poistetaan 2030
Nykyinen hallituskausi kuitenkin päättyy käsittääkseni 2023. 🤔
Pohdintaa, miksi hallituksen uudistukset etenevät varsin jouhevasti?
1. Poliittiset vastustajat eivät halua periä samaa sotkua, parempi antaa nykyhallituksen liata kätensä siivoustyössä. Ongelmat niin suuria, että ikäviä päätöksiä tarvitaan jatkossa joka tapauksessa lisää.
1/4
*Ekonomisti lukee jutun*
Omituista - ei kerrota mitään rikollisuuden kasvusta tai laskusta. Katsotaan tilastoja: rikollistuomion saaneita nuoria nyt 90% vähemmän kuin 90-luvulla! Vuonna 1990 oli 20 000 nuorta, nyt 2 000. Nykyinen historiallisen matala taso saavutettiin 2015.🤔
Nuorisorikollisuus | Helsingissä liikkuu yli sadan mahdollisesti vaarallisen nuoren joukko ��� Poliisi ja katutyön asiantuntijat kertovat ilmiöstä, joka näkyy myös Vallilan ja Alppilan puukotusten taustalla
Työmaamaksujen korottaminen ilmeinen ratkaisu. Jos tehtaassa menee laite korjaukseen, tehdään huolto nopeasti. Tuotannon hidastuminen maksaa. Tieverkko osa kaupunkien "tuotantokoneistoa" ja liikennehaitalle kuuluu hinta. Nyt nopeudesta ei palkintoa tai kestosta kunnon kuluja.
Tämäkin yksinkertainen työmaa Yrjönkadulla (keskeinen kulkuväylä) on kestänyt jo kolmisen viikkoa. Kello 10:40 arkipäivänä, ketään ei töissä.
#Helsinki
NYT SE YLITTYI! Suomen BKT per työikäinen nousi 11v kuopasta uuteen ennätykseen. Työikäiset tekevät tuotannon. Jos ei huomioi väestörakenteen muutosta, vielä pieni matka 2007 tasoon.
Alkuvuonna Suomen talous ennakkotietojen mukaan mainiossa vauhdissa, 3% kasvu käsillä👍
Oho!
@alexafheurlin
löysi uuden ilmiön: uuden asunnon oston yhteydessä kirjoitettava salassapitosopimus, jotta tieto matalammasta hinnasta ei leviä. Se, ettei matalampia hintoja laiteta kaikkien nähtäväksi KVKL:n tilastoihin tunnettua, mutta tämä uutta.😮
Boom!
Askel kohti parempaa veropolitiikkaa. Tällä voi olla positiivinen sysäys seisahtuneeseen asuntokauppaan. Ja hienosti voimaan heti eli ei tarvitse viivytellä kauppojen kanssa. 👍
Hallitus esittää varainsiirtoverokantojen alentamista.
Lain on tarkoitus tulla voimaan vuodenvaihteessa. Uusia veroprosentteja sovelletaan takautuvasti kauppoihin, jotka tehdään 12.10.2023 tai sen jälkeen.
🏡 Tiedote:
#Verotus
|
#Varainsiirtovero
Talous ja terveys kaipaavat kestävää terveyden hoitoa.
Suomea ei ole koeteltu koko koronakriisin aikana, kun verrataan naapureihin. Heillä ei hoito romahtunut.
Tanskassa 20% Suomea enemmän sairaala/tehopotilaita ja poistavat rajoituksia. Meillä taas pohditaan valmiuslakia. 🤦♂️
Jos pandemian aikana matkustat riskimaahan, joudut testattavaksi ja karanteeniin palatessasi. Reilua. Toimenpiteellä suojellaan sinua, läheisiäsi ja muita suomalaisia. Näin on toimittu muissakin menestyneissä maissa. Kun korona kurissa, kotimarkkinat ja arki voivat toipua. 🤔
Tuoreet tiedot kertovat karmeasta konkurssikesästä ja synkästä syksystä. Konkursseja heinäkuussa enemmän kuin kertaakaan vuoden 1997 kesän. Tänä vuonna ylitetään 3 000 konkurssin määrä ensimmäisen kerran kymmeneen vuoteen. Korot, kustannukset ja kasvukivut näkyvät.
#yritt
äjät
Ovatko vaalikoneet heikentyneet vai onko minusta tullut tylsä nipottaja? Lähes kaikki kysymykset:
-lillukanvarsia, ei merkitystä äänestyspäätökseen
-moraaliposeerausta, josta kunta ei edes päätä
-monitulkintaisesti muotoiltuja mietteitä
-sivuuttavat kaikkein olennaisimmat asiat
En tiedä, kumpi on haitallisempaa viestintää:
1. Keskustella ulkonaliikkumiskiellosta, kun vieläkään ei kaikkia Suomeen saapuvia testata/vaadita karanteenia.
2. Puhua poikkeustoimien ulottamisesta kevään loppuun, kun rokotemäärät kasvavat merkittävästi muutaman viikon päästä.
Muissa Pohjoismaissa koronarajoitukset poistuivat helmikuussa. Korona ei enää yleisvaarallinen Ruotsissa. Koululaisia ei maskiteta, päiväkotilapset näkevät kasvot ja käyvät retkillä. 🤔
COVID-19 will no longer be classified as a threat to public health
Tanskan julkinen velka 32%/BKT.
Suomen julkinen velka 72%/BKT.
Tanskan väkiluvulla kasvunäkymät.
Suomen väkiluvulla laskunäkymät.
Tanskassa tehdään jo kivuliaita ratkaisuja laskujen maksamiseksi.
Suomessa haasteet paljon pahemmat. Ei oikotietä onneen. 😕
Hintakatto vuokra-asuntoihin huono ajatus - johtaa asuntopulaan.
Hintakatto elintarvikkeille huono ajatus - johtaa tyhjiin kauppahyllyihin.
Hintakatto sähkölle huono ajatus - johtaa sähkökatkoihin.
Markkinatalous paras, pienituloisille tarvittavat tuet. Ei sääntelymielivaltaa.
Onko kohtuutonta olettaa, että ikääntyneiden 2kk tauko kaikesta kuntouttavasta liikunnasta ja ryhmätoiminnasta aiheuttaa moninkertaisesti kuolemia ja terveydenhoidon taakkaa verrattuna vähempien koronatartuntojen hyötyyn? Puhumattakaan hyvinvoinnin laskusta. Väellä 3X rokotetta.
En ymmärrä tuloerokeskustelua. Onko Suomi todella parempi paikka, kun vuonna 2019 Supercellin perustajien tulot romahtivat ja muita vastaavia yrittäjiä ei tullut tilalle? Jotenkin soisin, että suomalaiset yrittäjät onnistuisivat joka vuosi samalla tavalla, kuin Paananen&co 2018.
Tuloerot kaventuivat hieman vuonna 2019. Reaalitulot kasvoivat kaikissa muissa paitsi suurituloisimmassa tulokymmenyksessä, jossa laskua oli 0,3 prosenttia. Keskituloisten tulot kasvoivat 1,5 prosenttia ja neljän pienituloisimman kymmenyksen tulot 1,1 %.
So it begins... Asuntojen hinnoista lähti elokuussa pois puolitoista prosenttia. Pahin ei ole ohi, koska korot ja kustannukset nousevat yhä edelleen. "Pehmeän laskun" sijaan voi tulla syvä sukellus, jos työllisyys sakkaa taloustaantuman mukana. Synkkiä pilviä riittää. 😓
Suomeen saatu 240-280 000 koronarokotetta. Rokotuksia annettu 100 000 rekisterien mukaan, ja 40 000 annettu ehkä. Ei anna hyvää kuvaa Suomesta it:n mahtimaana, ettei lukua tiedetä. Pyöreästi puolet maksimista jätetty rokottamatta. Ehkä pitää toivoa, ettei Suomi edes yritä kisata?