Hilkka Kemppi Profile Banner
Hilkka Kemppi Profile
Hilkka Kemppi

@HiluKemppi

5,944
Followers
4,617
Following
802
Media
5,607
Statuses

Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja ja Väestöliiton puheenjohtaja. Hevoshullu varttikarjalainen.

Joined January 2014
Don't wanna be here? Send us removal request.
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
1 year
Lähdin pois Sosiaali- ja terveysvaliokunnasta. Hallitus jyrää valiokunnassa mahdollisuuksia toimia niin, että laadukas lainsäädäntötyö kärsii. Vammaispalveluiden käsittely ei ollut asiallista. Olen valmis keskustelemaan tästä klo 13. #vammaispalvelulaki
132
56
622
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
7 months
Meillä on uutisia! Odotamme toista lastamme syntyväksi heinäkuun puolessavälissä. Kotona kaikki hyvin ja elämä on jatkunut normaalisti. Olemme mieheni kanssa onnellisia tilanteesta. Aina on oikea aika. Juttelin raskaudesta ja syntyvyydestä myös lehdessä.
51
2
580
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
10 months
Tulin eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokuntaan klo 7. Istun täällä edelleen ja kello on 22. Eihän tämä nyt mene niin kuin toivoisi. Suomalaisten asiat tuntuvat jäävän riitojen jalkoihin, hallitus kiistää tosiasiat ja laadukas lainsäädäntötyö kärsii. @SuomenEduskunta
Tweet media one
37
18
425
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
2 years
Voi että mikä kunnia! Tulin juuri valituksi @Vaestoliitto puheenjohtajaksi vuosille 2023-25. Mieli on innostunut ja teema motivoi erityisellä tavalla. Kiitos 9v. johtaneelle pj @AulaMK hyvästä työstä ja @EvaBiaudet reilusta vaalista. On kunnia jatkaa tätä työtä ♥️ #v äestö
Tweet media one
42
3
348
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
2 years
Olen onnellinen ja rakastunut. Sanoimme toisillemme tahdon. Koronan vuoksi kolmas kerta toden sanoo, niin kuin pappikin totesi. Juhlimme viikonlopun perhepiirissä @LehmonkarkiRsrt . Kiitos puvusta Anni Ruuth ja kuvista Ninnu ♥️ @MickeKari
24
0
259
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
8 months
Kun kuuntelee valtiovarainministerin kielenkäyttöä palkansaajaliikkeestä ja sitä miten kokoomus tukee sitä uhoa niin en ihmettele miksi työmarkkinariita on umpikujassa. Mitä tekee pääministeri @PetteriOrpo , kun johtajuutta sovun saamiseksi tarvitaan. #sopupolitiikka @keskusta
19
18
244
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
4 years
Lähes puolet kokousedustajista äänesti minua -kiitos! Tällä kertaa se ei riittänyt #keskusta vpj:ksi ja tietenkin harmittaa, kun läheltä liippaa. Minulla on tärkeä työ kansanedustajana ja kuntien asioiden puolestapuhujana, joka innostaa. Eteenpäin asioiden kautta! #keskustaont ässä
9
1
224
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
5 years
Upea asia! Vuoden valtuutettu-tunnustus tuntuu uskomattomalta. Minulle tämä on osoitus siitä, että kuntakentällä arvostetaan muutosta ja sen sitkeää etsimistä. Kiitos! #asikkala #vuodenvaltuutettu @Kuntaliitto
Tweet media one
21
10
222
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
1 year
@ville_aberg Hallitus antoi oppositiolle käytännössä 5min aikaa selvittää lasten oikeuksien pykäliä keskenään kokousten välissä. Hallituksen toimintatavat ovat muutenkin hämmästyttäviä. Esimerkiksi indeksijäädytysten lainsäädäntöä on laitettu liikkeelle vain viiden arkipäivän lausuntoajalla.
4
34
177
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
1 year
Luulen, että aika moni arvostaa @MikaLintila ’n kovaa työtä kaasun toimitusvarmuuden eteen reilu vuosi sitten. Suomen energiahuoltotilanne on vakaa, vaikka #Balticconnector -kaasuputkessa on reikä. Kaasun saanti pystytään turvaamaan Inkoon LNG-terminaalin kautta. #kaasu
4
12
174
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
1 year
Miksi arki palaa aina niin nopeasti? Eilen oli hurmosta ja juhlaa, kunnes yöllä syttyi öljyvalo ja kotimatka tyssäsi. Kun tulin valituksi kansanedustajaksi, niin moottori hajosi ensimmäisellä työmatkalla. Eipähän nouse menestys hattuun tällä tuurilla! #keskusta
6
1
165
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
8 months
Ministeri @KaisaJuuso vastasi kyselytunnilla tänään ettei tee oman ministeriönsä säästöjä itse. Minusta on huolestuttavaa, jos raha johtaa #sote -kehittämistä eikä vaikuttavuus ja laatu. Toivoisin, että ministeri Juuso johtaisi oman ministeriön asioita itse. #keskusta
11
11
157
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
4 years
Olen harkintani tehnyt. Haen Keskustan varapuheenjohtajaksi neljän viikon päästä puoluekokouksessa. Tule mukaan! Tehtävä innostaa minua ja koen, että minulla on siihen annettavaa. Mikä on mielikuvasi keskustasta sen toisella vuosisadalla? #keskusta2020 #keskusta #puoluekokous
Tweet media one
5
6
152
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
8 months
Äänestetään huomenna Olli toiselle kierrokselle. 🇫🇮 Maan ohjat jatkossakin vakaisiin käsiin. Tiedät mitä saat! #presidentti #ollirehn2024 #ollirehn #keskusta 3️⃣
Tweet media one
6
19
143
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
8 months
Noin puoli miljoonaa suomalaista luotti Olliin. Olli koukkasi kansan kautta galluppien yli. Lämmin kiitos kaikille Ollia äänestäneille ja hänen puolestaan töitä tehneille. Tulos antoi keskustalle toivoa, vaikka Ollin poisjäänti toiselta kierrokselta olikin pettymys #ollirehn2024
3
0
118
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
5 years
3601 kertainen kiitos ja huomenta! Täällä ollaan jo radiossa. @ylelahti
Tweet media one
8
0
117
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
5 years
Antin puhe eilen tuntuu vieläkin luissa. Se on paras poliittinen puhe, jonka olen kuullut. Aito, elämää nähnyt ja rakastettava. @anttikaikkonen #keskusta
3
1
111
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
4 years
Kiitos Päijät-Hämeen keskussairaalan #osasto64 ! Saimme viidessä päivässä kaiken tuen ja avun uuden elämän opetteluun, mitä osaisimme kysyä ja enemmänkin. Erinomaista työtä! @marina_erhola @MikaForsberg @THLlapemuutos #synnyt älahdessa #helmikuiset2021
Tweet media one
2
0
113
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
8 months
Aikuiskoulutusta ei voi ajatella 10000 työntekijän reservinä, sillä jatkuva oppiminen nostaa työn tuottavuutta. Kokoomuksen linja on muuttunut. Ennen me yhdessä puolustimme jatkuvaa oppimista. Keskusta ei hyväksy aikuiskoulutuksen romuttamista @artosatonen @keskusta #kyselytunti
6
7
102
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
1 year
@MatiasTurkkila Hallituspuolueiden edustajat jyräsivät tänään ja eilen valiokunnan mahdollisuuksia toimia niin, että laadukas lainsäädäntötyö kärsi. Esim. pevin välttämättömänä pitämää selvitystä vammaisten lasten oikeuksien turvaamisesta ei ole voitu käsitellä asian mukaisesti. #keskusta
4
10
98
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
4 years
Järjestöjen tekemä työ nähdään korvaamattomana oli kyse sotesta, liikunnasta, kulttuurista, nuorisosta tai hevosista #budjettiriihi . Oikein! Hallitus kompensoi @Veikkaus_fi tappiot. Tämä on erävoitto, mutta kestävä ratkaisu tarvitaan vuodesta 2022 eteenpäin. #veikkaus #j ärjestöt
3
11
93
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
2 years
Meillä ollaan valmiita itsenäisyyspäivän juhliin. Arvokasta päästä taas linnaan! #itsen äisyyspäivä #Suomi105 #suomi
Tweet media one
4
0
95
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
2 years
Thank you Oleksandra for your impressive speech. You are right that we need to fight for democracy, freedom and rule of law. (Head of center of civil liberties Ukraina, Nobel peace prize) @avalaina @NewsFromTheCoE
Tweet media one
1
12
85
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
1 year
Natsismilla tai ääriliikkeillä vihjaileminen ei ole soveliasta. En voi hyväksyä sitä, että Suomen hallituksen ministeri toimii niin. Toivon, että @persut irtisanoutuvat kommenteista selkeästi. #hallitus
32
4
86
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
5 years
Hurja lähteä Eduskunnasta kotiin, kun Lahden moottoritiellä odotti tiesulku ja jonoiksi asti virkavaltaa. Rajat ovat totisesti menossa kiinni. Kun tulin valituksi kansanedustajaksi, en uskonut että joudun sulkemaan rajoja ainakaan sisämaassa. #korona
Tweet media one
2
0
87
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
4 years
Käytiin tiedeministeri @AnnikaSaarikko kanssa tutustumassa Päijät-Hämeen vahvuuksiin. @UniLUT @LABfinland ovat tuoneet uutta ja innostavaa alueelle. Annikan kädessä esimerkki: auton polttoainetta ja syötävää proteiinia ilmasta nyhjästynä. Innostava aamu #koulutus #keskusta @okmfi
Tweet media one
2
7
87
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
5 years
Kansanedustajan ensimmäinen päivä. Eduskuntaryhmän pj valittiin @anttikaikkonen ja vpj @MarkusLohi sekä @KosonenHanna Tästä on hyvä jatkaa. En ole myöhästynyt mistään enkä eksynyt. #eduskunta
Tweet media one
2
1
85
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
5 years
Upeita naisia väreissä yli puoluerajan. Saimme valtakirjat vietyä. @SariMultala @JaanaPelkonen @saarasofia
Tweet media one
4
2
86
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
2 years
@talouselama Kyllä epäonnistui, kiitos rehellisyydestä. Nämä puheenvuorot, kuten tämä mainos tai @PetteriOrpo suusta kuultu lipsautus @anttikaikkonen isyysvapaan ajoituksen arvostelusta, pitävät seinää pystyssä isille. Perheystävällistä toimintakulttuuria pitää etsiä. Kiitos @duunarit . #lapsi
3
0
84
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
4 years
Puhemies aloitti tänään uuden perinteen ja näin on hyvä. @AnuVehvilainen kutsui tällä vaalikaudella perheenlisäystä saaneet kansanedustajat onnittelukahveille ja pääsin mahani kanssa. Listalla oli 14 edustajaa ja vauvaa. #Lapsenoikeuksienviikko on oikein hyvä päivä perinteelle.
Tweet media one
3
2
82
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
1 year
Haen Keskustan varapuheenjohtajaksi. Viime aikojen vastakkainasettelu, ja oikealta ja vasemmalta nousevat ääriteot ovat saaneet minut sisuuntumaan. Suomeen tarvitaan puoleensa vetävä @Keskusta . @yleuutiset @iltalehti_fi @iltasanomat @suomenmaa
13
5
77
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
7 years
Tsemppiä #vihre ät puoluekokoukseen. Kyllä ne puuttuvat äänet sieltä vielä tulee. Sipilä voi hakea lentokoneella. @Keskustanuoret
0
12
78
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
2 years
Keskustan vaalistartti: mä oon odottanut tätä päivää, sanoo @AnnikaSaarikko 💎 Isänmaallisuus on ylpeyttä joka ei kumpua toisen polkemisesta. Ytimessä on ihminen ja maa. #politiikka #talous #luonto #mets ä #keskusta
Tweet media one
11
5
79
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
4 years
Terveisiä kasariedustajien kanssa ensi vuoden budjetin viimeisistä äänestyksistä! Täällä ollaan talolla, kohta jo joulun viettoon @SuomenEduskunta . #joulu #t äysistunto #keskusta #joulu2020
Tweet media one
2
0
74
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
4 years
Juuri huomasin, että jokaisella vastaantulevalla ja juttelemaan jääneellä ihmisellä oli #Keskusta ’sta sanottavaa ja mielipide. Keskustelu on avattu puolueen puheenjohtajakisan myötä ja se on avain suunnan löytämiseen. #p äivälenkki #puheenjohtaja #kansanliike #keskusta2020
1
3
73
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
5 years
Olen matkalla Asikkalasta perustuslakivaliokuntaan. Toivottavasti saamme liikkumisrajoitukset käsiteltyä mutkitta ja ne ehtivät iltapäiväksi istuntoon. Hatunnosto asiantuntijoille, jotka esittelevät yöllä valmistellut materiaalit. Aamu on kaunis ja peurat ovat pelloilla. #korona
2
2
70
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
5 years
Päivän paras tyyppi löytyi jälleen Uudenmaan rajalta. Kiitos poliisille, joka tarkisti matkani tarkoituksen ja vieläpä toivotti hyvää viikonloppua. Suomalainen poliisi on tavallisen ihmisen paras ystävä - oli poikkeusolot tai ei #korona @SuomenPoliisi @Hameenpoliisi
Tweet media one
1
1
69
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
1 year
Köyhimmät lapsiperheet köyhtyvät sosiaaliturvan leikkausten seurauksena eniten. Ministereillä on illuusio siitä, että köyhät vanhemmat voivat valita paremman palkan. Köyhistä lapsiperheistä noin puolet käy jo töissä. Toimeentulo on myös lapsitoiveen esteenä. #budjetti
7
15
70
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
1 year
Laiskuudesta ei pidä palkita, mutta huono-osaisuus ei ole usein oma vika. Esimerkiksi puolessa köyhistä lapsiperheistä käydään töissä. Puolustan sitä, että jokainen on oikeutettu ihmisarvoiseen elämään vastoinkäymisistä huolimatta. #keskusta @iltalehti_fi
2
7
67
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
8 months
Olen iloinen @AnnikaSaarikko vauvauutisista.Onnea! Puheenjohtajuudesta luopuminen tuli myös puoluejohdolle uutisena, joten en ole ehtinyt miettimään omaa tilannettani. Olen saanut tehdä vpj työtä vasta 4kk, joten kiinnostus puolueen kehittämiseen ei ole mennyt minnekään #keskusta
2
0
67
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
5 years
Hallitus investoi koulutukseen 256 milj. euroa. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen korotukset täysimääräisinä heti ensi vuonna. #keskusta #hallitus
2
2
64
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
3 years
Tänään myös minut rokotettiin Asikkalan terveyskeskuksessa. Rokotustahti on hiipunut, joten mene sinäkin, jos et ole mennyt jo! Ei sattunut ja henkilökunta oli huippua. #korona #rokotus
Tweet media one
3
1
65
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
4 years
Nyt loppui sivistysvaliokunta, saimme oppivelvollisuuden käsiteltyä. 9 h tämän valiokunnan kokouksessa tänään. Paperit valmistuu vasta maanantaille. #oppivelvollisuus
Tweet media one
2
2
63
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
2 years
Ulkoasiainvaliokunta on valmis. Viimeinenkin piste on paikallaan ja #Nato -selonteon mietintö saatiin maaliin yksimielisenä. Eduskunta aloittaa Nato-jäsenyyttä koskevan palautekeskustelun kello 12. Vasta sen jälkeen on saliäänestys. @SuomenEduskunta #ulkoasiainvaliokunta
Tweet media one
6
2
65
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
3 years
Lämmin kiitos kaikille äänestäneille! Asikkalan äänikuninkuus ja keskustan vaalivoitto Asikkalassa lämmittää mieltä. Myös valtakunnallinen #keskusta ’n tulos on myönteinen ja ylittää gallupodotukset kirkkaasti. Kiitos kansalle #kuntavaalit2021
7
0
62
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
5 years
Laajennetaan perhekeskukset koko Suomeen osana sote-keskusten rahoitusta ja Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelman kehittämistyötä. #perhekeskus @THLlapemuutos #syntyvyys #keskusta
0
2
62
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
3 years
Valtiovarainministerillä on hyvä hoksnokka. Korona-kotitestien ALV:n poisto kannustaisi vastuulliseen kotitestaamiseen tiputtamalla sen hintaa. Nyt ALV on 24 %. @AnnikaSaarikko , ehtiikö tämä avaus eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella? @YleAstudio #Keskusta
0
5
64
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
5 years
Keskustan sivistyspoliitikot kasassa tänään - vuosi lähtee käyntiin rapsakasti. Ministerit, sivistysvaliokuntaryhmä ja erityisavustajat. Valiokuntaryhmän puheenjohtajana olen innoissani!
Tweet media one
5
4
62
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
3 years
Tänään Eduskunnan täysistunnossa oli sähkönsiirtohintojen suitsiminen. Sähkön siirron ryöstöhintoja laitetaan vihdoin kuriin. Kiitos hallitukselle kokonaisuuden tuomisesta Eduskuntaan. Tämä laki koskettaa monia meistä ja auttaa erityisesti harvaanasuttua Suomea. #s ähkö
8
7
61
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
5 years
Minusta on tärkeää, että pikavippien suoramarkkinointi kielletään tässä tilanteessa, kiitos @anna_maja . Vipeissä korkokatto on nyt 20 %, jolloin ne tienaavat ihmisten ahdingolla. Esityksen mukaan vastedes Suomessa voi periä korkoa enintään 10 %. #korona
4
2
62
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
2 years
Hyvä @anttikaikkonen ! @keskusta on ollut #Perhevapaa -asioissa edelläkävijä: Eeva Kuuskoski 1990-luvulla eka ministeri, joka sai lapsen. @LehtomakiPaula eka naisministeri, joka piti vanhempainvapaata. Nyt Kaikkonen eka miesministeri. Myös isien vapailla on merkitystä lapselle.🔥
4
3
64
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
4 years
Piirikokouksessa @KeskustaPSavo flunssainen kansanedustaja Honkonen on hoksannut homman jujun. Etänä naama on 20 kertaa suurempi kuin livenä. Hyvä tunnelma täällä! #keskusta @HonkonenPetri #siilinj ärvi
Tweet media one
2
0
62
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
4 years
Uusi puheenjohtaja on valittu. Onnea @AnnikaSaarikko ja kiitos @KatriKulmuni 🍀🇫🇮 #keskusta #keskusta2020
Tweet media one
0
1
61
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
4 years
Hyvää suomalaisen ruoan päivää ja luonnollisesti vain kohti Oulua! Ei voi käyttää edes filtteriä, kun kuvankäsittely ei tunnista kasvoja. 🍀🍏 #keskusta #keskustaont ässä #puoluekokous
Tweet media one
2
0
61
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
4 years
Suomen pitää olla maailman paras maa lapsille ja perheille. Suomen pitää olla maailman lapsiystävällisin maa. #lapsistrategia vaatii poliittisilta toimijoilta sitoutumista yli vaalikausien. #kaikkienlastensuomi @STM_Uutiset
Tweet media one
5
10
58
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
5 years
Minusta poliittinen keskustelu tarvitsisi malttia ja toisen ihmisen ymmärtämistä nykyistä enemmän. Empatiataitoja pitäisi harjoitella niin eduskunnassa, kuin kunnanvaltuustoissakin. @Kuntaliitto @SuomenEduskunta
Tweet media one
4
7
60
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
3 years
Viime uutenavuotena ystäväni teki tuplavuoron töissä kun tiineenä oleva tamma loi varsansa tallin karsinaan stressissä. Luonto ei kestä ilotulitteiden taakkaa. Hetken asiaa mietittyäni, tulin siihen tulokseen, että en enää osta. #Ilotulitteet ovat tulleet tiensä päähän #uusivuosi
8
2
60
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
6 months
Eduskunnan vanhin Lapsen puolesta- yhteistyöryhmä järjestäytyi tänään. Tulin valituksi puheenjohtajaksi, @VirtaSofia varapuheenjohtajaksi ja @lastensuojeluKL sihteeriksi. Tavoitteena on seurata ja kehittää #lapsistrategia ’a ja turvata pitkäjänteinen lapsipolitiikka. @STM_Uutiset
Tweet media one
4
5
60
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
4 years
Hyvää kansainvälistä lukutaidon päivää ⚠️ Lukutaito auttaa muodostamaan itsenäistä mielipidettä. Se auttaa seisomaan omilla jaloillaan. Lukutaito on ihmisoikeus ja hyvinvoinnin lähde. #lukutaito #sivistys #keskusta
2
6
58
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
4 years
Sienessä @mattivanhanen kanssa. Ei ole edes nimikirjoitus kulunut pois, vaikka ämpäri on jo täytetty milloin sienillä, mansikoilla ja mustikoilla. Vahvaa tekoa! Luonnonantimien kerääminen pienentää kauppalaskua ja lisää liikunnan määrä. Suosittelen! #marjat #sienet #keskusta
Tweet media one
3
0
58
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
4 years
Metsän tuoksu saapui Kesärantaan, kun pm @MarinSanna sai lahjaksi joulukuusen LC Asikkalan, @asikkalankunta , @metsakeskus väeltä. Kuusi on haettu Vierumäeltä #Heinola . Veimme terveisiä myös Hämeen metsistä, jossa puuston kasvu on Suomen parasta hyvän metsänhoidon vuoksi. #mets ät
@valtioneuvosto
Valtioneuvosto | Statsrådet
4 years
Joulukuusi on saapunut Kesärantaan! 🎄 Perinteiseen kuusidelegaatioon kuuluivat tänä vuonna metsätalousinsinööri Matti Mäkiaho ja kansanedustaja @HiluKemppi .
Tweet media one
Tweet media two
12
19
303
4
3
57
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
6 years
Aamun ensimmäinen paneelikommentti kiteytti oleellisimman: Hyvinvointivaltio mitataan sillä, miten hyvää huolta se pitää lapsistaan #lastenoikeudet #hyvinvointivaltio #suomiareena @pelastakaalapse @Ensi_turvakodit
4
13
56
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
5 years
Terveisiä perustuslakivaliokunnan matkasta Karlsruhesta ja Strasbourgista! Perustuslakituomioistuin ja ihmisoikeustuomioistuin tulivat jälleen askelta tutummaksi. Lain säätäjänä olen onnekas, kun nämäkin jutut kiinnostavat. #pevi @FinlandCoE @SuomenEduskunta
Tweet media one
3
1
57
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
4 years
Keskustan Eduskuntaryhmän sivistysväki yhteisellä lounaalla Hämeenlinnassa. Juttua riitti ja yhteisellä asialla ollaan. Ressiäkin on Koronaan liittyen @AnnikaSaarikko @KosonenHanna @Siirime @TPeltokorpi @JouniOvaska @MikkoPJKinnunen @PasiKivisaari #sivistys #keskusta #h ämeenlinna
Tweet media one
2
7
58
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
4 years
Lämmin kiitos Päijät-Hämeen @keskusta ’n puheenjohtaja Jukka Mölsä piirin esityksestä varapuheenjohtajaksi. #keskusta #keskusta2020
Tweet media one
0
2
58
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
5 years
Mahtava pöhinä Hauholla! Sali täynnä amiksia - maailma olisi parempi jos teitä olisi vielä enemmän. Kiitos @sakkiry kun kutsuitte jutulle. Jos jutut ei säikäyttäneet niin tulen mielelläni uusiksi. ✨ #suurijamahtava #Sakkiry #amistenasialla
Tweet media one
1
3
55
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
4 years
Julkisuudessa ihmetellään miten ammatillisen koulupolun käynyt edustaja voisi nousta ministeriksi. Sen eteen on tehty töitä luojan kiitos jo vuosisata. Arvostan @jussisaramo ’n osaamista valtavasti. Onnea matkaan! #koulutus #amis @SAKKIry @suomenmaa
1
4
56
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
5 years
Täällä ollaan #puoluekokous #keskusta Onnea uusi koko Keskustan puheenjohtaja @KatriKulmuni , eteenpäin innolla! Kiitos @anttikaikkonen reilusta kilpailusta ja kovasta työstä.
Tweet media one
1
2
56
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
4 years
Minä sallisin kipin kapin kotimaisille pienpanimoille ulosmyyntioikeuden ainakin #korona -ajaksi. Mm. minuun yhteyttä ottaneet perheyritykset eivät ole yhdenvertaisessa asemassa ulkomailla olevien pienpanimoiden kanssa, vaikka tuotteet tulevat melkein naapurista.
3
2
54
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
3 years
Opiskelijat saavat tienata ensi vuonna aiempaa enemmän, kun opintotuen tulorajoja nostetaan kokeeksi vuoden 2022 ajaksi. Tästä päätettiin tänään. Tulorajat nousevat 25%. Jospa nyt löytyisi taas lisää tekijöitä mm. Sote-työhön. #tulorajat @SYL_FIN @SAMOK_FIN #opintotuki #koulutus
1
6
54
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
4 years
Hyvää kansainvälistä miestenpäivää! Miesten eturauhassyöpätutkimus tulisi saada seulontojen piiriin 45v. jälkeen ja poikien koulupudokkuuteen on puututtava. Täällä olen työhuoneessa sivistysvaliokunnan etäkuulemisessa hakemassa ratkaisuja. @SuomenEduskunta #miestenp äivä #keskusta
Tweet media one
3
2
55
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
1 year
Raja ääriajattelun kieltämisen ja hyväksyttävyyden välillä on liikahtanut tavalla, jota en pidä hyvänä. Junnilan ero ministerin tehtävästä on oikea ratkaisu ja sisäministerin väestönvaihtoon liittyvät kommentit on perattava. Suomi ei ansaitse ääriliikehdintää. #hallitus #keskusta
13
2
55
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
2 years
Aikainen lintu madon nappaa. Matkalla Strasbourgiin on helppo ajatella rauhaa. Se on pääsyy sille, miksi haluan edustaa Suomea Euroopan neuvostossa jo neljättä vuotta. Rauhaa rakennetaan, ei vain odoteta. #rauha #UkrainaRussianWar
Tweet media one
0
0
56
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
2 years
Terveisiä #keskustanuoret liittokokouksesta! @Keskustanuoret @keskusta täällä on hyvä tunnelma ja tulevaisuudenuskoa.
Tweet media one
4
2
54
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
7 years
We urge the Spain and the #Catalonian authorities to enter into dialogue to find a solution enabling a referendum @LYMEC @KarnaMikko
Tweet media one
4
42
51
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
4 years
Puoluejohdon tentti sähköistää. Mukava olla mukana puolueessa, jossa uskalletaan keskustella. Tuntuu siltä, että tästä syntyy vahva suunta! Ensimmäinen vpj-puheeni takana #keskusta #piirikokous #keskusta2020 @juhaisoaho @AnnikaSaarikko @KatriKulmuni @HonkonenPetri #yp äjä
Tweet media one
1
2
55
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
4 years
Olen etänä #keskusta ’n puoluevaltuustossa. YLE julkaisi uutisen jossa nuoripari rakastui äärioikeistolaisen ajattelun pohjalta. Perussuomalaisten ajatuspaja puolustaa naisvihaa. Yhdysvalloissa taistellaan ihonvärin pohjalta. Emme voi seurata sivusta kun suomi syöksyy ääripäihin.
Tweet media one
1
2
52
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
5 years
Pitkäjänteinen tyyli on äk­ki­jar­ru­tus­ta kestävämpää. Olen iloinen, että sain johtaa #asikkala ’n #kunnanvaltuusto ’n kokouksen, jossa se investoi 480000€ #perhekeskus ’tilaan 2020. Olen tästä päätöksestä ylpeä. Asiat etenevät! #lapemuutos #hytemuija
2
2
52
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
2 years
Asiantunteva teksti lapsilisistä Liisa Hyssälältä. Lapsilisä on tulonsiirto lapsiperheiden ja lapsettomien välillä. Lapsilisän perustelut kestävät aikaa, ja nyt lapsiperheille esitetty ylimääräinen tukikuukausi on tarpeen. #lapsilis ä @THLlapemuutos
4
14
52
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
2 years
Kunnia olla paikalla tänään, kun ministeri Sirkka-Liisa Anttila palkittiin @FinlandCoE kunniajäsenyydellä Ranskassa. Mieleen jäi kiitospuheen ajatus: Euroopan neuvoston työ rauhan, ihmisoikeuksien ja demokratian edistämisessä on tärkeämpää kuin ehkä koskaan ennen. Kiitos! #rauha
Tweet media one
1
4
53
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
4 years
ISO JUTTU! 🎯 Tulevaisuus toden totta riippuu puolueen kyvystä puhutella nuoria. Nöyrä kiitos @Keskustanuoret tuesta ja lämpimistä sanoista. Eteenpäin! #keskusta
@Keskustanuoret
Keskustanuoret
4 years
Keskustanuoret tukee tulevan puoluekokouksen varapuheenjohtajavaalissa Hilkka Kemppiä. 🍀 @HiluKemppi #keskusta
1
1
14
1
0
51
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
9 months
Mikä on hallituksen kanta ministeri Juuson alaisuudessa valmisteltuun sairaalaverkon saneeraussuunnitelmaan? Entä onko @KaisaJuuso itse esityksen takana? Aiotaanko lähipalvelujen romuttamisessa painaa kaasua? @PetteriOrpo
7
5
53
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
4 years
Tänään julkaistaan Suomen ensimmäinen #lapsistrategia . Tämä on suuri päivä pienille ihmisille. Terveisiä Julkaisutilaisuudesta! Kiitos yhteisestä työstä parlamentaarisessa komiteassa. @STM_Uutiset @KristaKiuru @kmhanninen @heikkiautto @OllikainenM @VirtaSofia @elinapekkarinen
Tweet media one
1
6
53
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
2 years
Suomi on uusi maailmanmestari!!!! 🇫🇮🇫🇮🇫🇮 Täällä sivistysvaliokunnan matkalla Italiassa olemme hengessä mukana. #suomi #keskusta @SuomenEduskunta
Tweet media one
4
0
51
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
9 years
Lämmin kiitos, te kaikki 100 äänestäjää. Kiitos hyvästä kilpakumppanuudesta @RistoLahti #kenu15
Tweet media one
16
9
52
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
2 years
Lahdesta tulee Fazerin sinisen ja Mariannen kotikaupunki. Kiitos @FazerGroup , että valitsit kodiksesi puhtaan ja kunnianhimoisen Päijät-Hämeen. Tervetuloa! @markushellstrom @pekkatimonen
3
0
52
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
3 years
Nyt on #perhevapaat äänestetty. Juhlava hetki Eduskunnassa. On merkittävää, että viemme eteenpäin isoja reformeja, kuten perhevapaat. Isille kuukausi enemmän ja lapselle parempi tuki ensimmäisenä vuotenaan. Lopulta pienet ihmiset pyörittävät taloutta ja hyvinvointia. #keskusta
Tweet media one
4
5
52
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
4 years
Olen lähdössä ehdolle kevään kuntavaaleihin, sillä Asikkalassa on ruutia. Uskon Asikkalan kasvuun ja positiivisen kierteen jatkumiseen. Uskon myös laajemmin kehyskuntien kysyntään Koronan muuttamassa Suomessa. #kuntavaalit #korona #asikkala @ESSonline @ylelahti
@suomenmaa
Suomenmaa
4 years
Koko kuntakenttä on muutoksessa valtion sote-uudistuksen myötä. Siksi on erityisen tärkeää, että kunnanvaltuustoissa toimii myös valtakunnan politiikassa toimivia henkilöitä, @HiluKemppi katsoo.
0
0
9
0
2
52
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
3 years
Lämmin kiitos luottamuksesta tulla valituksi #aluevaltuusto ’on, kotikuntani äänikuninkuudesta ja isosta äänipotista ylipäätään. Lähden tekemään töitä tosissani Päijät-Hämeen puolesta. Alku on aina kaikessa tekemisessä hirveän tärkeää❤️ #keskusta
5
0
51
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
5 years
3 milj. suomalaista asuu alueilla joissa asuntojen arvo laskee. Paras lääke on tasapuolisempi aluekehitys. #aluepolitiikka ei ole vanhaksi jäänyt sana vaan korostetusti hätä päivää 🍀 #keskusta @KatriKulmuni
4
0
50
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
2 years
Uutinen @hsfi paljastaa sen, miten arvotamme huomaamattamme ammattikorkeakoulua ja yliopistoa. Lain mukaan ne vastaavat toisiaan eli ovat saman arvoisia, mutta puhekielessä väännämme eroa. Tämä tulee korjata. Samalla korjaamme palkkakehityksen ja arvostuksen. @Arene_ry @SAMOK_FIN
Tweet media one
2
3
49
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
5 years
Itseäni huolestuttaa erityisesti lapsiperheiden köyhyyteen liittyvät ilmiöt, minkä vuoksi toiminta Eduskunnan köyhyysryhmässä on ensiarvoisen tärkeää. #Perhepolitiikka ja kaikkien mukana pitäminen hyvinvointiyhteiskunnassamme on arvovalinta.
4
0
46
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
3 years
Uuden ministerin ensimmäinen puheenvuoro. Luotan siihen, että @kurvisentwiit osaa erottaa isot asiat eroon pienistä. Minulla on jo yhteistyökuvioita odottamassa takataskussa rakkaalta ja rikkaalta tieteen ja kulttuurin tontilta. Tuoreen ministerin tapaamista odottaen! #keskusta
Tweet media one
3
2
48
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
4 years
Tunnelmia #keskusta2020 poikkeusjärjestelyistä: tuntuu, että haen varapuheenjohtajaksi, mutta olen unohtanut kutsua tiimin mukaan Puoluekokouspaikalle. Toisaalta ihmisten tapaaminen on aitoa ja jää aikaa keskustella politiikan linjoista, kun tuotteita ei saa jakaa. Uusi kokemus!
Tweet media one
1
3
47
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
4 years
Viisaita naisia Savosta! Tykkään Pohjois-Savon tyylistä: pyydettiin Keskustalta vakautta, turvallisuutta ja uteliaisuutta 2020-luvun ilmiöitä kohtaan. Keskustalla on sitkeä sydän joka lyö ♥️ #Siilinj ärvi @KeskustaPSavo @RPirkkalainen @ElsiKatainen @HannakaisaHeikk #keskusta
Tweet media one
3
2
49
@HiluKemppi
Hilkka Kemppi
6 months
Vantaan #Viertolankoulu ampumavälikohtaus järkyttää. Erityisen painavaa on se, että osalliset alaikäisiä. Jo nyt on selvää, että tapahtuneeseen johtaneet syyt on käytävä läpi huolella. Voisiko hallitus järjestää ajankohtaiskeskustelun nuorten voinnista? @nuorisoala @Lapsiasia
3
2
49