Kesällä juutalaisvihaa etsittiin kuumeisesti pesukarhukravateista ja blogipostauksista. Yhtäkkiä ja yllättäen keskudessamme nouseva avoin antisemitismi jätetään kuitenkin nyt tuomitsematta.
Onks tää nyt
#eriasia
Ehdottaako Haavisto todella terroristijärjestön hallitseman maa-alueen tunnustamista itsenäiseksi?
Maalla ei ole vakiintuneita rajoja ja hallitsijana toimii terroristijärjestö😅
Just jep.
Päivän parhaat naurut tarjosi Tampereen yliopiston valtaajat!😅
Vielä en saanut selville mistä opiskelijat aikovat löytää äärioikeistohallituksen kaadettavaksi:DD
Tämä korkki muistuttaa joka kerta EU:sta ja kaikesta siitä, mikä siinä on vialla.
Toivottavasti tulevissa vaaleissa valitsemme sinne päättäjiä, jotka osaavat keskittyä oleelliseen.
Teen tässä yhteiskuntaopin kurssia Euroopan unionista.
Mitä enemmän perehdyn kaikkiin toinen toistaan typerämpiin direktiiveihin ja asetuksiin, sitä EU-kriittisempi musta tulee.
EU on hukannut tärkeimmät tehtävänsä.
Eniten vituttaa feministit, jotka eivät usko naisten mahdollisuuksiin pärjätä ilman epämääräisiä ja syrjiviä sukupuolikiintiöitä🙈
Onneksi kokoomusnuorten tekemä aloite sukupuolikiintiöiden poistamisesta meni läpi puoluekokouksessa!
Voitaisiinko näin naistenpäivän kunniaksi lopettaa syrjivät ja naisia alentavat ”naiskiintiöt”
Nainen pärjää ja voi tulla valituksi johtoasemaan, hallitukseen ja työpaikkaan myös ilman erillistä kiintiötä!
Sain palautetta, kantani samaa sukupuolta olevien vihkimisestä kirkossa loukkaa toisten ihmisarvoa, olen syrjivä enkä saa sanoa ääneen ajatuksiani, ettei kukaan loukkaannu.
Miksi vain yhdenlaiset mielipiteet on sallittuja?
Sanan- ja mielipiteenvapaus kuuluu kaikille!
Kommentoin vihreiden nuorten ig-postausta, sain huolestuneilta nuorilta vihaisia kommentteja, että töitä ei ole kaikille.
Missä universumissa, peruskuntoinen, ok järkinen keskiverto suorittaja nuori ei saisi töitä:D
Töitä saa ilman koulutusta ja kokemustakin kun viitsii hakea
Päivän paras. Melkein puoli miljoonaa keholliseen kohtaamiseen turvapaikanhaussa. Mihinköhän tämänkin hankkeen tuloksia käytetään:D
Haleja kaikille varmaan:)
Iltasaduksi seuraava Suomen Akatemian hanke.
Hinta: 497 044 €
Aihe: Kehollisten kohtaamisten politiikka turvapaikan hakemisessa
Tämän, kuten edellisenkin, on rahoittanut suunnilleen 113 kappaletta 30 000 euroa vuodessa tienaavaa ihmistä vuoden työstään maksamilla valtion
Eilen juhlittiin Vaasassa Pohjanmaan Kokoomusnuorten 70v. vuosijuhlia. Tervehdykset saimme kuulla eduskunnan varapuhemies Paula Risikolta ja puolustusministeri Antti Häkkäseltä. Juhlapuhujana oli kunniapuheenjohtaja Anssi Kujala. Näissä juhlissa ei wokea nähty!
Juttelin äsken keskellä Helsingin keskustaa 11-vuotiaiden tyttöjen kanssa, jotka kokivat olevansa kissoja. Saavat koulussakin pitää naamiota ja loikkia nelinkontin.
Kyse ei heidän mukaan ole leikistä tai trendistä vaan kokemus eläimen identiteetistä.
Huolestuin.
Sharia-laki ei sovi Suomeen, Islam ei sovi Suomeen. Miksi tasa-arvosta ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksista ollaan valmiita tinkimään, kun sortajat ovat muslimeja? Make it make sense?
Oon aina ihmetelly miksi on ok sanoa koulussa olevansa kommari, mutta ei oo ok sanoa olevansa natsi? Ei sillä, että kumpikaan olis hyvä tai kannatettava asia. Mutta miksi toinen on jotenkin sosiaalisesti enemmän ok. Make it make sense.
”En ymmärrä, että Suomessa vieläkin kuvitellaan, että kommunismissa kyse oli siitä, että aate oli hyvä, ”mutta jätkät pilasi sen”. Tai, että Lenin oli hyvä, mutta Stalin pilasi kaiken.”
#kommunismi
Asiahan on muuten juuri näin, kuten Zyskowicz sanoo!
@asuma_kaapo
@PSNuoriso
Hyvin huomattu! Mietin lähinnä kaikkia OKM rahoituksia koskevia yhdenvertaisuuskriteereitä ja sitä miten tälläiset hirmu-uskontokunnat täyttää ne, mutta PS-nuoriso ei
En ole koskaan ymmärtänyt miksi näitä turvallisen tilan periaatteita esitellään kaikkialla?
Miksei aikuiset ihmiset voi käyttäytyä toisiaan kohtaan muuten vaan kunnioittavasti?
Miksi tarvitaan häirintäyhdyshenkilöitä ja viiden dian edestä periaatteita?
Olisiko aika poistaa lakipykälä kansanryhmää vastaan kiihottamisesta?
Laaja ja myös välillä negatiivisia tunteita herättävä sananvapaus kuuluu kaikille.
Antaa työ? Miksi maahanmuuttaja ei voisi hakea töitä? Saanko mä mennä Yhdysvaltoihin ja vaan odottaa, että työpaikka ojennetaan?:D
Mitä seuraavana? Asunto pitää vain antaa? Auto ja ajokortti?
@JarkkoB
@TrueFin2
@pbyrokraatti
Ei me voida odottaa että maahan tuleva tulee ja menee itse töihin. Heille pitää antaa se työ. Tämä on meidän oma valuvika systeemissä jonka takia sitten haetaan tukia.
Tää ei vaan voi olla kenenkään mielestä ok juttu ja positiivista uskonnonvapautta. Suomessa on Suomen lait. Niihin ei kuulu kivittäminen, alkoholin kieltäminen tai naisten oikeuksien heikentäminen.
Huoh menis töihin ja tienais aidosti omat rahat… Valtio ei oo äiti eikä sugardaddy, joka maksaa ryyppyreissut ja laskettelumatkat…..
Töitä kyllä riittää kaikille halukkaille.
Kävin hakemassa toisen koronarokotteen. Sain voimakkaita sivuoireita, sattuu kaikkialle niin kovasti, että ihan itkettää ja kuumekkin nousi. Silti edelleen enemmän kuin tyytyväinen päätökseen käydä rokottautumassa.
Paras argumentti islamia vastaan on koraani. Rauhanusko, joka kannustaa valehteluun, naisten hakkaamiseen ja vääräuskoisten kivittämiseen ei ole yhteensopiva länsimaalaisten arvojen kanssa.
Minkä takia evankelis-luterilainen kirkko keskittyy pride-kulkueisiin ja valtion budjetin kritisointiin?
Toivoisin messutoiminnan kehittämistä ja ehkäpä opetuksen vahvistamista srk nuorten ja nuorten aikuisten toiminnassa.
Liitymme
@Haagansrk
huoleen. Leikkaukset iskevät rajuimmin heihin, joiden elämä nytkin on muiden varassa. Kohtaamme heitä diakoniatyössä jatkuvasti. Tästä on muistutettava myös päättäjiä. Lähimmäisistä huolehtiminen kuuluu kristilliseen uskoon, puoluekannoista riippumatta.
Miten voidaan puhua tulonsiirtoista köyhiltä rikkaille, jos kyse on siitä, että ihminen saa pitää isomman osan i t s e tienaamista rahoistaan?
Make it make sense🫠
@ReijoP2
Luen Raamattua päivittäin, en tiedä miten se ja asumistuen indeksijäädytys liittyvät toisiinsa.
En pilkkaa heikossa asemassa olevia, opiskelijat ovat mielestäni etuoikeutetumpia kuin monet muut ryhmät.
Puhumattakaan jos oot reipas ja nopeasti oppiva. Työvoimapulaa on niin mäkkäreissä, kaupankassoilla kuin siivoustyössä.
Itse vedän iltapäiväkerhoja ja lapsiparkkeja, molempiin paikkoihin etsitään jatkuvasti uusia ohjaajia ja hyvistä tekijöistä taistellaan.
@TereSammallahti
Se on jännä miten suomalaiset ei tajua puolustaa länsimaalaista yhteiskuntaa ja -arvojaan. Suvaitaan, suvaitaan ja suvaitaan. Päiväkodeissa saa olla moskeijat ja silti kaikki hyvin. Jos ei tehdä mitään joku päivä täälläkin kivitetään naisia ja homoja kuoliaaksi. Sitäkö halutaan?
@KimmoKannala
Juu tää varmasti totta. Suomessa välillä ihmetyttää vaan se kuinka hitaasti erinäiset tiekunnostusprosessit ja rakentaminen yleisesti, muuhun Eurooppaan ja esimerkiksi Aasian verrattuna.
Lasten paastoaminen ei ole ok. Se, että koulutyö kärsii nälän ja janon on väärin
Puolustetaan lapsen oikeuksia. Lapsella on oikeus koulutukseen, juomaan ja ruokaan. Paasto ei saa estää opetussuunnitelman mukaista opetusta.
Voitaisko jättää lapset ulos näistä aikuisten woke-hömpistä.
Se, että kaupassa myydään nukkeja, autoja ja pinkkejä sekä sinisiä nalleja ei ole vaarallista tai haitallista.
@NummiTapio
En tiedä millaista poliittista tarkoitusperää tarkoitat? Ainakin kaikki river to the sea huutelut ja muun avoimen kansanmurhaan viittaavan retoriikan käytön tuomittavana.
Etsinnässä kesätyö Tampereelta tai pääkaupunkiseudulta!
Kokemusta erityisesti somehommista ja lastenhoidosta, mutta olen nopea oppimaan myös uutta.
Ilmianna itsesi tai yrityksesi jos voisin olla avuksi kesän aikana.
1)Retorisilla kielikuvilla luodaan keinotekoisia vihollisia, joihin kohdistetaan vihaa ja pelkoja.
Tämä olkiukkojen rakentelu on erityisesti äärioikeiston keino luoda vastakkainasettelua. ”Maahantunkeutuja” on yleisimpiä turvapaikanhakijoiden demonisointiin liittyviä kielikuvia.
Ihmiset jotka leikkii, että poliittisia lakkoja r a j o i t t a m a l l a meiltä katoaa Suomesta demokratia ovat kyllä erikoisia.
Miksi lähes jokainen muu Euroopan maa on niin voinut tehdä ja silti säilyttää demokratiansa?
Ei siellä, kun arviolta 3000 miestä odota pääsyä rajan yli. Jos laillinen reitti ei aukea, niin sitten rämmitään metsästä rajan yli.
Ja oliko se niin, että yli 120 tänne jo tullutta oli kadonnut kuin taivaan tuuliin?
Onneksi meillä ei ole hätää!
@Hiljaa_Tulee
Vastustan samaa sukupuolta olevien vihkimistä kirkossa.
Siviilivihkiminen jokaisen oikeus, kirkollinen vihkiminen ei.
Kirkolliskokouksen sekä Raamatun mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen pyhä liitto.
Nyt elämäni ensimmäinen
@Nuva_ry
liittokokous ohi. Uskalsin puhua vasta kerran, mutta se on jo enemmän kun ei kertaakaan. Ensi vuonna sitten enemmän. Oli mielenkiintoista keskustelua ja opin paljon uutta!
"Kiva" ja "piristävä" viesti Helsingin
@IsraelinFinland
suurlähetystöllä. Hamasin kannattajat taas tuomassa esiin murhanhimoisia ajatuksiaan. Huh 🤢🤢🤕🤕🤕🤕
@hiilinen
Missään puolueessa Suomessa ei kyllä ajeta sateenkaari-liikkeen leimaamistä ääriliikkeeksi, eikä sitä kautta kenenkään tavoite ole tehdä ihmisoikeuksista laittomia. Mistä edes revit tuollaisia.
Iloista Kalevalan päivää!
Iloitaan suomalaisesta kulttuurista, kirjallisuudesta ja taiteesta entistä enemmän!💙
Äidinkielen arvostus on isänmaallisuuden osoitus.
@sonjatwilson
Ihmisten pitäisi asua siten kuin on varaa, opiskelijoiden soluissa ja työttömien kaukana keskustasta. Osa porukasta menis varmaan töihin/tekisi pidempää päivää ylläpitääkseen elintasoaan.
Jos koko aate ottaa suuren takaiskun koska etuoikeusbingo poistetaan nettisivuilta, on varmaan koko antirasismi rakennettu vähän huteralle pohjalle.
Antirasismi uuden ajan rasismia, jaotellaan ja lokeroidaan ihmisiä. Eikö siitä just haluttu päästä eroon?
Suuri takaisku antirasismille.
Esim jutussa mainittu etuoikeusbingo on tärkeä työkalu tasa-arvoisen maailman saavuttamiseksi.
Vaikka antirasismia nähtävästi yritetäänkin tukahduttaa, niin onneksi on meidän tilimme, jota ei rasistit pääse sorkkimaan!
@mustapipa
Ei varmaan Afrikan Tähti tutkimuksilla ja muilla woke hömpillä ole mitään tekemistä tieteellisten julkaisujen ja yliopiston akateemisen menestyksen kanssa?
”Sanna Marin tietää miten saada puheenvuoro”. 😂😂😂😂 Studioyleisö nauraa. Miksi puolueen puheenjohtaja ei osaa käytöstapoja ja anna toisten puhua ensin, itse vasta sitten omalla vuorollaan. Eiks tää oo ihan perusjuttu?
Miksi me halutaan aivopestä ja pilata lapset tälläisellä ideologiahömpällä. Ja miksei tää oo kenestäkään ongelma, vaan positiivista voimaantumista. Sairasta.
@BijanRezai
Surullista kuinka annamme yhteiskuntamme arvojen romuttua Islamin arvojen tullessa tilalle.
Yhdenkään 9-vuotiaan tytön ei tulisi joutua peittämään itseään. 9-vuotiaiden kuuluisi leikkiä kurahousut jalassa ja tukka takussa.
Todellisuudessa monet pojat kiinnostuvat autoleikeistä ja useat tytöt kotileikeistä eikä siinä ole mitään pahaa.
Entä jos annettaisiin lasten leikkiä niillä leluilla ja niiden kavereiden kanssa kun tuntuu hyvältä.
Silti kristinusko koetaan ongelmallisena, mietitään onko suvivirren laulaminen loukkaavaa ja saako synnistä puhua vai loukkaako se ihmisarvoa.
Koska keskustellaan Islamin ongelmista?
@PeltolaPeltsi
Olen itse kova kirkossa kävijä ja uskossa, kuitenkin olen pohtinut pitkään olisiko parempi vaihtaa vapaisiin suuntiin, jossa keskiössä on edelleen Jeesus, Raamattu ja pyhyys. Evlut kirkolla kun se fokus näyttää olevan erilaisissa vasemmistovivahteisissa ideologioissa.
Olisiko meidän aika keskustella laajemmista itsepuolustusmahdollisuuksista?
Pippurisumutteet, sähkölamauttimet ja muut itsepuolustusvälineet tulevat todella tarpeeseen väkivaltaistuvissa kaupungeissa.
Käyttökoulutuksen jälkeen välineet käteen.
Kävin taas kirkossa viikkomessussa! Ihan mahtava paikka. Ihania ihmisiä ja tärkeitä keskusteluja iltapalan äärellä, yhteisen hartaushetken jälkeen. Paikka oikein huokuu lämpöä, rakkautta ja toisista välittämistä. Tulee jotenkin niin levollinen ja turvallinen olo.
Viro se vaan onnistuu, kansallinen turvallisuus etusijalla! Rajat kiinni ja ihmiset takaisin Venäjälle vaikka väkisin.
Ehkä tätä samaa Suomeenkin? Vihdoin?
@naukuvanaakka
Jokaisella uskonnolla voi koittaa oikeuttaa omia pahoja tekojaan, mutta Islam systemaattisesti kannustaa esimerkiksi tappamaan vääräuskoisia, toisin kuin kristinusko, jossa ei uskossa olevien puolesta rukoillaan.
@MikkoVimpari
käyttökoulutus ja väärinkäytöstä rangaistus. Väkivaltajengeissä liikkuu jo nyt paljon vaarallisempia aseita kun esimerkiksi pippurisumute.
"Alhaisempaan tuomioon vaikutti se, että hän on jo suorittamassa 4 vuoden vankeusrangaistusta. Abdullah oli syyllistynyt vastaaviin törkeisiin ryöstörikoksiin ja jopa vapaudenriistoihin aiemmin."
Paljousalennus.
@ReijoP2
Eläkeläisillä ja esimerkiksi yksinhuoltajilla on huomattavasti pienempi mahdollisuus vaikuttaa omaan toimeentuloon menemällä töihin.
Koulutus on jo ilmaista mikä on itsessään suuri etuoikeus