Nuoriso-osasto leipoo glögikakkua. Pyysin olemaan roiskimatta koko keittiötä kermavaahtoon ja kas, syntyi kuvan innovaatio. Eipä ole itselle tullut koskaan mieleenkään, mutta käyttöön tulee varmasti. 🤩
Lukiolaisellani pysyy kynä kyllä melko hyvin kädessä 🤩. Koulun kuvistyö, piilokuva. Pelkästään puumaan hän käytti aikaa 3 tuntia, A3-kokoinen paperi.
Näetkö kuvassa naisen kasvot?
Palvelutiskillä rouva vieressäni tilasi mustaamakkaraa:
- Yks meno-paluu.
Myyjä pakkasi lenkin pakettiin ilmekään värähtämättä.
Mentiin tyttären kanssa hyllyväliin nauramaan 😂. En ole koskaan kuullut mustaa tilattavan noin ja olen sentään sitä pienestä asti ostanut / syönyt.
Meni vappusuunnitelmat uusiksi, kun aamulla ovesta ulos astuessa odotti tällainen näky. Auto on ollut keittiön ikkunan alla, kuten aina. Kotimme on rivin viimeinen ja mitään läpikulkuliikennettä pihasta ei ole. Harmittaa todella paljon. Ja tuntuu henkilökohtaiselta. 😔
Ostin pitkästä aikaa lapsuuden lempileipää, rievää [riävä]. Pussi on pysynyt samana niin kauan kuin muistan. Ja maku, maistuu ihan mummulan aamuilta, kun päälle sipaistiin kunnolla voita. Ookko maistanu?
Urani luokanopettajana Tampereella alkoi 24 v. sitten Annalan koulusta. Nyt ympyrä sulkeutuu ja uudet haasteet kutsuvat.
Aloitan Annalan koulun rehtorin tehtävässä 1.8. Haikein mielin lähden Raholasta, mutta suurta innostusta tunnen tulevasta. Hieno uusi mahdollisuus! 🤩
Kävelylenkillä jalat tuntuivat todella raskailta. Vointi huononi muutamassa tunnissa, hetkessä nenä ja kurkku ihan tukossa. Ei auta, korona tuli kylään. Viltti korviin, villasukat jalkaan ja lepoa. Onneksi on kirjastosta haettuna pari hyvää kirjaa!
Vielä(kään) en ole uskaltanut kävellä koko yli 2km:n matkaa, mutta joka reissulla aallonmurtajalle on päästävä. Uskomattoman hieno paikka!
Ei pilviä lomataivaalla.
Pärnu. 💙
Potkaisin kengät jalasta ja nostettiin malja shampanjalla vieraiden lähdettyä. Nuoren onnessa myötäeläminen on ollut kaiken vaivan arvoista. Edelleen alakerrassa kaverit koolla ja naurua riittää, lähtevät jatkoille meiltä.
Ihana juhlapäivä, ihana mun ensimmäinen ylioppilas! ❤️
Kävin uimassa, saunoin, tein ja söin hyvää ruokaa, istuin nuotiolla. Polttelin takassa tulia ja ihailin tähtitaivasta. Haisen savulta ja näytän metsäläiseltä, mutta olipahan ihanaa. Saunan kautta uuteen viikkoon.
Viikonloppu, olit kaunis! 🧡
#m
ökkihommat
#syyskuu
Käytiin keskimmäisen kanssa iltauinnilla rotkojärvellä, molemmilla puolilla jyrkät kalliot. Ei muita uimareita, tyyni järvi ja aivan hiljaista. Vesi ihanan viileää. Loma on hyvä päättää näihin tunnelmiin. Ja kesä onneksi jatkuu. 🤍
Aloitin vuoden ensimmäisen työviikon tänään erityislasten keskitetyssä päivystyshoidossa esihenkilönä. Ihanaa nähdä entisiä sekä nykyisiä työntekijöitä ja paljon tuttuja. Ja oppilaita. Raholan yhdeltä ysiluokkalaiselta sain suuren ja lämpimän halauksen. Jälleennäkemisen riemu! ❤️
Kun pitkän, virkahaastatteluja sisältäneen työpäivän jälkeen tulet väsyneenä kotiin miettien, mitä ihmettä sitä taikoisi nopeasti ruuaksi. Ja löydät lapun keittiöstä. Mun nuoret. ❤️
Tänään on se päivä, kun lähetetään tyttären kanssa ylioppilasjuhlakutsut. Lopullisia tuloksia ei voi odotella ja alustavien mukaan näyttäisi ihan hyvältä. Hiukan juhlavalmistelut stressaavat, mutta onhan tämä hieno hetki. Esikoiseni tärkeät juhlat! ❤️🤩🥳
#äitihommat