Vuodenajat ❤
Tykkään kaikista vuodenajoista. Syksystä erityisesti.
Syksyllä on aina uutta ilmassa. Suunnitellaan tulevaa vuotta ja kiikaroidaan vähän kauemmaskin.
Olen sairastunut rintasyöpään. Sain tiedon sairastumisestani pari viikkoa sen jälkeen, kun olin aloittanut uudessa työssäni. Nyt olen hoitoputken alussa tavoitteenani parantua syövästä. ❤🌞
Ohessa
@pohjoissavo
tiedote.
Hoidot ovat edenneet aikataulussa. Veljeni ajoi loputkin hiukset, jotka alkoivat lähteä toissaviikolla. Ihan hyvin oon jaksanut ja sivuoireisiinkin tottuu ja niitä osaa ottaa vastaan. Ruoka ei maistu miltään, mutta syön. Liikunta, perhe ja ystävät tuovat iloa. ❤
#sytostaatit
Terveisiä aurinkoisesta Kuopiosta! Syöpähoitoni jatkuvat sytostaattihoidoilla. Tavoitteena on päästä eroon syövästä kokonaan. Hoidot alkavat ensiviikolla. Siihen saakka nautin työelämästä ja kävimpä leikkauttamassa tällaisen mukavan kesätukan 😄
Peruukki. Syöpähoitojen alettua sain maksusitoumuksella ostaa peruukin. Näin viileänä lokakuisena aamuna tuntui kivalta laittaa se pipon alle. Ihana aamu patikointiin ja pullakahviin. Yö oli huono. Päivä parempi.
#sy
öpä
#roosanauha
Olen palannut töihin. 😊
Jäin aiemmin tänä vuonna virkavapaalle rintasyövän takia. Olen saanut valtavasti kannustavaa palautetta ja kokenut sydämessäni ihmisten myötäelämisen. Kiitän kaikkia, jotka ovat minua muistaneet sairauteni aikana. ❤
Tiedote 👉
Rintasyöpäleikkauksesta on nyt kulunut 3,5 viikkoa. Kaikenlaisia tunteita on ollut. Olen saanut apua ja tukea ammattilaisilta, perheeltä ja ystäviltä ❤ Kiitos!
📸 M.M.
Roosa nauha -keräys on alkanut!
Syöpäsäätiön
#Roosanauha
-keräys täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Roosan värinen silkkinauha, pink ribbon on maailmanlaajuinen rintasyöpätietoisuuden tunnus.
Eilen poimimme ensimmäiset mustikat pakkaseen. Nyt aamulla laitoin roskiin kolmen ensimmäisen sytostaattihoitokerran liitännäislääkityksen ohjeen. Sitä en toivottavasti tarvitse enää koskaan.
Pohjois-Savon maakuntavaltuusto valitsi minut yksimielisesti maakuntajohtajaksi. Luottamus lämmittää ja antaa hyvän pohjan aloittaa työt ❤.
Nyt saa onnitella 🥳 😀
Kuhmon kaupunginjohtaja
@tyttimaatta
valittiin Pohjois-Savon maakuntajohtajaksi. Hän seurasi maakuntavaltuuston kokouksen livelähetystä työpaikaltaan Kuhmosta. "Kiitän valtuustoa luottamuksesta. Odotan innostuneena yhteistyötä maakunnan toimijoiden kanssa Pohjois-Savon hyväksi."
Lokakuu ja ensimmäinen joulutorttu. Aamun verikoetulokset olivat hyvät ja huomenna on viimeiset hoitosuunnitelman mukaiset sytostaatit. Jatkohoidot päätetään myöhemmin, mutta onhan tämä jotain ❤
Jään huomenna sairaslomalle syöpähoitojen vuoksi. Sijaisenani toimii
@vehreavesa
👍
Odotan jo hoitojen päättymistä ja sitä, että pääsen työskentelemään Pohjois-Savon hyväksi. Ja tietysti sitä, että saan olla toivottavasti terve. Hyvää terveyttä jokaiselle!
Juoksun tapaista liikuntaa 5km. Melko raskasta, mutta voittajana takaisin kotipihassa. Huomenna on taas aika sytostaattihoidoille. Uudenlainen lääkeyhdistelmä nyt luvassa. Vähän jännittääkin.
#sy
öpä
Verikoetulokset olivat hyvät ja pääsen huomenna jälleen sytostaattihoitoon.
Päivää ennen leikkaukseen menemistä olin laskettelemassa ja lunta maassa. Nyt syksy kellastaa lehtiä. Niin se aika juoksee. Jälkikäteen tuntuu lyhyemmältä kuin etukäteen.
"Quan es mira cap al futur, sempre es veu el passat. El meu avi va néixer abans que
#Finl
àndia declarés la independència. Avui faig d'alcalde a la ciutat de
#Kuhmo
, situada a tocar de la frontera amb
#R
ússia".
Welcome to
#Kuhmo
anytime ❤️
#Catalonia
Asutko kaupungissa? Tunnetko olevasi täysin urbanisoitunut. Onko
#maaseutu
sinulle käymätön paikka? Toivon, että seuraisit minua. Kerron elämästä harvaan asutulla maaseudulla. Haluan laajentaa omaa ja sinun "kuplaasi" olemalla yhteydessä.
#some
#ymm
ärrys
#vuoropuhelu
#kaupunki
8000 seuraajaa tänään. 💕Pyysin viime vuonna eräänä sunnuntaina ihmisiä seuramaan ja lupasin tuoda esille harvaan asutun maaseudun elämää. Pois kuplista ja enemmän vuoropuhelua. Jatketaan 😊
Olen 38-vuotias kaupunginjohtaja
#Kuhmo
'sta.
Terveisiä kotitilalta
#Vaala
'sta!
Vuosi 2023 tiivistetysti
💫 uusi työ
😰 rintasyöpä
❤ perhe
❤ ystävät ja sukulaiset
❤ terveys
Vuotta 2024 kohti kiitollisin mielin!
Oikein hyvää uutta vuotta! 💝
Mietin, että koronaelämä on aikalailla samanlaista kuin lapsuudessa. Käytiin koulua, tehtiin töitä, oltiin kotona tai naapurissa. Ei matkailtu. Kirjastosta sai lukemista. Puhelimella soiteltiin kavereiden kanssa, jotka ei asuneet omalla kylällä. Kaupassa käytiin kerran viikossa.
Viikon kuva on tässä. Olen päässyt ladulle pari kertaa pitkän flunssan jälkeen. Pientä kremppaa on vielä hoidoista ja jne. mutta kylläpä tuntuu hyvältä kun ei koko ajan ole paha olo! Hyvää viikonloppua!
Palasimme työnantajana suosittamaan maskia asiakaspalvelutilanteisiin ja huomioimaan turvavälit henkilöstön tauoilla. Koronaa on jälleen runsaasti liikenteessä ja tapahtumakausi parhaimmillaan.
#korona
Hiihtoloma aloitettu hiihtäen ja avannon avaamisella. Sain tällä viikolla hyviä uutisia mammografiassa ja ultrassa. Huojentunut olo ❤ Epäilys kai kuuluu asiaan hoitojen päätyttyä.
Kiitollinen, että saan elää ja tämänkin loman viettää lasten kanssa 🥰
Taitaa pahin olla jälleen selätetty hoitojen sivuvaikutuksista. Sen huomaa siitä, että mieli alkaa suunnitella pidemmän aikavälin asioita. Kuten kahta seuraavaa viikkoa. ❤
#Joogan
äkymä
Toteutimme perheen kanssa pitkään suunnitellun matkan Italiaan. 🌞 Kaikki meni hyvin ja sain muuta ajateltavaa kuin sairaus. Huomenna palaan töihin. Ilmoittelen pian olenko kesällä töissä vai sairaslomalla hoitojen vuoksi.
Minua itketti vähän eilen nukkumaan mennessä. Purin illalla päivän aikana tulleita viestejä. Toivotettiin tsemppiä ja kehuttiin viestintää. Mutta oli myös huolta tilanteesta. Juttelin ja vastailin. Miksi ne kyyneleet? Siksi, että koin vahvaa yhteisöllisyyden tunnetta.❤️
#Kuhmo
Tieto syöpään sairastumisesta on aina yllättävä. Ethän epäröi kohdata minua arjessa. Kaikki tuki ja kannustus on tervetullutta. (Halailla toki en hirveästi voi, jotta pysyn terveenä leikkaukseen saakka.)
Tykkään poimia lasten kanssa lakat suoraan pakasterasiaan. Pysyvät tosi hyvänä kun on vain yksi kosketus marjaan. Mielenkiintokin säilyy kun rasia tulee nopeasti täyteen.
#lakka
#hilla
#marjastus
Presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt minulle Suomen Leijonan ritarimerkin. Olen äärimmäisen kiitollinen kotimaalleni Suomelle. Juuri täällä minullakin on ollut mahdollisuus saada maailman parasta koulutusta taustasta ja asuinpaikasta riippumatta.
Ihmisyys on minulle tärkeä arvo. Kiitos runsaista ja lämpimistä viesteistä ❤ liittyen sairastumiseen. Ne antavat voimaa ja valavat uskoa siihen, että meillä on kykyä empatiaan ja myötäelämiseen.
Kirkko ja koti lehti on jaettu tänään kotitalouksiin.
Ura kuntajohtajana tulee pian päätökseen. Kuntajohtajuus on monipuolista, mielenkiintoista ja vaativaa. Jään pois virasta hyvillä mielin. Viimeinen työpäivä on 3.3., jolloin on kiitoskahvien aika henkilöstölle.
Kunniamaininta vuosikymmenen kuntajohtajana jää mieleen. Kiitos!
Helsingin kaupunginvaltuusto on tehnyt periaatepäätöksen puolittaa lihan ja maitotuotteiden käyttö. Me
#Kuhmo
'ssa panostamme kouluruokaan ja käyttämämme liha-, kala- ja maitotuotteet ovat kotimaisia. Kannamme ympäristövastuun lisäksi sosiaalista vastuuta.
#kuhmo
#maaseutu
Tätini taisi kirjoittaa minulle, että nyt kun täytän 40 alkaa seesteinen keski-ikävuosikymmen. Siihen luottaen ❤ Tuntuu hyvältä olla nelikymppinen.
Amulla joimme piirakkakahvit koko perheellä. Olen myös saanut ylättäviä ja ihania lahjoja. Kiitos!
Minut valittiin vuoden
#maaseutukasvo
'ksi eilen
@suomenkylat
juhlassa Kauhavalla.
Vuoden
#Maaseutu
'kasvo -tunnustus annetaan henkilölle, joka on ollut julkisuudessa myönteisesti esillä kylätoimintaan ja maaseutuun liittyvissä asioissa.
Tunnustus on suuri kunnia.
Kiitos 💕!
Minut on palkittu maaseutupolitiikan tulevaisuuden lähettiläänä
@RuralPolicyFIN
toimesta. Myöntäjien mukaan olen helposti lähestyttävä sometaituri, joka on aktiivisella somettamisella antanut harvaan asutulle maaseulle ja sen arjelle kasvot.
💓 Kiitos!
#Maaseutupolitiikka30
Lasten kanssa rannalla. Jalkojen puhdistusaltaan vettä ei ollut vaihdettu ja eräs lasten ukki lähti hakemaan vettä ja totesi matkalla, että jos joku auttaisi. Menin mukaan ja pesin altaan myös.
- Eipä ole kaupunki tätä vaihtanut, totesi ukki.
- No jos kaupunginjohtaja kelpaa. 😉
Huolen keskellä pidetään mielessä
@MikaAaltola
'n eiliset sanat YLE:n suorassa lähetyksessä:
"Huoli pitää kanavoida strategiseen päättäväisyyteen."
#StandWithUkraine
#Suomi
Mieheni ehdotti minulle, että viikon twiitin sijasta julkaisisin viikon twerkkauksen Kainuusta. Saisin kuulemma takuuvarmasti lisää seuraajia. Korostan, että mieheni EI ole henkilöbrändiviestinnän asiantuntija. En myöskään ajatellut toteuttaa.
Säästän moovsit kotioloihin. 😅
Vetoan sinuun kainuulainen ja pohjois-pohjalalainen nuori. Nyt ei ole oikea aika lähteä baariin. Varsinkin nuoret maakunnassa, älkää lähtekö Ouluun tai Kajaaniin yökerhoon. Virus leviää nyt Suomessa ja erityisesti paikoissa, missä on paljon ihmisiä.
#koronavirus
#Viestint
ä on olennainen osa johtamistyötäni. Suunnittelen viestintää ja somen käyttöä. Käytän sisältöjen tuottamiseen myös virka-ajan ulkopuolista aikaa. Sisällöt ratkaisevat onnistumisen ei postauksien määrä.
Katso eilinen
@MTVUutiset
juttu tästä:
Kävin koirien kanssa aamukahvilla luonnossa. Paljon on vettä järvissä.
Pullan avulla sitä selvisi sytostaattihoitojen aikana, kun juuri mikään ei maistunut. Nyt on 3 viikkoa kulunut viimeisestä hoidosta. Pulla maistuu edelleen. Pitäisi varmaan lopettaa 😄
Äiti! Jäätelö on meille lapsille kuin kahvi teille aikuisille. Niin, että joka päivä pitää säännöllisesti syödä, että pysyy virkeänä. Ymmärrätkö nyt?
#kes
ä
#j
äätelö
#perustelut
Tuntuu, että siitä on iäisyys, kun on voinut nähdä ystäviä ja viettää heidän kanssa aikaa. Järjestin juhlat syöpähoitojen päättymiseksi. Ystäväni oli nimennyt suklaakakun nimellä: VIVA Tytti ❤
Kiitos ystäville!
Katsoimme ekaluokkalaisen kanssa budjettiriihen tiedotustilaisuutta. Esittelin jokaisen ministerin ja tehtävät. Kun esittelin opetusministeri
@liandersson
'n, niin lapsi kysyi, että onko hän myös vauvojen ministeri. ❤️ Minusta se oli kunniamaininta.
Luulin jo, että en saa yhtään tattia söilöön talveksi. Lähimaastosta sain kuitenkin kolme pussia pakkaseen herkkutatteja. Niistä on mukava sitten talven tulla keitellä tattiristotto tai leipoa tattipiirakka. Ehkäpä näitä nousee syksyn myötä vielä lisää.
Pareja iltakävelyllä, muutama kalastaja, pojat ongella, perhe leikkipuistossa. Kirjastossa hiljaista. Luonto paikallaan. Juttelin turvavälillä ihmisille, soitin muutamalle. Kyselin miten kukin voi. Henkinen paine on monella kova.
#kuhmo
❤
"– Mottoni on ollut, että jonain päivänä kuolen, mutta kaikkina muina päivinä elän. Ja siltä minusta on myös tuntunut."
Motto, jota kannattaa noudattaa. 💖
#el
ämä
Tämä on ihan tavallista makaronilaatikkoa. Leiviuunissa valmistettu.Kotimaista nautaa. Satokauden juureksista kaaliporkkanaraaste kotimaisessa jugurtissa mintun kera. Mietin, että toisilla ei ole aina edes ruokaa. Pitäisi välillä muistaa kiittääkkin ruuasta tämän huudon keskellä.
Kuopion kaupunginvaltuusto on valinnut kaupunginjohtajan virkaan
@soile_lahti
Mitä parhaimmat onnittelut 💐
Kuvassa törötämme aloittaessani maakuntajohtajana.
#Kuopio
Katsoimme aamulla perinteiseen tapaan Avaraa luontoa
@yleluonto
. Siinä kerrottiin, että siat ovat älykkäitä ja yksi syy siihen on, että ne ovat erittäin sosiaalisia.
Lapsi kysyi, ovatko ne siis myös sosiaalisessa mediassa?
- Eivät, siksi ne ovatkin säilyttäneet älykkyytensä.
Hyvää vappua! ❄
Vaikka nyt tulee räntää vaakatasossa niin paistoi se aurinkokin hetken. Aamulla luisti suksi ensin ladulla ja sitten päivemmällä mutkamäessä. 🌞
Mulla tuli tänään mieleen, että lapsuudessa joku naapurustossa teki välillä toscapiirakkaa. Piti ihan itse sitten leipoa samanlainen piirakka. Laitoin yhden omenankin. Tämä on muuten hyvä piirakka, jos paino meinaa olla putoamassa 😄
Torstaina leivoin ekaa kertaa elämässäni pullapohjaisen mustikkapiirakan. Olen ollut aina muru- tai kakkupohjan ystävä. Tämä onnistui. Itselleni makua toi vain kardemumma, mutta hyvä, että sentään se. Jakaisitko oman suosikkipiiraasi ohjeen alle? Kun taas jaksaa, voisin leipoa.
Siinä se nyt on. Olen minä tästä kymppitonnista vähän ylpeäkin.
#Twitter
on hyvä tapa viestiä ammattillisesti, seurata oman alan asioita, käydä vuoropuhelua ja kertoa omasta kotiseudusta. Oon tosi iloinen, että seuraatte mua ja käytte keskustelua kanssani 💖
#viestint
ä
#maaseutu
Olen menossa tällä viikolla Pasilan toimitukseen erään dokumentin kuvauksiin. Mietin kotona ääneen, mitä laittaa päälle.
Lapset:
- Laita jotkut kivat henkselit!
- Eiku laita Harry Potter viitta ja lajitteluhattu päähän.
Minä kun mietin, että jakkupuku vai mekko 😅
Sienipiirakka. Paras on itsetehty rahkavoitaikina ❤ Tässä piiraassa on kanttarelleja, suppilovahveroita, parmesaania, mustaleimaa, kermaa, munia, pinaattia, pinjan siemeniä.
Samalla paistui muutama joulutorttu 😄
Hyvää viikonloppua ja syyslomaa!
Kysyisin, miten porrastus onnistuu harvaan asutuilla alueilla missä kuljetaan samoissa kuljetuksissa kouluun? Meillä Kuhmossa on yksi iso koulu keskustassa ja kaksi kyläkoulua. Vain ja ainoastaan yksi ruokasali kaikille oppilaille eskarista ysiluokkaan.
@liandersson
@MarinSanna
Viikko on ollut luopumisen aikaa. Rakas koiramme on siirtynyt rantapojaksi ikuisille hiekkarannoille kaivamaan kuoppia ja nauttimaan uimisesta. Koiramme aina ymmärtäväistä katsetta jään kaipaamaan ❤
Viime viikon työreissun jälkeen sairastuin lauantaina koronaan. Kova kuume oli, mutta tokenin työkuntoon nopeasti. Tauti on nyt selätetty ja pääsen ihmisten ilmoille.
Huomenna koko työyhteisön yhteinen joululounas ❤
Olen tosi iloinen, että vihdoin nähdään porukalla!
Harvaan asuttu
#maaseutu
: 68% pinta-alasta, alle 6% väestöstä. Täällä sijaitsee valtaosa maamme luonnonvaroista. Alueella vietetään vapaa-aikaa ja matkallaan. Ei kyse ole siitä, että tänne pitäisi väkisin muuttaa vaan siitä, että voimavarojen hyödyntäminen vaatii ihmisiä.
Ajelein eilen illalla autolla Kuopiosta Kuhmoon. Tien yli hyppäsi kaksi ilvestä. Olen aiemmin nähnyt vain ilveksen jälkiä luonnossa. Ison kissaeläimen notkeus ja liike oli vaikuttavaa.
Keväällä minulle myönnettiin Metsähallituksen kultainen ansiomerkki.
@jsniemela
luovutti merkin tänään Tikkurilassa. Lämmin kiitos!
Samalla keskusteltiin ajankohtaisista yhteisistä asioista.
Huomenta!
Tänään luvassa maakuntahallitus ja vierailu Sukevalla.
Kuva on lauantailta. Vietimme mukavan viikonlopun, tapasimme myös joulupukin ja ostimme joulukalenterit. 🎅
Yhtä iloisin mielin tähän viikkoon!
#maanantai
Koronavarautumisen välissä kävin hiihtämässä Lentualla. Tuli tässä mieleeni Huovisen sanoin, että "ihmisellä on tässä avaruudessa kusiaisen valtuudet".
Parhaamme silti teemme.👍
#korona
#COVID2019
Kaikki tavarat on pakattu. Talo lähes siivottu. Kaksi muuttoa kuukauden sisään. Kirpparin pitoa pakkaamista ja purkamista. Tuleva koti vielä järjestelemättä, mutta ei se haittaa.
Meidän perhe ❤ lomailee nyt hetken.
Lapset pyöräilivät eilen kun lenkkeilin. Pienempi jarrutti ja pysähtyi. Nosti maasta tyhjän mehutölkin ja vei sen roskiin. Hetki sitä ennen keräsin itse roskia koulun lähiliikuntapaikalta. Esimerkillä on uskomaton voima. Sitä pitää uskaltaa käyttää myös johtajana.
#johtajuus
#Huomenta
Aamu-tv:ssa keskusteltiin, miten moni haluaa laittaa pääsiäisenä pihoja ja kukkapenkkejä kuntoon. Minä ajattelin vielä hiihtää ja pilkkiä. On meillä melkoisen ihana maa, jossa erilaisia alueita ja olosuhteita. Nautitaan jokainen omistamme 😍
#Suomi
#p
ääsiäinen
Jos
#korona
'n toinen aalto iskee kuntaan, hyvä yhteistyö pandemialääkärin kanssa on ensiarvoisen tärkeää. Yhdessä arvioidaan rajoitusten laajuus ja kesto.
@Kainuunsote
pandemialääkäri Koukkaria haluan julkisesti kiittää 🌻 Tässä on vielä yhteistä työsarkaa jäljellä.
#Kuhmo
ei liene koskaan aiemmin ollut näin paljon esillä ajankohtaisohjelmissa. Hoidimme
#korona
'purskahduksen nopeasti ja hyvin
@Kainuunsote
'n kanssa.
Uskon, että osaamme ja toivon, että saamme hoitaa tilanteet jatkossakin asianmukaisesti paikallisesti ja alueellisesti.
#Astudio
Eka työpäivä leikkauksen jälkeen. Maakuntahallitus kokoontui. Kuntarhoituskatsaus puhelimessa aina upean
@SKlehtonen
🌞 kanssa. Lisäksi päivitimme liiton ajankohtaiset sijaiseni aluekehityshai
@vehreavesa
kanssa.
Kaupunginjohtajan tehtävä on kyllä monipuolinen. Pitkän päivän välillä voi päästä pyörähtelemään vaikka parketilla. Sain kunnian olla emännöimässä Kuhmon Kehitysvammaisten Tuki ry:n paikallista itsenäisyyspäivän juhlaa.
#itsen
äisyys
#kohtaamut
❤️
#Kuhmo
Tajuaakohan sitä moni, että vaikka monen kunnan väkiluku laskee, niin näihin kuntiin kuitenkin edelleen muuttaa ihmisiä. Niin meillekin joka vuosi yli 200. Nettomuutto on paljon mukavammassa jamassa kuin vuosina 1995-2005. Ajattelin vain kertoa. 👍
#kunnat
Vuosi sitten oli alkamassa syövän "hoitojuna" ja hyppäsin sen kyytiin suoraan
#Ruka
'n reissulta. Vappureissu sujui iloisissa merkeissä ja Rukalla oli taas puitteet kohdallaan ❤
Hyvää vappua 🌞
Syysretkellä kaverin kanssa Sinisellä polulla Kuhmossa. Aurinkoinen ja lämmin syyspäivä. Eväät maistuivat taukopaikalla hyvältä. Muitakin retkeilijöitä liikenteessä. Ruskan värit ilahduttavat!🍂
Koska MPR-rokote saadaan ensimmäisen kerran vasta 12kk iässä, niin vauvat ovat ne jotka altistuvat tuhkarokolle.
Oikeasti. Eihän tässä ole mitään järkeä.
Kyllä siinä kahdesti miettii lähteekö jouluna sukuloimaan Keski-Pohjanmaalle vauvan kanssa.
#rokote
#rokota
#kiitos
Olen tehnyt tätä työtä nyt 13 vuotta ja yhden kuukauden. Tänäänkin oli päivä, joka piti sisällään asioita syntymästä hautaan, kiinteistöistä kulttuuriin ja asemakaavaan.
Lisäksi mulla on ihan törkeän hieno kuhmolaislähtöisen artistin paita 💪
"Puolisoni on lähtenyt kolmena päivänä peräkkäin pilkille aamupäiväksi. Kotiin asti ei ole tullut yhtään kalaa. Pitääkö olla huolissaan?"
Nimimerkki: anonyymi twitteristi
#pit
ääköollahuolissaan
Vein tänään tuliaisena rönttösiä ja piirakoita päiväsairaalan väelle. Kiitin hoidosta tähän mennessä. Vielä ei ollut viimeinen kerta kun nähdään.
#kiitos
❤
Huomenna täytän 39 vuotta. Se on juuri hyvä
#ik
ä. 😘
On se hienoa, että samana viikonloppuna voin nauttia tanssishown huumaa ja käydä metsällä. Huominen varsinainen syntymäpäivä menee työssä. Nyt valmistan ihanan suppilovahveropastan juhlaherkuksi 💕
Ystäväperheen Macy-lehmän kuoleman aiheutti todennäköisesti rehun sekaan joutunut juomatölkin kappale. Se repii lehmän mahat rikki ja eläin kuolee. Sovitaanko kaikki niin, että kun ollaan vappuna liikkeellä, jokainen kerää roskansa pois?
#Kiitos
:)
#vappu
Keskustelu lapsen 5v. kanssa hiihtohississä:
- Onko pakko mennä naimisiin jos ei halua.
- Ei ole.
- No jos ne kuitekin on järjestetty, niin voiko esittää, että on veisirokko.
- Kannattaa ehkä kertoa hieman aiemmin, ettei halua.
#vappu
#tulevaisuus
#el
ämä
#kasvatus