❤️🩹
Valitettavasti
#paris2024
päättyi minun osalta jo ensimmäiseen otteluun. Olen silti pystypäin, tiedän tehneeni aivan kaiken sen eteen että minulla olisi mahdollisuus menestyä. Se ei vain tällä kertaa riittänyt. Olen silti ylpeä Suomen judosta ja meidän joukkueesta.
Vuoden läpimurto eilen Urheilugaalassa. Myös vuoden urheilija äänestyksessä viides. Illan kohokohta mulle silti oli neljäs sija vuoden sykähdyttävin urheiluhetki äänestyksessä! Todella isot kiitokset kaikille äänestäneille. 🙇🏻
#judo
Hieman olin hämmentynyt kun azerbaidzhanilainen kilpakumppani tuli kysymään ”what does “torilla tavataan” mean?” 😅 Kävi ilmi että hän on cs-miehiä. 🎮
@AleksibCSGO
#judofi
Iso kiitos
@helsinki
valinnasta vuoden helsinkiläisurheilijaksi! Valitettavasti en palkintoa itse päässyt noutamaan, sillä keskittyminen on vahvasti vuoden päätavoitteessa ja sitä kohti tehdään töitä juuri nyt Kroatian Porecissa. 💪🏻🇫🇮
#judo
#judofi
Viikon päästä torstaina (23.5.) uran neljännet MM-kilpailut. Ottelut näytetään myös YLE kakkosella ja Areenassa! 🥋🇫🇮
Kuva ensimmäisistä MM-kilpailuistani Budapestissa 2021.
#judo
#judofi
Lentoemo tuli erikseen kysymään lounaan jälkeen onko mulla vielä nälkä kun kuulemma löytyisi vielä pari leipää. Näytänköhän tavallista nälkäisemmältä ihmiseltä? Kiva ele ja JALlille pisteet siitä 🙏🏻🇯🇵
#jal
#lent
äminen
EHDOKKAANA SYKÄHDYTTÄVIMMÄKSI URHEILUHETKEKSI✨
Puumalainen palauttaa judon suomalaisten kahvipöytiin🥇
Osoita arvostuksesi äänestämällä➡️
#UG24
#urheilugaala
#syk
ähdyttävinurheiluhetki
Eetu Ihanamäki ottaa pronssia U23 EM-kilpailuista! Eetu harvemmin tuulettelee, mutta nyt kelpas vähän tuuletella sillä tämä tarkoittaa sitä että
@judoliitto
urheilijat ovat tänä vuonna voittaa mitalin jokaisen ikäluokan EM-kilpailuista! U18,U21,U23 ja aikuiset! 🇫🇮🥋
#judo
#judofi
Valitettavasti viime viikonloppu ei ole ehdolla, mutta jos se sykähdytti niin kannattaa ainakin äänestää toisiksi parasta vaihtoehtoa eli Masters voittoa!
#judo
#judofi
Kiva lopetus viikolle kun voitin kansainvälisen Judoliiton ”Moment of the year”- palkinnon. Kiitos Esa Niemi palkinnon noutamisesta.
Olen myös erittäin iloinen kun
@rokdraksic
palkittiin vuoden valmentajana. 🙇🏻
#judo
#judofi
Tahmea paluu kisoihin. Kaks voittoa ja kaks tappiota. Hyvä kun sai monta matsia niin löytää taas kehitettävää. Treeni jatkuu jo huomenna. 📈
#judo
#judofi
MM-kisoissa ei tänäkään vuonna aihetta juhlaan. Mieltä lämmittää silti kun pitkäaikainen ystävä Luukas Saha voitti mitalin. Onnittelut vielä kerran! 💪🏻
Seuraavaksi katseet siirretään vuoden pääkisaan. 🥖🇫🇷
#judo
#judofi
Neljän vuoden päästä olemme vielä valmiimpia.
Nyt otan oikeasti ekaa kertaa neljään vuoteen kunnon hengähdystauon ja alan sen jälkeen tekemään töitä kohti
#LA2028
!
Valtava kiitos kaikille viesteistä ja tuesta nyt ja muutenkin tämän Olympiadin aikana.
#judo
Ensimmäisen kierroksen tappio jatkoajalla hallitsevaa Olympiavoittajaa vastaan tällä kertaa MM-kisoissa. Olin niin valmis kuin pystyin mutta se ei riittänyt. Aion jatkaa työtä entistä kovempaa että joku päivä voin olla maailmanmestari.
#judo
#judofi
Oceania Open Perth 🥇
Vaikea viikko joka alkoi ruokamyrkytyksellä päättyi mulle ensimmäistä kertaa ikinä IJF-kisoissa kultaisiin tunnelmiin. 🇫🇮💪🏻
#judo
#judofi
Eilen
@Marttijudoka
teki tuloksellisen läpimurron maailman eliittiin voittamalla mastersin Unkarissa. Siemenet kylvettiin jo vuosia sitten. Teimme keväällä 2021 kolmen jutun sarjan Suomi-judon noususta ⤵️
#judofi
Matkalla Judon huipulle - Suomi-judon sankaritarinoita Pupusta Marasonniin kirjan julkaisutilaisuudessa eilen legendojen kanssa. Kirjaa tilattavissa kaikista kirjakaupoista!
#judo
#judofi
Sotilaiden MM 🥉🇫🇮.
Omistan tämän mitalin isoisälleni Reijolle, joka arvosti yhtä paljon urheilu-uraani kuin työtä Suomen puolustusvoimissa.
#judo
#cism
Omaan korvaan kuulostaa aika vaaralliselta jos roinaamalla hankituilla yli-inhimillisillä voimilla lyödään toista päähän. Unohtamatta tietenkään muita haittoja joita dopingaineista tulee. 🥶
#mma
#ufcfi
“If the UFC chooses to stop drug testing, the sport will blow up, athletes will be healthier and compete longer, and fans will enjoy watching more…period.”
Gordon Ryan on UFC and USADA splitting up
Sunnuntaina lähtö uran toisiin MM-kisoihin ja oon valmiimpi kuin koskaan. Oon tehnyt töitä niin kovaa kuin on inhimillisesti mahdollista ja välillä jopa kovempaakin.
#judo
#judofi
Japanissa tiukkaa karsintaa kuka pääsee edustamaan ensi kesänä. -60 finaalissa ratkaistiin edustaja, Ryuju Nagayama voitti Tokion Olympiavoittaja Naohisa Takaton ja otti paikan itselleen. Takato näytti hienosti judon arvoja ja onnitteli rehdisti nuorempaa kollegaa.
#judo
#judofi
Tänään taas katkeraa kalkkia pronssimatsissa. Tiukka päivä, hyvä voitto hallitsevasta Olympiavoittajasta mutta mitaleille ei taaskaan aivan riittänyt. Seuraavat kaksi viikkoa otetaan sitten erittäin kevyesti ja sen jälkeen suunnataan katseet kohti MM-kilpailuja!
#judo
#judofi
”Elä toivo sen olevan helppoa. Toivo voimaa, koska tiedät sen olevan vaikeaa”
Taas karvas viidessija Grand Slamissa, kolme matsia parasta Marttia ikinä mutta heikko suoritus pronssimatsissa. Jatketaan työntekoa!
#judo
Viikon päästä vuoden vikat kisat eli Masters edessä! Hehkutetaan sen verran että olen ensimmäinen suomalainen mies joka on rankingilla sinne edustusoikeuden saanut! Naisista aiemmin mukana ollut Jaana Jokinen, joka oli parhaillaan viides. Siinä tavoitetta!
#judo
#judofi
7. Sija tänään. Harvemmin oon ollut tyytyväinen tälläiseen tulokseen, mutta nyt ollut niin vaikeaa ja sen lisäksi koko viikon pienessä flunssassa että kun otteet näyttivät hyvältä ja vihdoin taas tuntuu kehittyvän niin liian pettynyt en jaksa olla.
#judofi
#judo
Félicitations à
@Marttijudoka
qui a été sacré champion d’Europe de judo dans la catégorie des + 100 kg, ce dimanche 5 novembre, à Montpellier.
#Finlande
#judo
Sen verran ois voinut muistuttaa että etenkin kesäisin poljettiin veljen kanssa tuo 16km treeneihin entiselle Wisa-Areenalle, arkiliikunnan merkitystä ei voi korostaa liikaa!
#judo
#judofi
No nyt!
#OTAVA
, maailman paras kylä, vihdoin maailmankartalle.
"Puumalainen on kotoisin Mikkelin maalaiskunnan Otavasta. Kylä sijaitsee noin 16 kilometriä Mikkelin keskustasta Hirvensalmen suuntaan."
Ei oo kyllä samanlaista yleisöä judon parissa ollut missään muualla. Halli aivan täynnä ja riittää että paikallinen on matolla niin huuto oli aivan karmea. Muissa paikoissa sentään pitää tapahtua jotain huutoa varten.
#judo
#judofi
Nää vanhat suomalaisten urheiluklipit tuo aina hyvin motivaatiota. Eilen katsoin ennen treenejä Jukka Keskisalon juoksun Göteborgista, kohta vikoihin treeneihin täällä Tashkentissa. Virenin esimerkillä jaksaa. 🇫🇮
#judofi
#suomi
#urheilu
Kovaa painetaan ja täysillä otetaan matsia. Pieni huumori silti mukana, vaikka toinen ei osaa englantia ja minä en osaa kuin Venäjän kielen perusteet!
#judo
#judofi
Olipahan aikamoinen paluu Bakusta kun Helsinkiin saavuttiin 33h lähdöstä. 😵💫 Ihan vähän väsyttää ja sunnuntaina suuntana Slovakia ja seuraava leiri. 😅
#judo
#judofi
@Jrvinen_J
Luulen että USA:n College Athlete systeemi toimii. Yliopistoissa huippuvalmennus ja fasiliteetit monelle lajille. Siinä helppo jatkaa panostamista kun saa tutkinnon samalla niin on turvaa tulevaisuudesta.
Pojut.
Eilen
@judoliitto
65v gaalassa. Kolmannen daninkin sain, ehkä nyt opin tomoe nagen. Oli hauskaa ja kivoja ihmisiä aina kiva tavata. 😊🥋
#judo
#judofi