Epäsuosittu mielipide, mutta esitän sen silti:
Ilotulitteet ovat tulleet tiensä päähän. Ne roskaavat, kemikaalit likaavat keuhkoja, ne häiritsevät luonnoneläimiä ja pelästyttävät koiria ja hevosia jopa hengiltä. Niistä saa silmävaurioita. Voisi mennä jo eteenpäin uuteen kauteen.
Kun katsoo tätä sekoilua rokotusten ympärillä, tulee jotenkin ikävä aikaa 80-luvulla jolloin kouluun tuli poliorokottaja, pisti sokeripalat riviin ja jokainen kävi ottamassa yhden. En muista että olisi kyselty mielipidettä. Kellään ei ole poliota ja that’s it.
#korona
Valavuorelaiset reaktiot:
Hiprakkaisia naisia laulaa Petri Nygårdia videolla: Selvä huumejengi!
Hiprakkamiehet pistää Nygårdin tahtiin laivakalusteet mereen: Nuorilla pojilla on kova työ ja pitää rentoutua. Kuka nyt ei olisi joskus hölmöillyt kännissä? Te viette leivän suusta.
Eli kansanedustaja
@SebastianTyne
hyväksikäyttää valta-asemaansa jakaakseen adressin aloittaneen kansalaisen kuvan ja nimen. Sellainen maalitus ei sovi kansanedustajan arvovallalle. Ei tämä porukka yksinkertaisesti sovi valtaan, valitan.
Enbuske mustamaalasi Dimmun putinistiksi neljällä kielellä, ei pyynnöistä huolimatta antanut yhtäkään esimerkkiä ”koulukiusaamisesta”, iski pöytään nepsykortin suojakseen ja syyttää ableistiksi jokaista joka ihmettelee mistä ihmeestä kenkä puristaa.
Koettakaa alittaa.
Kansanedustajilta edellytetään kunniallista, vakaata käytöstä. Ovathan he kansan asioita ajamassa. En tiedä miksi Ano on yhä kansalaisten palkkalistoilla.
Edustaja Antikainen on viimeksi muutama päivä sitten piruillut Marinin bileistä, joten herää kysymys mitä hän itse sitten on tehnyt keskellä viikkoa ja keskellä yötä Vornasen kanssa bilebaarissa. Ihan tavallisilta afterworkeiltakaan ei kuulosta lopputulema.
Mutta joo, tutkitaan.
PS Jani Mäkelä väitti
#yleaamu
ssa että Ida Erämaa olisi näkökulmakolumnissaan kirjoittanut ”natsitaustaisista minustereistä” jota piti kunnianloukkauksena. Sellaista ei siellä lue.
@persut
eivät ole edes lukeneet kolumnia kun hyökkäävät toimittajaan. Epäpätevää öykkäröintiä!
Havahduin pikkupojan huutoitkuun. Löysin sillalta yksinäisen pojan jonka koukkuun oli käynyt lokki. Poika ei osannut itkultaan sanoa muuta kuin ”Ukraina”. Rahoittelin ja kelasin lokin kiinni ja irroitin koukun. Lokki puri peevelin kovaa mutta pelastui ja on ihan Ok, poika myös.
Suomen ”kansallismieliset” ovat totisesti outoja. Zelensky käytännössä suojelee Eurooppaa estämällä sotaa leviämästä, ja Ano Turtiaisen ja Tiina Wiikin mielestä hän on nolo jätkä kun on tanssinut korkkareissa ja ”kerjännyt” meiltä. Eihän näillä ole minkäänlaista realismia. 🙄
Tiina Lokalla on tapana ilkkua striimeillä rumuuttani ja että näytän mummolta. Ensinnäkään ei ole vaarallista olla ruma tai vanha ihminen. Minulla on kunnioitusta ikää ja kaikenlaista ulkonäköä kohtaan. Ilkeyttä ja tyhmyyttä sen sijaan ei voi meikata pois.
Marinin kaudella oli ihan hyvä pössis, Marin oli Timen kannessa ja kaikkia kiinnosti Suomi. Nyt meillä on hallitus, joka tekee kaikkensa vaikuttaakseen umpimieliseltä valtiolta, jonka kanssa kukaan ei halua tehdä kauppaa. Kiitos erityisesti persuministereille. Hirveää jälkeä.
Aktivistit
@MatiasTurkkila
ja
@ivanpuopolo
yrittävät häivyttää äärioikeiston osuutta mellakoihin, kun taas journalistit Ylellä nappaavat suomalaisia uusnatseja jotka järjestelevät mellakoita briteissä. Kiitos, Yle!
7 950 180 euroa on se summa jonka
@MatiasTurkkila
puolueineen saa meiltä ihmisiltä puoluetukena rämpyttelyynsä.
@jukkalindstrom
sentään antaa Twitterissä loistavaa ilmaista standuppia ja satiiria. Kiitos, Jukka!
Anteeksi nyt vain, mutta vaimon syntymäpäivä ei ole mikään ministerin ylimääräinen vapaapäivä. Olisivat juhlineet niitä etukäteen kesälomalla kuten muutkin kuolevaiset, jos lomaa on.
Voiko joku selittää minulle, miksi tarvitaan se 4 mrd maksava "tunnin juna"? Eikö juuri se ole turhaa ylellisyyttä velaksi tähän hetkeen? Ei aukea minulle.
Itse jouduin vuosia sitten Atte Kalevan härskin maalituksen kohteeksi kun huomautin miksi hän tukee poliisin työtä häiritseviä äärioikeistolaistilejä. Kaleva leimasi minut "äärivasemmistolaiseksi" jota tuutattiin aina Helsingin kokoomuksen tiliä myöten. Lyhyt on Aten muisti.
Olen surullisena seurannut viime aikoina somessa vellonutta vihaista huutoa ja maalittamista, joka on saanut suoranaisen ajojahdin piirteitä. Näin ei voi jatkua, ei maata näin rakenneta. 1/5
Hei naisnyrkkeilijät, suut kiinni kun mies puhuu ja määrittää katseellaan kuka on nainen ja kuka ei! Valavuori on vilkaisua vaille gynekologi ja naisnyrkkeilyn asiantuntija, joten muistakaa arvostaa. 😎
1. Äärioikeistolaiset Junes Lokka ja Tiina Wiik striimasivat eilen yrityksiään huijata
#LePen
vaaliväkeä feikkipressipassilla kunnes menivät salaa sisään imemään vaaliväen viinoja.
2. Varastetulla viinalla vetivät hirveät naamat ja lähtivät hoipertelemaan yöhön.
Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa jossa tutkittiin ministereihin kohdistuvaa raskasta vihatviittailua, tässä on vihatviittaajien eniten tykkäilemät. Kärjessä Ketola, Jani Mäkelä, Riikka Purra ja Päivän Byrokraatti. Mukaan mahtuu myös Mats Uotilaa, Tuomas Enbuskea jne.
Sanna Ukkola on kolumnoinut että johtaja (Sanna Marin) ei voi itkeä julkisesti. Tässä typistetään inhimillinen tunne noloksi tai työkaluksi jolla manipuloidaan. Luulin että itku oli jo vapautettu pannasta. Itkulla ilmaistaan surua, iloa, myötätuntoa jne. Se ei ole noloa!
"Vuonna 2019 Vallin arvioi omaisuutensa arvoksi 2,1 miljoonaa euroa. Se koostuu mm. kolmesta omakotitalosta, kuudesta kerrostalohuoneistosta ja yhdestä liikehuoneistoista, jotka sijaitsevat Suomessa, Virossa ja Portugalissa."
Miksi
@MailVeikko
Vallin nostaa sopeutumisrahaa?
Ida Erämaa on todella rohkea journalisti. Sen jälkeen kun päättäjät maalittivat hänet kolumnista, hän haastattelee maahanmuttajia hallituksen tilanteesta.
#journalismi
Tätä mieltä maahanmuuttajat ovat Purran kirjoituksista ja hallituksesta
6. Tiina käy hakkaamaan miestä. Mies tönäisee Tiinan selälleen. Junes vain kuvaa eikä auta vaimoaan. Heidän piti mennä Ranskaan näyttämään mamujen kauheuden ja päätyvät olemaan maahantunkeutujia jotka hakkaavat paikallisia valkoisia. #äärioikeisto
#valemedia
Hei
@PetteriOrpo
!
Rydman valehtelee toimittaja Saarikosken saaneen potkut eikä ole muutenkaan ole tehtäviensä tasolla.
Laissamme ministerien kelpoisuusvaatimuksena on, että heidän on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia.
Rydmanin on aika erota!
Kansanedustaja ”näpisteli” kalliita vaatteita ja meikkejä nuorena kun ei saanut niitä kotoa. En minäkään saanut sellaisia mutten alkanut varastaa niitä. Ei se ole mikään tekosyy varastamiselle myöskään nuorisojengiläisten kohdalla.
En tiedä miksi Teemu Selänne kutsuu kommunismiksi sitä että jotain ravintoa promotaan ihmisille. Kaikki taustavuosikymmenten suomalaiset lapset muistavat varsin järeän koululaisiin kohdistuvan maidonjuontikampanjan jonka mallipoika oli nimenomaan Selänne.
Jotain irvokasta tässä ajassa. Tiedemaailma on antanut viimeiset varoituksensa, nuoret elokapinalliset yrittävät tehdä hätähuutoja, ja Sanna Ukkolaa häiritsee vain ne hätähuudot. Klikkejä varmaan tulee tästäkin kolumnista, mutta minä en tällaista kälätystä julkaisisi missään.
Kokoomuksen rappio yhdessä tuoreessa kuvassa. Salolainen on kokenut ja tuntee aiheensa, Sammallahti ei ole osoittanut vuosien varrella minkäänlaista kiinnostusta tai tietämystä luonnonhoidosta.
Ironiamittari poksahti kun Tiina Wiik jakelee netissä Pariisin turvallisuusvinkkejä varkaiden ja ulkomaalaisten varalle, kun itse kävi juuri siellä varastamassa muille tarkoitettuja juomia, tungetteli ja häiriköi yöllä paikallisia, solvasi, hakkasi ja uhkaili kuolemalla metrossa.
Teemu Selänne saa toki äänestää ketä haluaa, mutta tuntuu vähän surulliselta, että hän äänestää Trumpia, jonka valinta on uhka Ukrainalle, Suomelle ja Euroopalle.
En kyllä sinänsä ihmettele pätkääkään että Marin halusi eroon Suomen politiikasta. Ei saa olla kassaduunari, ei saa olla ahkera siivoamaan, ei saa olla lihaksikkaat kankut, ei saa olla laiha (mutta onneksi ei ole rasvaa) ei saa olla tähti, ei saa olla kuvissa, ei saa juhlia, ei
Ukkolan pakkomielle Marinista ottaa yhä pahempia kierroksia. Marin ei ole enää poliitikko vaan yrittäjä, mutta minkäänlaista elintasoa tai tyyliä ei saa näyttää, tai Ukkola ei saa enää nukuttua ollenkaan.
Sanna Ukkolan kolumni: Sanna Marin, nolo keikari
Laura Huhtasaaren analyysia muutaman vuoden takaa. Huhtasaaren mielestä Suomi ei pärjäisi Putinia vastaan päivääkään, ei edes NATO avulla.
#persut
#mepit
#sota
Meillä on hallitusneuvotteluissa erikoinen tilanne - yksi neuvottelija on raivostunut Orpolle siitä että Orpo muistuttaa Suomen olevan länsimainen demokratia eikä fasistivaltio kuten Venäjä jossa vallanpitäjät voivat kähmiä kansan yleisradion journalistiset sisällöt haltuunsa.
Hallituksesta sanotaan, että sisäinen turvallisuus on "ihan ykkösasia". Silti kansanedustajat ja varat osallistuivat eilen kahden toimittajan (Yle ja IL) rajuun maalittamiseen koirapilli vislaten. Toimittajien hiljentäminen on merkittävä sisäisen turvallisuuden hätämerkki, 1/2
Kuka muistaa vielä miten jokunen vuosi sitten moni kiisti täysin että MV-lehdellä olisi mitään tekemistä informaatiovaikuttamisen kanssa? Kansanedustajatkin jakoivat juttuja ja moni piti sisältöä jopa luotettavampana kuin normaalia pressiä.
Ei enää pihaustakaan sellaista. Hyvä.
Hän on siis kansanedustaja. Hän on huolissaan siitä, että kuvassa on kasviksia. Hän on siis huolissaan. Mitä ihmettä olemme tehneet ansaitaksemme tällaiset päättäjät?
Näin tätä vegaani-ideologia viedään kouluissa eteenpäin ja lapsiamme aivopestään. Liha poistettu näkyvistä kakkosluokan ympäristöopin kirjan kuvassa. Tekstissä sentään mainitaan, että monipuoliseen ruokavalioon kuuluu edelleen myös kala, liha ja rasva.
Minä: Kello on 4. Vielä ehtii nukkua.
Mustarastas: HEIPPA TYTÖT MINÄPOIKA OLEN KAIKKEIN KOMEIN JA KUUMIN MINUN KANSSA SAA MILJUUNA MUNAA
MUUT ÄIJÄT SIELLÄ HEI TALKING TO ME?
Pyydän anteeksi että olen taas PS-kriittinen, mutta miten meillä voi olla sisäministeri joka uskoo että Putin voi hakea Suomesta turvapaikkaa? Missä todellisuudessa hän elää?
Sanna Ukkolan päiviä kestänyt lapsellinen hyökkäys entistä työnantajaa Yleä kohtaan huipentuu siihen, että Ylellä on moderneja vastuullisuusperiaatteita hyvän käytöksen suhteen. Ilmankos, kun juoruiluakin pidetään katalana.
Olen NATOn kannattaja enkä ole mikään erityinen Palefacen fanimuija, mutta nyt kyllä soi maailman pienin viulu Valavuorelle ja Sammallahdelle jos tämä on se asia mikä herättää heissä hysteerisen känselöijän.
Mikä Jani Mäkelää vaivaa? Eikö isänmaan aarteet kiinnosta kansallismielistä? Simpukkatuhoista kohkaaminen ei ole metsätaloutta vastaan, vaan YMPÄRISTÖRIKOKSIA vastaan.
Tein rikosilmoituksen Lokasta joka sössötti humalassa striimilllä että olen ”mielisairas” ”laitoshörhö” ”psyko” ja ”mielisairaat pitää lopettaa. Sain kirjeen että syyttäjä ei ehtinyt nostaa syytettä määräaikaan mennessä joten oikeusturvani ei toteutunut.
#natsipelleily
Mihin
@PetteriOrpo
on kadonnut? Hallituspuolueen jäsenet ovat kuin lasten syntymäpäiväjoukkio sokerihumalassa. Hyökkäillään toimittajiin, jaetaan ääriliikkeiden sivuja. Ihan kuin MV-lehden alkutaival reloaded.
Onneksi perjantai. En kestä enää päivääkään tämän viikon ”Vahvaa ja välittävää Suomea”. Ministeri Ranne on palkannut 1. erityisavustajakseen Putinin propagandaa somessa jakavan hepun, jonka pitäisi hallita informaatioturvallisuus. Pumppu ei taida kestää kuulla kuka on se toinen.
Tässä kohden on hyvä muistuttaa, että nykyinen puhemies Halla-aho on antanut aiemmin siunauksensa Junes Lokan toiminnalle. Lokka sanoi Oulun valtuustossa ääni väristen haluavansa Oulun kaduille äärioikeistolaisia kuolemanpartioita.
No, nyt niitä on. #äärioikeisto
Eli käytännössä siis tiedetään että ”Riikka” kirjoitteli Scriptaan 2008 aivan jäätävän rasistisia juttuja ja tappofantasioitaan. Pitäisikö meidän unohtaa se ja mennä eteenpäin vai todeta että meillä on tappofantasioiva ministeri? Mitä ajattelette?
Ei tässä ole enää mitään seliteltävää. Riikka Purran aikuinen ajatusmaailma on kuvottava ja sairas, eikä hänelle sovi ministerin pesti. VVministeri on pakko vaihtaa.
”Eksoottisia lapsia... ei prkl”
Oikeusministeri Meri haluaa tuhota perinteikkään, 60-luvulta asti toimineen Julkisen sanan neuvoston. Säästö olematon, tuho mittava. Ehkä he haluavat koko maan median tason laskevan Suomen Uutisten matalalle tasolle? Siellä ei journalistin ohjeista piitata.
Aleksi Valavuori on ollut yksi pahimmista vihjausten ja juorujen levittäjistä. Tulee ihan mieleen nuoruuden vaikutusvaltaiset juoruämmät jotka levittivät ihmisistä päättämiään valeita joita syyttömät joutuivat kantamaan ilman mahdollisuutta puolustautumiseen.
#jauhojengi
Miksi jotkut ovat niin pöyristyneitä siitä että PM on sanonut että perussuomalaisilla on ollut avoimen rasistisia puheita? Näitä on ollut pilvin pimein dokumentoituna, vuodesta toiseen, rivipoliitikoista Halla-ahoon asti. Pitääkö teeskennellä, ettei niitä ole koskaan ollutkaan?
Kysymys kuuluu: miksi lehdistö herää vasta nyt kertomaan, ettei Hakkarainen tehnyt juuri mitään meppivuosinaan? Olen somettajana/bloggarina ottanut joskus esille. Meillä ei ole riittävän toimivaa EU-journalismia.
#persut
HS: Teuvo Hakkaraisella…
MTV3:lla oli aamulla juttua onko tosiaan PS:lla fasistisia ja äärioikeistolaisia piirteitä. PS julkaisussa oli juuri 4 päivää sitten Marko Meretvuon kirjoitus jossa toivottiin hallitukselta lehdistönvapauteen puuttumista, mikä on niin puhdasta fasismia kuin olla ja voi, samoin
Alkaa kiinnostaa, miksei
@ivanpuopolo
pyydä
@Valavuori
a itse Maikkarille haastateltavaksi, kun on niin elintärkeää? Aika tekopyhää pommittaa Yleä siitä että Yle on kieltäytynyt Valavuoresta. Jos se on kerran ihmisoikeus, Valavuori heti Mtv:lle, tai Maikkari on woke.
@MTVUutiset
Riikan Scripta-kirjoituksissa näkyy myös silmitön läskiviha. Hän jauhaa alati lihavista halveuksuen. Ok, ylipaino on terveysriski, mutta minun ymmärrykseni yli menee ko. lihavien riekunta. Että onko siinä enää mistään muusta kyse kuin itsensä laittamisesta muiden yläpuolelle.
Perustuslain 31 pykälän mukaan kansanedustajan tulee esiintyä vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä. Miksi se ei koskaan koske edustaja Ano Turtiaista?
Tää on kyllä hyvä, kun somen öyhöttäjäosasto jakaa Seiskan uutista, jossa Tytti Tuppurainen on ottanut eduskunnan leipätarjoiluvaunusta KAKSI LEIPÄÄ.
Tällainen on maailma. Jossain ammutaan humalassa kaupungilla, joku ottaa kaksi leipää.
Halla-ahoa on kutsuttu viilipytyksi, mutta eiköhän tämän kisan viilipyttyisin hahmo ole Haavisto. Halla-aho tekee rikosilmoituksia kansalaisista, pyörittelee silmiään debateissa ja kuittailee toimittajille. Samaan aikaan Haavistolla ei näyttäisi edes pulssi nousevan.
Yhteiskunta on terve, kun yleisradiossa saa tehdä satiiria poliitikoista. Yhteiskunta on sairas, jos vallankäyttäjät aikovat repiä yleisradion alas, jotta pääsevät arvostelusta.
Tämä on Rodos. Hommat eivät tule tästä yhtään helpottumaan joten on aika Suomessa keskittyä siihen miten voi pohjoisessa valmistautua uusiin luonnonilmiöihin. Ja yhtään denialistia ei tarvittaisi hallitukseen, oikeasti.
Mass evacuation in Rhodes due to
#wildfire
- When are people going to realize business as usual is coming to a shuddering halt whether they want to believe in climate change or not.
Jani Mäkelän
#yleaamu
sta vielä toinen raskas huomio. Hän sanoi että kun kansanedustaja on valittu, hän on jo luottamuksensa saanut, joten mitä sitä enää kirjoituksia penkomaan. Eikö Mäkelä tajua, että Junnilan sepite omasta urastaan on myös vale päin omien äänestäjien naamaa?
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan mielestä kansanedustajan sotilasarvo pitäisi riisua ”väärästä” äänestämisestä eduskunnassa.
Edes ko. henkilöltä törmää harvoin näin typerään ja koko maanpuolustusjärjestelmäämme halveksuvaan ja ymmärtämättömään kommenttiin.
Heheh. Minä olen ympäristösuunnittelija ammatiltani, ja olen työskennellyt raakkujen kanssa. Mutta aina tulee joku vinoilemaan etten tiedä mistään mitä kirjoitan.
@PetraNyqvist
Olet kyllä ammattilainen joka alalle.... tuskin ennen uutista tiesit edes kyseisen joen olemassaolosta, käynnissä olevista hakkuista alueella, suojavyöhykkeistä, metsänhoidosta, raakuista tai motokuskien koulutuksesta yhtään mitään.... Aivan kuin teillä tapana...
Outo reaktio raakkukeskusteluun on se kiukuttelu, että pitäisi keskustella raiskauksista eikä raakuista. Raakku-uutinen on kansainvälinen uutinen, rikostyyppi erittäin harvinainen ja se kuvastaa myös maan henkistä tilaa. Rikos ei mitätöidy siksi että on muitakin vakavia rikoksia.
Minusta on alkanut vaikuttaa ettei perussuomalaisista yksinkertaisesti ole hallituspuolueeksi. Ihan loose cannon koko porukka. Osaaminen niin ja näin, ja koko ajan saa pelätä jotain sekoilua.
Pääministeri on alustanut uuden työkulttuurin: Perhesynttärit lomapäiviksi ja Lappiin. Siitä vain soveltamaan joka alalle. Se on niin herttaista ja ymmärrettävää kun perhejuhlat menevät kaiken muun edelle.
Halla-aho käyttää "kaasuvalotuksen" manipulointitaktiikkaa eli leimaa ihmiset psykoottisiksi kun järkyttyvät mitä PS-ministereistä paljastuu. Eivät järkyttyjät ole psykoottisia. Heidän itse kirjoittamansa jutut ovat karmeita ja noloja, ja tyhmyys on tiivistynyt joukossa.
Viikon älyttömin juttu oli pöyristyä siitä, että yhteisvoimin rahoitetussa Ylessä halutaan, että
myös kansan kaikenkarvaisuus näkyy ja kuuluu. Tai että pahasti politisoituneella Ukkolalla on kostonhalua entistä työnantajaansa kohtaan.
5 v. tuli tehtyä vapaaehtoistyötä naisiin ja vähemmistöihin kohdistuvan verkkoväkivallan kanssa. Nyt kun feministiporukat ovat hyökänneet minuun, on aika todeta että motivaatio on loppu, ja lyön hanskat tiskiin. Mikä pointti kun fem.skene on yhtä aggressiivinen kuin äärioikeisto?
Meidän ulkomaankauppa- ja kehitysministerimme Ville Tavio haukkui ranskalaisten loistokkaat avajaiset olympiaadeissa. Ei ihme ettei kauppa käy, eikä kehitys kehity.
#maabr
ändi
Teemu Selänteen moralisointi Antonio Floresin iästä on ihan älytöntä hössötystä. Flores oli aikuinen mies kun tapasi miehensä. Toivottavasti Selänne kyttää lätkäpiirejä yhtä tiukalla moraalisilmällä.
Nyt Puopolo ja Ukkola ovat lähteneet lopullisesti laukalle kun jopa Wallinheimo
@swheimo
selvitti heidän ankkansa - nyt tämä jengi syyttää Yleä korruptiosta ja Wallinheimon häämatkan maksamisesta. Duo ihmettelee myös miksi journalistit eivät enää tue heitä. WONDER WHY? 🙄
3-kymppisten”Isoi juttui”
-töissä piti käydä koulutuksia
-ilmainen vegepizza ei kelvannut
-Töissä joku sai sateenkaarinauhan
-Andrew Tate-ihailuani ei kelpuutettu nuorten viihdeohjelmaan
-En saakaan pitää itselläni Ylelle maksusta tekemääni videosisältöä
Katajan mielestä Pride-liputus ”loukkaa terveitä arvoja”. Anteeksi mutta minusta Katajan postaamat kuvat nuoresta thai-vaimostaan jonka tehtävä on aina pukea Katajalle sukat, saattaa loukata terveitä arvoja.
Kataja: ”Olemme kauhuksemme kuulleet huhuja”
Loreen sanoi haastattelussa että on tehnyt kovasti töitä, ollut erikoisruokavaliolla puoli vuotta ja pääsee nyt vihdoin taas syömään pastaa ja juomaan viiniä. Muistakaa nuoret tytöt, voitto tulee nälkäkuurilla. 😞
Jonnet ei muista kuinka typerä systeemi oli TV-lupamaksu. Tarkastajat hiipivät ovella ja soittivat kotiin. Vero on parempi ja turvaa kaikille, myös köyhille laadukkaat kotimaiset yleisradio/sivistyspalvelut ilman mainoksia. Kannatan Yle-veroa.
En oikeastaan näe enää mitään syytä YLE-verolle. Se ei saa olla pakollinen.
@Yleisradio
on valinnut puolensa, se ei ole puolueeton media. Toisekseen emme edes tiedä mihin se rahansa käyttää; läpinäkyvyys ei toteudu.
#yleveropois
Avoimia työpaikkoja on nyt 56800 vähemmän kuin vuosi sitten. Vieläkö
@ir_rkp
Riikka Purra huutelee ”menkää töihin”?
Milloin tulee ne luvatut 100000 uutta työpaikkaa? 🧐
Päivän Byrokraatti. Anonyymi tili, joka suoltaa ihan sekavaa disinfoa, ja useat päättäjät pitävät tätä ihan hyvänä kommentaattorina. Näin hullussa maailmassa elämme.
Mikäköhän joidenkin aivoissa napsahtaa siinä kohden, kun heistä jokainen maahanmuuttaja on varma saalistaja, mutta mieluisa valkoinen oikeistopoliitikko joka on epäterveen kiinnostunut alaikäisistä, on vain ilkeiden narttujen uhripolo.
Persujen poliitikko Pauli Vahtera kirjoittaa Razmyarista: "tyhmä, tyhmempi, afgaani". Tämä ilmeisesti on se nollatoleranssi, johon Petteri Opro ja hallitus tähtää.
Onko tuo Razmyar todella näin hukassa. On Stadion-säätiön hallituksen puheenjohtaja, eikä tunne edes säätiön rahoitusta. Tai sitten hän valehtelee härskisti, koska tietää, että media kohtelee häntä hyvin tekee tai sanoo hän mitä tahansa.
Stadion-säätiön tuloista toissa vuonna 45
Taas ”kansallimieliset” jakamassa Tiltun asiaa. Venäläiset tilit ja tuutit esittelevät kuvia sarjanumeroista joiden pitäisi vakuuttaa että ukrainalaiset pommittivat itse itseään. Älkää menkö halpaan, älkää antako tiltujen hämätä ja hämmentää vaikka suomalaiset avuliaat auttavat.
Tänään on syntymäpäiväni. Viisikymppisiä lähestyn. Viime vuonna olin teltassa työmatkalla Jurmossa, satoi ja pohjoistuulta 13 m/sek. Nyt kotona omassa rauhassa. Tein karvarouskuista kapris/oliiviöljysalaatin ja siihen viereen iso lasi hyvää punaviiniä. Skåål!
Teuvo Hakkarainen on fiksu mies. Vuositolkulla 100K tuloja, väliamerikkalaisia lemmenreissuja, eikä tarvitse tehdä muuta kuin pilkata vähän vähemmistöjä. Palkattu haamukirjoittaja tekee tarvittaessa senkin Teuvon puolesta.
Junnila ei eronnut natsiläppänsä vuoksi, vaikka niin näkee väitettävän. Junnila erosi samalla hetkellä kun tutkivat toimittajat paljastivat ettei Junnilan ura ollut mitään väitettyä. Se olisi käytännössä estänyt hänen valintansa ministeriksi jos huijaus olisi havaittu aiemmin.